Kulttuuriympäristöpäivät – osallistumista ja onnellisuutta

8.2.2019 Hanna Hämäläinen, ympäristöministeriö
Hanna Hämäläinen. Kuva: Paula Hirvonen.

Oletko kuullut European Heritage Daystä, tuttavien kesken EHD:stä? Se on Euroopan neuvoston ja Euroopan komission yhteinen ohjelma, jota Suomessa toteutetaan nimellä Euroopan kulttuuriympäristöpäivät, Europeiska kulturmiljödagarna, Kulturbirasbeivviid.

Päivien tärkein toimintamuoto on eri toimijoiden järjestämät yleisötapahtumat. Meille Suomessa on tärkeää, että kaikki voivat järjestää tapahtumia kulttuuriympäristöpäiville. Kaikki ovat oman kokemuksensa kautta oman ympäristönsä asiantuntijoita. Kaikilla on lähiympäristöönsä liittyviä tarinoita, tietoa ja tunteita. Ne tekevät ympäristöstä merkityksellisen ja niiden jakaminen syventää omia kokemuksia.

Viihteen ja taiteen tiloissa -teemavuosi avattiin 5.2.2019 iloisissa tunnelmissa ympäristöministeriön auditoriossa. Avausjuhlan musiikillisesta annista vastasi muun muassa Kaisaniemen ala-asteen koulun taitava ja ihastuttava 4C luokka. Kulttuuriympäristöpäivillä lapset ja nuoret ovat tärkeä kohderyhmä. Heille järjestetään vuosittain Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu. Kuva: Liisa Lohtander.

Kulttuuriympäristöpäivien tapahtumat elävöittävät ja luovat myönteistä ilmapiiriä. Ne lisäävät tietoa, kulttuuriympäristömme arvostusta ja hyvää hoitoa. Hyvin hoidettu ympäristö taas on viihtyisä, kannustaa liikkumiseen, harrastamiseen ja yhteisölliseen toimintaan – vaikkapa EHD tapahtumien järjestämiseen. Ta-daa, myönteinen kehä onkin valmis! Me kaikki hyödymme, kun pidämme yhteisestä ympäristöstämme huolta.

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen yllätti yleisön esittämällä tilaisuuden avaukseksi Juice Leskisen kappaleen Bluesia Pieksämäen asemalla digiharmonikkataitelija Netta Skogin ja Luomusa-festivaalien järjestäjä Klaus Lavilan kanssa. Kuva: Liisa Lohtander.

Kulttuuriympäristöpäivien vuositeemat kääntävät katseet kohti tiettyjä kohteita ja kokemuksia ja tarjoavat kaikille tarttumapinnan aiheeseen. Tänä vuonna juhlitaan Viihteen ja taiteen tiloissa. Mikä on sinulle tärkeä viihteen tai taiteen elämys, paikka? Tule mukaan kertomaan siitä kulttuuriympäristöpäivillä!

Ympäristöministeriön Hanna Hämäläinen sekä Suomen Kotiseutuliiton Liisa Lohtander ja Jonina Vaahtolammi toivottavat kaikki tervetulleeksi järjestämään omannäköistään ohjelmaa kulttuuriympäristöpäiville. Kuva: Paula Hirvonen.

Hanna Hämäläinen toimii suunnittelijana ympäristöministeriössä. Innostavin ja iloisin työnsä on Kulttuuriympäristöpäivien työryhmässä toimiminen yhdessä Suomen Kotiseutuliiton, Opetushallituksen, Museoviraston ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran kanssa.

 

Lisää aiheesta muualla nettisivuillamme:

Katso uutinen Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tämän vuoden avajaisista

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien viihteen ja taiteen teemavuosi avattiin upeasti laulaen