Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Elämää Vermasjärven ympärillä

8.7. klo 12:00 - 22.7. klo 16:00
Free
Työväentalo Pyrintö rakennettu vuonna 1909. Valokuvaaja tuntematon.

Korvenojan nuorisoseura täytti 100 vuotta Virroilla. 100-vuotista taivalta juhlistetaan näyttelyllä, jossa esitellään nuorisoseuran ja paikallisen työväenyhdistyksen historian lisäksi kyläkunnan talojen historiaa. Vermasjärveä ympäröi vehmas peltomaisema, ja kyläkunnalla on säilynyt useita merkittäviä talonpoikaistaloja, jotka edustavat 1800-luvun rakennuskulttuuria.

Näyttelyssä pidetään teemapäiviä, joista 21.7. pidettävän päivän aiheena on professori, arkkitehti Onni Tarjanne. Hän oli virtolaissyntyinen, ja hänellä oli kesäasunto kyläkunnalla. Onni Tarjanne toimi rakennetekniikan ja materiaaliopin opettajana arkkitehtiopiskelijoille ja toimi ahkerasti alansa järjestöissä. Suomen arkkitehtuurin dynaamisessa kehitysvaiheessa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa hänen vaikutuksensa opettajana ja lukemattomien palkintolautakuntien jäsenenä oli suuri. Arkkitehtina hän erikoistui monumentaalisiin kaupunkirakennuksiin ja laitosrakennuksiin, varsinkin sairaaloihin. Onni Tarjanne tunnetaan ennen muuta 1902 valmistuneen Kansallisteatterin suunnittelijana.

Tiedot

Alkaa:
8.7. klo 12:00
Loppuu:
22.7. klo 16:00
Hinta:
Free
Avainsanat:
,

Järjestäjä

Korvenojan nuorisoseura

Other

Tapahtuma sosiaalisessa mediassa
https://www.facebook.com/groups/1740380666516777/
Kieli
suomi

Tapahtumapaikka

Pyrinnön työväentalo
Äijännevantie 569, 34800 Virrat