Suomen Kotiseutuliitto
  • In English
  • På svenska
  • Tapahtumat
  • Tietopankki
  • Liity jäseneksi
  • Kauppa
  • Yhteystiedot
  • Ajankohtaista
  • Toiminta
  • Seurantalot
  • Kotiseutupäivät
  • Kulttuuriympäristöpäivät
  • Järjestö
  • Jäsenille
  • Julkaisut

Kategoriat

  • Julkilausuma
  • Tiedote
  • Uutinen
Etusivu > Ajankohtaista > Uutinen > Kotiseututyö esiin kuntavaaleissa

Kotiseututyö esiin kuntavaaleissa

15.2.2021 Uutinen
Kotiseutuaan rakastava ihminen haluaa pitää kulttuuriympäristöstään huolta. Kuva on Puukarnevaali-tapahtumasta Tuusulan Kotiseutupäiviltä 2019, jossa esiteltiin tervan valmistamista, Anna-Maija Halme.

Kotiseutuliitto on koonnut kotiseututyötä tekevien ihmisten ja yhteisöjen ajatukset tärkeiksi kuntavaalien teemoiksi. Kampanjoimme yhdessä jäsenistön kanssa mm. kotiseututyön merkityksen nostamiseksi esiin. Alla on muutama vinkki, joiden avulla saatte äänenne kuuluviin vaaleissa.

  • Kutsukaa ehdokkaita tutustumaan kotiseututyöhön. Esitelkää yhdessä yhdistyksen toimintaa, ajatuksia kunnan kehittämiseksi ja kutsukaa ehdokas jäseneksi
  • Järjestäkää omia vaalipaneeleja – oheisessa palkissa on alustukseksi linkki diaesitykseen vaaliteemoista 
  • Lähettäkää Kotiseutuliiton kuntavaalikampanjateksti paikallislehteen julkaistavaksi. Laatikaa oheen omat näkemyksenne paikallisesta kehittämisestä
  • Julkaiskaa kampanjateksti omassa lehdessänne ja kirjoittakaa oheen juttu paikallisista teemoista
  • Jakakaa Kotiseutuliiton kuntavaaliteemoja ja nostoja somessa: Facebookissa ja Twitterissä

Suomen Kotiseutuliiton keskeinen sanoma kuntavaaleihin:

Läheisyys on voimaa

Kestävä kotiseutusuhde takaa kestävän yhteisön. Kotiseututoimijoilla on hallussaan paikallisen kulttuuriperinnön paras asiantuntemus. Kotiseututyön sisältöjen ja tekijöiden avulla paikallinen identiteetti voi nousta voimavaraksi ja osaksi joka kunnan kehittämistä kaikilla toimialoilla.

Kulttuurin eteen tehty työ lujittaa yhteisöä ja avaa mahdollisuuksia kotiseutusuhteen rakentamiseen. Rakentaessamme uutta ja korjatessamme vanhaa siirrämme seuraaville polville paitsi rakennuksia myös osaamista ja yhdessä tekemisen kulttuuria.

Poikkeusaika on tuonut kotiseututyön arvon vahvemmin näkyväksi. Asukkaita lähellä olevien kulttuuriympäristön ja luonnon kohteiden sekä palvelujen arvo korostuvat. Yhdistysten ja yhteisöjen toiminnalla voidaan säilyttää kulttuuriperintöä ja edistää kulttuurista kestävyyttä kunnissa ja kaupungeissa. Vuorovaikutukselle ja toisten huomioimiselle on löydetty uusia toimintamalleja, joita kannattaa jakaa.

Paikallinen kotiseututyö tarvitsee yhteistyön ja vuoropuhelun lisäksi myös taloudellisia resursseja.

Asukkaille keskeiset ja tärkeät päätökset tehdään lähellä, omassa kotikunnassa. Sen vuoksi Kotiseutuliitolla on jäsentensä kanssa yhteinen kuntavaalikampanja: Läheisyys on voimaa – Närheten är styrka.

Kuntavaalien teemat kotiseututyön näkökulmasta:

  • Paikallisuuden asiantuntijoilla ja kotiseututyöllä on suuri merkitys kunnan elinvoimalle ja kuntalaisten hyvinvoinnille – joka kunnassa
  • Kotiseututoimijoilla on hallussaan kotiseudun ja oman kotikunnan kulttuuriperinnön, paikallisuuden ja identiteetin paras asiantuntemus. Se on joka kunnan oma voimavara.
  • Rapistuviakin rakennuksia kannattaa tutkia huolella ja etsiä niille sopivia käyttötarkoituksia. Suomi on täynnä esimerkkejä hilseilevän maalin alta paljastuvista helmistä, joiden merkitys seudun viihtyvyydelle osoittautuu korvaamattomaksi.
  • Kotiseutu ja kotiseututyö kaikessa moninaisuudessaan yhdistää ihmisiä. Uusilla ja vanhoilla asukkailla, tulivat he mistä päin maailmaa tahansa, on yksi yhdistävä asia: nykyinen kotiseutu. Kaikilla on oikeus kotiseutuun.
  • Asukkaat sitoutuvat kotiseutunsa kehittämiseen, kun heillä on tasavertainen mahdollisuus osallistua suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kotiseututyö tuo myös lapset ja nuoret mukaan oman kotiseudun kehittämiseen aktiivisina ja osallistuvina yhteiskunnan jäseninä. Kotiseututyö on hyvä toiminta-alusta asukkaiden osallisuudelle ja vaikuttamiselle.

Finlands Hembygdsförbunds centrala budskap för kommunvalet

Diaesitys Kotiseutuliiton vaaliteemoista

Kotiseutuliiton-kuntavaaliteemat-2021-netti.pdf

Suomen Kotiseutuliitto

Suomen Kotiseutuliitto

Kalevankatu 13 A 5

00100 HELSINKI

puhelin 045 614 0464

Lähetä sähköpostia

Sivukartta

Saavutettavuusseloste

Yhteydenotto lomakkeella

  • Ajankohtaista
  • Blogi
  • En effektutvärdering av renoveringsbidrag för föreningshus
  • Finlands Hembygdsförbund
  • Finnish Local Heritage Federation
  • Föreningshusen säkrar Finlands kritiska infrastruktur 
  • Föreningshusens centralorganisationer: En massiv nedskärning hotar platser för hobbyverksamhet och oersättligt byggnadsarv
  • Järjestö
  • Jäsenille
  • Kauppa
  • Korjausavustuksen neuvontawebinaari 13.5.2024
  • Kotiseutuliiton ansiomerkki haettavissanne
  • Kotiseutupäivät
  • Kotiseutuposti
  • Kulttuuri liikuttaa – Valtakunnalliset kotiseutupäivät Tuusulassa
  • Kulttuuriympäristöpäivät
  • Kulturmiljödagarna
  • Lausunto Kansallisarkistolle luonnoksesta arvonmääritys- ja seulontapolitiikaksi
  • lausunto kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistamiseen
  • Lausunto oikeusministeriölle Yhteisöllinen kansalaistoiminta 2020 -työryhmän mietinnöstä
  • Lausunto perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luonnoksesta
  • Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle sote-uudistuksesta
  • Masters and Apprentices – a Template for Local Heritage Work
  • Mestarit & kisällit – Kotikulmien tutkimusmatkailijat
  • Minne katosi Antti Järvi?
  • Muistakko: vanhaa ja uutta
  • Oma tili
  • On ilo huomata toisen erilaisuus! – Nokialla kotiseututeosta tarinoidaan ja kuvitetaan eri-ikäisten yhteistyöllä
  • Onnittele Kotiseutuliittoa ja suomalaista kotiseututyötä!
  • Opetuskokonaisuuksia luomassa – Louhen Mestarit & kisällit touhuavat 7–92-vuoden elämänkokemuksella
  • Ota yhteyttä
  • Ota yhteyttä
  • Ota yhteyttä tällä lomakkeella
  • Över 1,5 miljoner euro delades ut för renovering av föreningshus
  • Pää vai pyrstö
  • Seurantalot
  • Sivukartta
  • Strategiasta käytäntöön – Rovaniemen Totto nostaa nuoremmat sukupolvet keskiöön
  • Suomen Kotiseutuliitto
  • Syksyllä taas nähdään! – Karjalohjalla kotiseutuyhdistyksen ja koulun yhteistyö elää ja voi hyvin
  • Tietopankki
  • Toiminta
  • Tunteiden palo
  • Undersökning: Renoveringsbidrag för föreningshus stärker den lokala livskraften effektivt 
  • Föreningshus
  • Julkaisut