Elämä saa näkyä

Nostan väsyneenä jalkani parvekkeen kaiteelle. On lämmin helteisen tammikuun lauantai-ilta. Olemme kierrelleet suurkaupungin sykkeessä pitkän päivän. Vastaan on tullut tuhansia ihmisiä, erivärisiä ja varmaan kaikista maanosista. Aurinkoinen sää on näkynyt ihmisten kasvoilla, heidän tavassaan kohdata ja kulkea. Kaduilla on soinut musiikki, siellä on tanssittu, laulettu ja soitettu. Viiden miljoonan asukkaan Sydney on kaunis ja monikulttuurinen kaupunki.

Olemme saaneet majapaikan ystäväperheestä. Kaunis omakotitalo kohtuullisen matkan päässä keskustasta. Isäntäperheen vanhemmat ovat kahdesta maasta, kahdesta maanosasta, kahdesta kulttuurista. Persoonallisesti sisustetusta kodista näkyy suomalaisuus. Ikkunassa on Marimekon verhot, kaapissa arvailun mukaan Australian suurin muumimukikokoelma, hyllyssä kaikki suomalaisen kirjallisuuden klassikot, Aku Ankat ja Kunnakset. Toisen vanhemmat tausta näkyy komeissa huonekaluissa, astioissa ja tekstiileissä. Isäntäperhe ei ole kotona, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla he ovat läsnä. Kaikesta näkee, että koti on yhdessä tehty ja sisustettu. Jotain sinulta, jotain minulta ja paljon matkan varrella hankittua, alusta alkaen yhteistä.

Ihailen monien perheiden rohkeutta laittaa kotinsa omalla persoonallisella tavalla. Eletty elämä saa näkyä, ja sen soisi näkyvän. Perintöhuonekalujen tai -tekstiilien lisäksi kannamme mukanamme tuttuja tapojamme. Miten lakanat viikataan – eli siis limpataan, niin kuin Nivalassa on tapana sanoa? Onko joulupöydässä silakat rullalla vai purkissa? Kaikilla meillä lienee tyylimme, välttämättä joku tapa ei ole oikea tai väärä. Tavasta tulee tottumus. Rohkeutta on myös taito muuttaa tapoja ja tottumuksia, tehdä oma tapa toimia ja kotiutua.

Matkustimme Australiaan jouluaattona. Seutulassa konetta odotellessamme tuli jo mieleen, että mitenkähän Finnairin lennolla näkyy joulu. Vaikka en lahjoja odottanutkaan, olin kuitenkin pettynyt. Joulu ei näkynyt suomalaisen lentoyhtiön jouluaaton pitkällä lennolla mitenkään. Toki turvallisuus on tärkeämpää, enkä ole koskaan tykännyt liiasta vouhottamisesta, mutta silti se tuntui ihmeelliseltä.

Toista oli kun vaihdettiin Hongkongissa australialaiseen lentoyhtiöön. Lentokoneen henkilökunnalla oli tonttulakkeja ja muita jouluisia asusteita. Aivan mahdottomaksi jouluilu kehkeytyi maan sisäisellä lennolla jouluaamuna. Lentoemännällä ja stuertilla oli poronsarvia päässään ja punaiset naamarit nenällään. Kahvikupposen ja pikkumakean lisäkkeenä jokaiselle tarjottiin pieni suklainen joulupukki. Henkilökunta oli iloisella mielellä, ja se näkyi kaikessa heidän toiminnassaan. Jos vuorokauden matkustamisen jälkeen ei ollut kovinkaan virkeä olo, niin hymyyn meni matkustajan koko olemus, kun matkalaukut tulivat hihnalta ja jokaisen laukun päälle on laitettu erikseen pakattu iso piparkakku. Olihan jouluaamu.

Hanna Järviluoma

Nivala-Seura ry:n toiminnanjohtaja