Kun yhteistyö on laajaa ja verkostot toimivat Eurooppaan saakka, kotiseutuyhdistyksenkin asiat sujuvat

Anna-Maija Halme, Kotiseutuliiton viestintäpäällikkö ja Europa Nostra Finlandin sihteeri
Muotokuva
Anna-Maija Halme. Kuva Jenni Könönen.

Yhteistyö on kaiken merkityksellisen toiminnan onnistumisen perusta. Yksin ihminen on pieni ja voimaton puuhastelija. Siksi on kotiseutuyhdistyksiä, joissa kotiseutuihminen voi kokoontua rakentamaan ja vaatimaan parempaa kotiseutua yhdessä sielunsiskojen ja -veljien kanssa. Yhdistystenkin kannattaa tehdä yhteistyötä. Ongelmat joiden kanssa ne painivat ovat usein aika samanlaisia: miten saada ihmiset innostumaan vapaaehtoistyöstä, minkälaisella toiminnalla ollaan saatu hyviä tuloksia, miten saada nuoria mukaan toimintaan. Muualla Euroopassa on hyvin saman oloista toimintaa, ja onnistumisen malleja on hyvä tähyillä myös sieltä.

Kotiseutuyhdistys tarvitsee vaikuttamisen kanavia, jotta erilaisiin hienoihin hankkeisin saadaan rahoitusta tai kun jossain päätöksenteon rattaissa saavuttamattomissa ollaan tekemässä päätöksiä, jotka vaikuttavat omaan toimintaan.

Lainsäädäntömme ja monen rahoitusasian perusta syntyy nykyisin pääosin Euroopassa. Jotta olisimme kuulolla ja vaikuttamassa siellä, missä asioista päätetään ja selittämässä, miksi kulttuuriperintöyhdistyksiä ja muuta kenttää kannattaa rahoittaa, tulee kotiseutuyhdistyksillä olla Eurooppaan ulottuvat verkostot ja suora vaikuttamisen kanava.

Euroopan unionin kanssa läheistä yhteistyötä tekevä Europa Nostra, ilmiselvä ”Euroopan Kotiseutuliitto”, on kotiseutuyhdistysten paras verkosto Euroopassa. Siksi on hyvä, että ympäristöministeriössä järjestetyssä tapaamisessa syntyi vuonna 2004 suomalaisten kulttuuriperintöjärjestöjen yhteenliittymä Europa Nostra in Finland, ja toimisto päätettiin sijoittaa Kotiseutuliittoon. Yhdistys ja Europa Nostran maaedustusto siitä kehkeytyi vuonna 2011. Tuolloin ”in” putosi nimestä pois, lyhenteeksi virallistettiin EuNoF, ja yhdistys sai oman hallituksen. Minä olen ollut mukana alusta lähtien niin verkoston kuin myöhemmin yhdistyksen sihteerinä.

Innokas uusi yhdistys oli hanakka ottamaan haasteita vastaan ja samalla lisäämään vaikutusvaltaansa. Jo vuonna 2012 järjestimme Europa Nostran valtuuston kokouksen Helsingissä, ja pian haaveilimme jo kokonaisen Euroopan kulttuuriperintökongressin järjestämisestä Suomessa itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Europa Nostran valtuustoon pääsy oli tuolloin ilmoittautumisasia, sillä paikkoja oli vuosi toisensa jälkeen enemmän kuin tulijoita. Virisi ajatus, eikö Suomestakin olisi hienoa saada toinen edustaja valtuustoon EuNoF:n puheenjohtajaksi juuri valitun arkkitehti Tapani Mustosen lisäksi. Olihan siellä monesta muustakin maasta, kuten Sveitsistä, Hollannista, Espanjasta, Ranskasta ja Italiasta, isoja delegaatioita.

Kun EuNoF:n hallitus ehdotti, että lähtisin ehdokkaaksi, päätös oli helppo. Olin jo ehtinyt tutustua Europa Nostran valtuustoon Helsingissä ja vaikuttunut sen jäsenten aidosta ja vilpittömästä innostuksesta kulttuuriperintötyötä kohtaan. Tuntui helpolta liittyä samanhenkisten joukkoon.

Valtuustossa päätimme lämmittää uudestaan oman pohjoismaisen yhteistyöverkoston. Siihen liittyivät mukaan niin Ruotsin, Norjan, Tanskan kuin Viron edustajat, ja on mukana yksi islantilainenkin kulttuuriperintöaktivisti. Olemme järjestäneet lukuisia erillisiä tapaamisia mm. Viipurissa, Tanskan Odensessa, Tukholmassa sekä valtuuston kokousten yhteydessä. Lämmin yhteistyö on poikinut jopa kirjan pohjoisista Euroopan kulttuuriperintöpalkinnolla palkituista kohteista ja lasten kulttuuriperintökasvatusprojektin. Mielestäni erityisen tärkeää on lämmin yhteenkuuluvaisuuden tunne, jonka myötä minkä tahansa asian ja hankkeen eteenpäin vieminen on helppoa. Ystävät ja ymmärtäjät ovat lähellä.

Europa Nostra hyväksyi ehdotuksemme Euroopan kulttuuriperintökongressin järjestämisestä Turussa, vaikka Turku oli tavattoman pieni kaupunki edeltäneisiin paikkoihin Amsterdamiin, Ateenaan, Wieniin, Osloon ja Madridiin nähden.

Sain kunnian toimia tapahtuman Suomen paikalliskoordinaattorina. Keskeinen ajatumme oli tuoda tapahtumaan hyvää keskustelua. Järjestimme seminaarin kansalaisten mahdollisuuksista osallistua kulttuuriperintöä koskevaan päätöksentekoon, ja onnistuimme hankkimaan rahoituksen sekä kansainvälisesti merkittävien seminaaripuhujien hankkimiseen että kirjan toimittamiseen esityksistä. Sekä kongressi itsessään, seminaari ja kirja Kulttuuriperintö on meidän (julkaistu netissä suomeksi) onnistuivat niin hyvin, että nyt vieläkin lokakuun lopussa kongressiin (tai kulttuuriperinnön huippukokoukseen, kuten niitä nykyään kutsutaan) osallistuessani ne otettiin esille pariin kertaan.

Pariisin lokakuinen kokous oli minulle viimeinen Europa Nostran valtuuston jäsenenä. Järjestö on muuttunut kahden kauden ja kuuden vuoden aikana merkitykseltään aivan toisenlaiseksi kuin aloittaessani. Euroopan unionin rahoitus on kasvanut useilla sadoilla tuhansilla euroilla, ja budjetti on nyt 1,5 miljoonan euron luokkaa. Toimistotilaa on hankittu lisää Brysselissä.  Euroopan investointipalkin instituutin kanssa tehdään yhteistyötä uhanalaista kulttuuriperintöä koskevissa kysymyksissä. Valtuustoon pääsystäkin on ollut viime vuosina kova kilpailu ja varapuheenjohtajistossa on jopa entinen kulttuurikomissaari Androulla Vassiliou.

Suomesta valtuustossa on Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja Kirsi Moisander, joka toimi ennen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtajana, ja Tapani Mustonen on järjestön hallituksessa.  Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran toiminnanjohtaja Hanna Lämsä ja Suomenlinnan hoitokunnan restaurointipäällikkö Miia Perkkiö ovat nyt yhteistyössä mukana Euroopan kulttuuriperintöpalkintojen juryn jäsenenä. Kulttuuriperintöyhteytemme Eurooppaan pysyvät siis vahvoina.

Paljon punaisia mattoja, kuuluisia taideteoksia ja kullattuja koristeita tuli nähtyä valtuustossa. Parasta oli silti tavata ihmisiä, joille samat asiat ovat tärkeitä kuin minulle: merkityksellisen lähympäristön säilyminen ja ihmisten oikeus vaikuttaa.