Viapori – Suomenlinna

Sotilaallinen turistikohde

Jussi Nuorteva & Päivi Happonen (toim.): Viapori – Suomenlinna. Kolmen valtakunnan linnoitus 1784–2021.
Sveaborg.Tre riken – en fästning 1748–2021. Bidrag till Sveaborgs historia 9. Kansallisarkiston toimituksia 26.
Ehrensvärd-Seura ja Kansallisarkisto 2021. 470 s.

Suomenlinna on tämän päivän kävijöille mielenkiintoinen, vähän romanttinen, jossain määrin miehekäs, mutta samalla intiimi vierailukohde. Sen valleilla on hyvä kesäpäivänä nauttia merellisestä hengestä ja sen ravintolat ja pittoreskit rakennukset saavat mielen tyyntymään. Mutta Suomenlinna, Viapori, on paljon muutakin. Se on merkittävä osa Ruotsin, Venäjän ja Suomen historiaa.

Miksi tämä kirja

Suomen valtiolippu nostettiin ensimmäisen kerran Kustaanmiekan linnoituksen suureen lippusalkoon 12. toukokuuta 1918. Sama päivämäärä otettiin kolme vuotta myöhemmin perustetun Ehrensvärd-Seuran juhlapäiväksi. Seura oli perustettu edistämään Suomenlinnan muinaismuistoja koskevaa ohjelmaa. Kun oli kulunut sata vuotta Seuran perustamisesta, ilmestyi Seuran ja Kansallisarkiston yhteistyönä laaja teos, joka kertoo paitsi Seuran historian myös ja ennen kaikkea Suomenlinnan tarinan kautta sen olemassaolon.

Kaikkiaan 18 kirjoittajaa mukaan luettuna useita artikkeleja kirjoittaneet teoksen toimittajat valottavat Suomenlinnan historiaa laajalti Ruotsin, Venäjän ja Suomen historiaan liittyvänä kokonaisuutena. Itse asiassa osana eurooppalaista ja Itämeren valtapolitiikka yhtä hyvin kuin rakennushistoriallisena ja kulttuurihistoriallisena kaksikielisenä esityksenä Marju Veemäen toteuttamana hienona graafisena luku- ja katseluelämyksenä.

Ruotsin aika

Teos jakautuu kolmeen pääosaan. Ruotsin aikaa tarkastelee Jussi Nuorteva taustoittavassa artikkelissaan, joka tuo esiin merilinnoituksen rakennustarpeen, Suomen puolustuksen itää vastaan. Esiin nousee luonnollisesti sotamarsalkka, kreivi Augustin Ehrensvärd, joka sai tehtäväkseen rakentaa laivastoa tukeva merilinnoitus pienen Helsinki-nimisen kaupunkipahasen ulkopuolelle. Linnoitus osoittautuikin hyväksi tueksi Ruotsin saaristolaivastolle Kustaa III:n sodassa.

Tähän aikakauteen on sisällytetty niin kuvaus Ehrensvärdin hautajaisista, suuresta tapahtumasta ruotsalaisessa Suomessa kuin kertomukset Viaporin telakasta ja ikään kuin hyvänä lisänä kertomus suomalaisten/ruotsalaisten nuorten miesten retkestä Yhdysvaltain vapaussotaan. Päivi Happonen aloittaa kulttuurihistorialliset katsauksensa tarjoamalla kuvan Helsingin ja Viaporin suhteista – Viapori toi Helsinkiin jotain, mitä sieltä oli ennen puuttunut – maallista loistoa ja seurapiirielämää.

Venäjän aika

Kunnes alkaa Viaporin toinen historiakausi. Ruotsin ja Venäjän välillä käydään sota osana Napoleonin sotia ja venäläiset miehittävät Suomen. Tähän sotaan liittyy myös tapahtuma, josta on puhuttu ja kirjoitettu sen jälkeen laajalti sotakirjallisuudessa. Venäläinen sotaväki valtasi Helsingin parisen viikkoa sodan syttymisestä ja piiritti linnoitusta maan puolelta. Ruotsi lupasi apua heti, kunhan jäätilanne sen sallisi, mutta se ei riittänyt.

Viapori antautui lähes taistelutta 3. toukokuuta 1808, josta syystä sen komentaja vara-amiraali Carl Olof Cronstedt on saanut petturin leiman otsaansa historiassa. Antautumisen syitä on selvitetty, eikä leiman lyöminen komentajaan ole itsestäänselvyys. Mutta tuo tapahtuma eli ja sen muisto toistui muun muassa kesällä 1944, kun Viipuri menetettiin lähes taistelutta.

Oli miten oli, isäntä linnoituksessa vaihtui ja Viaporista tuli nyt Venäjän pääkaupungin turva yhdessä Kronstadtin ja Tallinnaan aiotun sotasataman kanssa. Viapori itse asiassa kuului Venäjään ja Helsinki suuriruhtinaskuntaan. Linnoituksen rakentamista jatkettiin, se toimi Venäjän laivaston tukikohtana, joskin suuri osa sotaväkeä oli majoitettu Helsingissä oleviin kasarmeihin. Helsingin merkitys kasvoi muutenkin. Tsaari halusi sijoittaa sinne keskushallinnon pois Turusta, joka oli liian lähellä Ruotsia ja sen vaikutuspiiriä.

Pietari-Helsinki-Tallinna – siinä kolmio, jolle Venäjän luoteisvaikutusta rakennettiin. Virastojen siirtäminen ja perustaminen toi mukanaan myös Turun Akatemian siirron ja samalla sivistyselämä ja seurapiirielämä suuriruhtinaskunnassa keskittyi Helsinkiin. Olo tuntui auvoiselta ja suomalaisuus otti ensi askeleensa varsin vapaassa henkisessä ilmapiirissä suuriruhtinaskunnan uudessa pääkaupungissa.

Tokihan venäläinen vaikutus näkyi – se näkyi niin sotaväkenä vapaa-ajallaan kaduilla kuin seurapiireissä tuomassa pietarilaista hehkua ja eurooppalaista tunnelmaa kaupungin piireihin. Ohimenevä Krimin sota kosketti myös Suomen rantoja ja Viaporin pommitukset elokuussa 1855 muistetaan.

Mutta elämä rauhoittui taas, kunnes vuosisadan vaihteen jälkeen Venäjällä syntyneet levottomuudet ylsivät myös Viaporiin ja Helsinkiin. Radikalisoituneet matruusit etunenässä sotaväki nousi kapinaan vuonna 1906 vallitsevaa järjestystä vastaan ja sen sai tuta erityisesti upseeristo. Kapina oli myös alkua suomalaisten keskinäiselle vihanpidolle reilut kymmenen vuotta myöhemmin. Kapina tukahdutettiin ja kapinoiotsijoille kävi huonosti.

Suomalainen Suomenlinna

Yhtä huonosti kävi niiden laillista hallitusta vastaan nousseiden punakapinallisten, jotka tappionsa jälkeen sullottiin Suomenlinnan ahtaisiin vankilatiloihin, joissa taudit levisivät ja tuoni niitti satoaan. Vankileiristä tuli sittemmin pakkotyölaitos, kunnes tilanne rauhoittui ja elämä palasi jokseenkin uralleen. Suomenlinnasta tuli nyt itsenäisen Suomen armeijan tukikohta, jonne sijoitettiin rannikkotykistöä, laivastotukikohta, merivartiolaitos ja Merisotakoulu.

Kunnes ajan myötä tämäkin toiminta laannutettiin, puolustusajattelu muuttui ja entisestä merilinnoituksesta tuli lopulta yksi Helsingin kaupunginosa. Perustettiin Suomenlinnan hoitokunta kunnostamaan saarta – ei linnoituksena – vaan asukkaiden kotiseutuna ja yli miljoonan nykyturistin käyntikohteena. Alkoi syntyä Suomenlinnan idylli, jonka vaalimisessa Ehrensvärd-Seuralla edelleenkin on keskeinen rooli.

Teos on todella mielenkiintoinen läpileikkaus paitsi itse kohteestaan myös laajasta kontekstista ja siitä, miten tuollainen sotilaallinen ja myös kulttuurinen voimakeskus voi vaikuttaa lähiseudun kaupunkielämään. Kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, käännöksistä ovat vastanneet käännöstoimisto ACC Global, Magdalena af Hällström, Jussi Nuorteva ja osissa tekstejä tekijä itse. Artikkeleissa ei ole lähdeviitteitä, mutta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tarjotaan tekstien lopussa.

Lassi Saressalo