Joulu metsässä yksin – mutta ei yksinäisenä

22.12.2021
Kalle Nikander laavussa metsässä iltahämärissä.
Jouluaatto laavussa. Kuva: Kalle Nikander

Pari vuotta sitten vietin joulua tavalla, joka oli usein joulunaikana käynyt mielessäni. Joulutraditiokseni oli vähitellen muodostunut enemmän tai vähemmän paikasta toiseen paahtaminen. Pysähtyminen ja rauhoittuminen olivat jääneet taka-alalle. Olin jo vuosia sitten viettänyt yhden jouluaaton rauhassa itsekseni kotona, mutta kerrostaloasunnosta oli haastavaa löytää etsimääni tunnelmaa. Siispä edellisjouluna lähdin laavulle pienen korpimetsän reunalle Kurjenrahkan kansallispuistoon.

Läheiseni eivät kovin suuresti ihmetelleet ratkaisuani vaan olivatkin enimmäkseen innostuneita puolestani. Vierailin joulunpyhinä heidän luonaan, vaikka aaton vietinkin metsässä.

Aatonaattona pakkasin rinkkaani talvimakuupussin sekä muut talviretkeilyyn kuuluvat varusteet. Poikkeuksena normaaliin talviretkeen, otin mukaani nuotiolle sopivia jouluisia ruokia sekä öljykynttilöitä, jotka loivat tunnelmaa pitkään pimeään aikaan. Otin myös teltan varmuuden vuoksi autoon kohtuullisen noutomatkan päähän, jos olisi ollut paljon muita yöpyjiä laavulla.

Saavuin metsänreunaan ja tervehdin metsänväkeä. Toin lahjaksi kourallisen pähkinöitä, jotka asettelin puun juurelle samalla kiittäen siitä, että saan viettää joulua metsässä. Tiedän, että metsänväki on tyytyväinen vähään, kunhan huomioiminen on aitoa.

Metsän joulu on aina valkoinen tai vihreän kirjava

Ihmisiä ei tullut vastaan kävelymatkalla, mutta en tuntenut olevani yksin. Tiaiset ja hippiäiset juttelivat hennosti piipittäen kuusten oksilla, ja kumpuilevasta sammalmatosta nousi monenlaisia hahmoja. Metsässä kulkiessani oivalsin erinäisiä asioita, kuten että vaikka kaupungissa oli musta tai harmaa joulu, metsässä joulu on aina joko valkoinen tai kirjavan vihreä.

Kulku oli hidasta, mutta ei esimerkiksi haastavan maaston suhteen vaan yksinkertaisesti, koska mihinkään ei ollut kiire. Laavulle saapuessani alkoi jo hämärtää, ja huomasin nälän päässeen yllättämään. Eli ei muuta kuin tuli nuotioon ja padat porisemaan. Onneksi olin valmistellut ruoan etukäteen niin pian sain jo nuotiolla valmistettua lämmintä ruokaa ja nokipannukahvi ja glögi olivat tulossa.

Iltapäivä pimeni, ja viereiseltä laavulta pieni seurue käveli ohitseni. Vaihdoimme muutaman sanan ja toivotimme hyvät joulut, jonka jälkeen seurue jatkoi matkaa koteihinsa joulunviettoon. Autoon jättämäni hätävarateltta osoittautui tarpeettomaksi, kun odotetusti laavulle ei saapunut muita yöpyjiä. Minua ei olisi haitannut, jos paikalla olisi ollut muitakin ihmisiä, mutta itsekseenkin oli hyvä.

Ilta pohdiskellen ja ympäristöä aistien

Kun ilta lopullisesti pimeni, aika kului nuotiota kohennellessa, asioita pohdiskellessa ja ympäristöä aistien. Kävin tutkimassa lähistön pimeää metsää, ja vaikka pimeä metsä voi vähän pelottaakin, tunsin oloni kotoisaksi.

Laavulle palattuani valmistin iltapalaksi riisihiutaleista joulupuuroa ja lämmitin glögiä. Kotioloissa olisin ehkä vaativampi ja tekisin pitkään haudutettua riisipuuroa, mutta nuotio ja ulkoilma kompensoivat moninkertaisesti sen, minkä riisihiutaleet häviävät perinteiselle puuroriisille. Retkiolosuhteissa – ja muutenkin – on joskus paikallaan helpottaa asioita. Ehkä tässä asiaa auttoi myös alkukesältä peräisin ollut kuusenkerkkäsiirappi puuron päällä.

Iltapalan syötyäni kömmin makuupussiin aikaisin, mutta kellonaikaa en muista, koska en juurikaan seurannut aikaa kellosta. Unta kyllä odottelin pitkään, ja se taisi jäädä lyhyeksi ja katkonaiseksi, mutta siihen olen jo tottunut ulkona yöpyessäni. Mutta mikäs siinä on lämpimässä makuupussissa, raittiissa ilmassa pimeän metsän ääniä kuunnellessa.

Metsästä sain mukaani rauhan läheisille jaettavaksi

Joulupäivän aamuna heräsin aikaisin ja huomasin, että joulu ei tehnyt poikkeusta siihen, että talvella makuupussista ulos kylmään tuleminen on aina yhtä hankalaa – se on vain tehtävä. Lämmittävä nuotio ja lämmin aamupala mielessäni pääsin makuupussista ulos ja pääsin aamutoimien jälkeen aamupalan laittoon. Riisihiutaleista tehty nuotiopuuro maistui aamullakin, ja aamupalan jälkeen pakkasin taas rauhassa varusteeni.

Olin joulupäivänä luvannut käydä tapaamassa sukulaisia iltapäivällä. Loput joulunpyhät jatkuivat eri paikoissa vieraillen, mutta metsästä olin ottanut mukaani rauhan, jota toivon mukaan sain jaettua läheisillenikin.

Suomalaista metsän rauhaa. Kahden rungon välissä kaatuneen puun juurakko.
Metsän rauhaa. Kuva: Kalle Nikander.

Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että en tehnyt tuona jouluaattona juuri mitään, mutta kuitenkin koin valtavasti. Huomasin kaipaavani ja löytäneeni joulusta perusasioita, jotka olen pyrkinyt muistamaan jatkossakin, vaikka en joulua viettäisikään itsekseni metsässä. Toisaalta metsäjoulu herätti myös miettimään niitä, jotka eivät ole omasta tahdostaan yksin jouluna.

Muistin, että tärkeintä ei ole lahjat ja muu materia tai viimeisenpäälle hiotut jouluruuat ja -valmistelut. Tärkeää on löytää lämpö ja rauha sekä olla hyvä ja ystävällinen kaikille ihmisille ja muille oleville.

Rauhaa, hyvyyttä, lämpöä ja ystävällisyyttä kaikkien jouluun ja myös kaikkeen muuhun aikaan!