Siveltimin kotiseutuidentiteettiä vahvistamaan

Sanna Saarto, FM, Mestarit ja kisällit -hankkeen paikallisvetäjä
Sanna Saarto. Kuva: Egil Silfvenius.

Kansallista Suomea ja suomalaista identiteettiä rakennettiin 1800-luvun lopulla tehokkaasti mm. maalaustaiteen ja suosittujen maisemavalokuvasarjojen avulla. Viime syksynä pensselit viuhuivat Varissuolla oman kotiseudun ja ns. vakkelaisen identiteetin juurruttamiseksi ja vahvistamiseksi.

Kotiseutuliitto käynnisti syksyllä 2018 suurhankkeen, jossa lapset, nuoret ja ikäihmiset tutustuvat yhdessä oppien ja toimien omaan kotiseutuunsa ja sen kulttuuriperintöön. Pilottivaiheen kohteiksi valikoituivat pohjoinen Sodankylä ja Turun Varissuo, joka on aktiivinen ja monikulttuurinen alue Turun itäosassa. Kaupunginosassa puhutaan yli kuuttakymmentä kieltä. Lähiön työttömyysaste on Turun kaupunginosista toiseksi suurin, ja siellä on tehty jo pitkään aktiivista aluetyötä.

 

Tyttöjen siveltimet viuhuivat, jotta maalaus saataisiin ajoissa valmiiksi. Kuva: Saanna Saarto.

Mestarit ja kisällit -hankkeen käynnistäminen ei Varissuolla eli Vakkella alkanut kivuttomasti. Hankkeen paikallisena vetäjänä olin ensin yhteydessä Varissuon nuorisotilaan ja korttelipoliisiin tavoittaakseni pilotin paikalliseksi kohderyhmäksi valittuja 13–17 -vuotiaita nuoria. Molemmat tahot kieltäytyivät yhteistyöstä – Nuorisotilan henkilökunta voimavarojen puutteeseen ja korttelipoliisi pilotin nopeaan aikatauluun ja lyhytkestoisuuteen vedoten. Sitten käännyin Turun kaupungin Etsivän nuorisotyön puoleen, mutta heidän kohderyhmänsä nuoret ovat pääosin vanhempia kuin nyt tavoittelemani, joten sitäkään kautta en päässyt yhtään eteenpäin. Etsivät suhtautuivat asiaan kuitenkin myönteisesti ja lupasivat myös mainostaa hanketta omien verkostoidensa kautta.

Nihkeästä alusta turhautuneena, mutta myös sisuuntuneena, kiertelin sitten monessa eri kohteessa ja useampaan kertaan kertomassa hankkeesta ja etsimässä osallistujia Varissuon omaa toiminnallista kotiseuturyhmää varten. Jalkauduin niin koululuokkiin, nuorisotilaan kuin varttuneiden koteihinkin. Olin yhteydessä myös paikalliseen vammaisyhdistykseen, sillä mielestäni hankkeen toiminnan tulisi olla avointa kaikille, myös erityisryhmille. Jaoin myös mainoksia kaikille mahdollisille tahoille. Akseli kiinteistöpalvelut Oy:n kautta huoltomiehet jakoivat mainoksia alueen yli kahteensataan taloyhtiöön.

Varissuo-Seura innostui hankkeesta heti. Ilman seuran vankkaa tukea ja asiantuntemusta hanke ei olisi pystynyt Varissuolla toimimaankaan. Hetken emmittyään niin kantasuomalaisille kuin maahanmuuttajillekin avoin Yhdessä-yhdistys, Katariinan seurakunta, Turun Normaalikoulu ja Varissuon Tyttöjen Talo lähtivät myös tukemaan hanketta. Tilat saimme Varissuon Työ ja Toiminta VT ry:n Majanummen toimitalosta, joka sijaitsee Varissuon liikekeskuksen välittömässä läheisyydessä. Mahtavasta tukijoukosta ja toimivista tiloista huolimatta en saanut ryhmää helpolla kokoon, vaikka esimerkiksi monet tapaamistani varttuneista kehuivat hanketta hyväksi ja sen päämääriä arvokkaiksi.

Maahanmuuttajatyttöjä tavattuani päädyin aluksi siihen, että Varissuolla ryhmiä voisi olla kaksi: Toinen kaikille avoin ryhmä ja toinen ryhmä erikseen tytöille ja naisille. Avoin ryhmä ei nuorten osallistujien puuttuessa lopulta koskaan toteutunut, mutta tyttöryhmä aloitti toiminnan, kun ensimmäisellä kokoontumiskerralla omaksi huojennuksekseni paikalle puuskutti kolme, iältään neljätoistavuotiasta Kosovon albaanityttöä vartin verran myöhässä. Varttuneita naisia ryhmään osallistui yhteensä viisi, kahdesta neljään kerrallaan. Yhteisiä ryhmäkertoja oli viisi.

Alusta saakka oli selvää, että ryhmästä tulisi vahvasti toiminnallinen, sillä toisin kuin varttuneet mestarit, tytöt eivät kiinnostuneet tiedosta tai keskustelemisesta vaan käytännön tekemisestä. Kun ensimmäisellä ryhmäkerralla aloin valitun teeman mukaisesti kertoa halloweenin ja kekrin yhteisistä juurista, tytöt  vaikuttivat oitis hajamielisiltä, mutta tarttuivat kernaasti askarteluvälineisiin – Syntyi hienoja halloween-kortteja! Onneksi olin ottanut varoiksi mukaan teemaan sopivia askartelutarvikkeita. Jälkeenpäin pohdin, että tyttöjen vähäinen kiinnostus tietoon ja ajatusten vaihtoon saattoi johtua osin heidän kielitaidostaan. Vaikka tytöt vaikuttivat selviytyvän hyvin arkisesta sananvaihdosta suomeksi, voi käsitteellisempien asioiden ymmärtäminen olla heille kuitenkin vaikeaa. Tytöt kertoivat puhuvansa kotona albaniaa, ja myös ryhmässä he puhuivat keskenään omaa äidinkieltään.

Seuraavilla tapaamiskerroilla jatkoimme toiminnallista linjaa: Pelasimme aitosuomalaista Fortuna-peliä, askartelimme joulukortteja ja leivoimme keittiön ja uunin puuttuessa raakaleivonnaisia perinteisiä piparkakkumuotteja käyttäen. Vaikka tytöt ovat sunnimuslimeja, jotka eivät vietä joulua vaan uutta vuotta, joulukorttien tekeminen ja (joulu)leivonnaisten valmistaminen oli heille mieluista puuhaa.

Paikallisuuteen juurtuminen edellyttää omaan kotiseutuun, sen ihmisiin ja lähiluontoon sekä paikalliseen kulttuuriin ja historiaan tutustumista. Varissuon kotiseuturyhmä perehtyi omaan kotiseutuunsa myös taiteen keinoin. Erään ryhmän jäsenen ehdotuksesta päätimme maalata yhdessä taulun. Yhteisöllistä taideteosta työstettiin jokaisella tapaamiskerralla, ja se sai nimekseen nasevasti Varissuo.

Varissuo-maalaus on värikylläinen taideteos, josta voi tunnista monenlaisia, omaan kotiseutuun liittyviä kuva-aiheita. Lähiluonnon aiheita ovat pilvipoutainen taivas, puut, lehdet, ruoho, marjat, hedelmä, kukat, sienet, nisäkkäät ja linnut. Teoksen etualalle sijoittuva, havupuun oksalla istuva varis viittaa sekä lähiön nimeen että alueella todellisuudessa eläviin lintuihin. Serbiankuusi, pähkinäpensaan oksa lehtineen ja kielot kuvaavat alueen nimikkokasveja. Majanummen ympäristössä kasvaa myös mm. maalauksessa kuvattuja puolukoita ja pelto-orvokkeja. Lähiössä voi törmätä citykettuihin tai nähdä iltahämärissä lentäviä lepakoita. Sininen taivas ja vihreä ruoho toimivat itsenäisinä kuva-aiheina, mutta myös taustana peittämään valkoista maalauspohjaa. Kuusen latvasta kurkisteleva orava ja kuusta ympäröivät sienet tuovat mieleen sadun ja runouden maailman. Lisäksi kuvasta löytyy viittauksia alueen rakennettuun ympäristöön. Varissuon korkea tornitalo eli tornikartio löytyy ylhäältä keskeltä, ja Niilo Oravapuun perhepuiston edustalla oleva, puusta tehtyyn toteemisarjaan kuuluva veistos, on kuvattuna maalauksen etualalla. Konkreettisempien aiheiden lisäksi maalauksesta löytyy erilaisia symboleja ja merkkejä kuten sydämiä, kirjaimia ja tunnuskuvia. Lähiö vaikuttaa maalauksessa varsin auvoiselta ellei mustaa sydäntä maalauksen oikeassa laidassa haluta tulkita säröksi idyllissä.

Tytöt ovat täyttäneet maalauspohjan monilla sydämillä, jotka toiminnevat kotiseuturakkauden vertauskuvina. Tiesiväthän jo muinaiset egyptiläiset sydämen ”tuntevan kaiken”. Sekä erikokoiset sydämet, samoin kuin suuri, hymyilevä aurinko, tähti ja mielikuvituskukat symboloivat varmasti niitä myönteisiä tunteita, joita tytöt liittävät omaan kotiseutuunsa. Toisaalta kirkkaankeltainen aurinko voisi kertoa myös Kosovon lämmöstä ja valosta, sillä tyttöjen mukaan ”siellä on kesäisin aina kuumaa”. Tytöt kertoivat lomailevansa joka kesä vanhassa kotimaassaan. Musta väri liitetään usein esimerkiksi pelkoon, pimeyteen, suruun tai toivottomuuteen. Tulkitsen maalauksen mustan sydämen kuitenkin lähinnä koristeaiheeksi, sillä sen välittömässä läheisyydessä on mestareiden maalaamat kolme mustaa, pelkistettyä varishahmoa, jotka viittaavat Varissuo-Seuraan ja seuran pystyttämään, Veikko Koskisen tekemään Historiikki-veistokseen vuodelta 2011. Maalauksen musta sydän sopii tyylillisesti mustan varisryhmän viereen mainiosti.

Lähes maalauksen keskellä ylhäällä sijaitsee punainen suorakaide, jonka sisälle maalattu musta kirjainsarja TNK viittaa tyttöjen tärkeäksi kokemaan kouluun ja sen viereen sijoitettu sini-vihreä neliö valkoisine Varissuo-teksteineen taas Varissuon liikekeskukseen, joka on koko alueen sydän. Siellä tapaa ihmisiä ja löytää lähialueen monet palvelut. Lähes keskeltä maalausta voi erottaa myös Akseli kiinteistöpalvelut Oy:n vihreän tunnuskuvan; kiireisen oloisen ihmishahmon. Maalauksen alalaidassa kiemurteleva värikäs räsymatto symboloi kodikkuutta ja viittaa myös kansalliseen elävään perintöömme. Kolme eriväristä, sydämen muotoista tikkukaramellia maalauksen keskellä liittyvät puolestaan itse hankkeen alkuvaiheen prosessiin. Tikkareiden avulla houkuttelin nuoria vastaamaan hankkeen toimintaa koskevaan kyselyyn. Vastanneet saivat palkinnoksi valita yhden Muumi-tikkarin kolmesta makuvaihtoehdosta.

Kaupungeista ja kaupunginosista puhutaan usein yksikkömuotoisina, vaikka todellisuudessa Varissuokin koostuu monista horjuvarajaisista lähiöistä. Yhdelle Varissuo merkitsee lähiluontoa, toiselle palvelujen saatavuutta ja kolmannelle näitä molempia tai jotakin vallan muuta, esimerkiksi tiivistä kerrostalorakentamista. Eikä lähiön oma identiteettikään ole yksi ja yhtenäinen vaan monipaikkainen ja muuttuva. Tässä mielessä Varissuo-maalauskin on moniääninen ja vaihteleviin mielikuviin perustuva tulkinta osallistujien omasta kotiseudusta. Se ei esitä konkreettista tilaa tai avaa yhtä ikkunaa johonkin tiettyyn kohteeseen lähiössä vaan pikemminkin ilmaisee sitä muuttuvien merkitysten kenttää, jossa yhdistyvät mielikuvat alueen lähiluonnosta, paikallisesta kulttuurista ja historiasta sekä erilaiset tavat ymmärtää ja käyttää omaa kotiseutuaan. Tyttöjen juuret ovat osin Kosovossa, osin Varissuolla ja osin ehkä myös virtuaalisessa maailmassa. Varttuneemmille oma kotiseutu näyttäytyy maalauksessa vahvemmin lähiluonnon ja perinteisen kodikkuuden tyyssijana.

Teosta valmistellessaan mestarit ja kisällit oppivat yhdessä kieli-, kulttuuri- ja uskontorajat ylittäen käyttämään öljyvärejä ja tutustuivat omaan kotiseutuunsa monesta eri näkökulmasta. Työskennellessään he saivat mahdollisuuden myös aitoon vuorovaikutukseen ja kokemuksen yhteisöllisyydestä. Valmis maalaus on heidän yhteinen taidonnäytteensä.