Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Lappeenrannan asemapuistossa rautatienomenapuun istutus

6.11. klo 13:00 - 13:30

Kaunis kukkaryhmä Lappeenrannan asemapuistossa Valokuvaaja Jouni Kaipia

Rautatienomenapuu 120 v. -hankkeen 30. eli viimeinen puu istutetaan Lappeenrannan asemapuistoon kahden kukkaryhmän lähelle. Hanke kuuluu Asemapuistot 150 v. ja Pohjoismainen rautatieseura, Suomen osasto 100 v. juhlavuoteen.

Rautateiden nimikkopuu omenapuu ’Malus Hyvingiensis’ on peräisin Valtionrautateiden keskuspuutarhan taimistolta Hyvinkäältä, missä se on jalostettu Suomen rautatieasemien koristepuuksi. Sen isänä pidetään Willy Nykoppia, joka toimi ylipuutarhurina vuosina 1896–1928.

Ensimmäinen rautatiepuutarhuri Rudolf Grönholm aloitti työnsä 1.3.1874 ja juhlimme rautateiden asemapuistojen 150-vuotista olemassaoloa. Asemapuistot olivat usein paikkakunnan ensimmäisiä julkisia puistoja ja niitä hoidettiin esimerkillisen hyvin aina 1960-luvulle asti. Kesäisin rautatieasemien välillä oli kilpailuja siitä, millä asemalla on Suomen kaunein rautatieasemapuisto.

Tapahtuma liittyy Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien 2024 teemaan Reitit ja risteykset, väylät ja verkostot.

Tervetuloa istuttamaan rautatienomenapuuta ja pystyttämään opaskylttiä!

Tiedot

Päivämäärä:
6.11.
Aika:
13:00 - 13:30
Avainsanat:
,
Kotisivu:
https://rautatiemuseo.fi/rautatienomenapuu

Järjestäjä

Lappeenrannan kaupunki

Other

Kieli
suomi

Tapahtumapaikka

Lappeenranta aseman edusta
Ratakatu 23, 53100 Lappeenranta