Ajankohtaista

Arkimaisemia palkittu maisemapäivän valokuvakilpailussa

Uutinen

Kansainvälisen maisemapäivän kunniaksi järjestetyn valokuvakilpailun parhaat kuvat on valittu. Sunnuntaina 20. lokakuuta vietetyn maisemapäivän ja sen myötä myös kilpailun teemana…

Kirsi Moisander valittiin eurooppalaisen kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran valtuustoon

Uutinen

Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja Kirsi Moisander on valittu Europa Nostran valtuustoon. Kirsi Moisander on yksi maamme keskeisimmistä kulttuuriperintöasiantuntijoista ja -vaikuttajista….

Luonto ja lähipalvelut tärkeitä kaikille

Uutinen

Hyvän ja toimivan arjen peruselementit rakentuvat oman kotiseudun lähipalveluista, luonnosta ja erilaisista harrastusmahdollisuuksista. Melko lailla samat asiat ovat tärkeitä niin…

Haku Elävän perinnön kansalliseen luetteloon 2019 avautuu marraskuussa

Uutinen

Museovirasto avaa toista kertaa haun Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Haku alkaa 4. marraskuuta ja jatkuu 5. joulukuuta saakka. Kansallinen luettelo…

Kulttuuritapahtuma on hyvä investointi

Uutinen

Yhteisöllisyys, verkostojen kehittyminen ja tekemisen meininki ovat silti usein tuotoksista arvokkaimmat kulttuurin itsensä ohella. Voiko kulttuuri kehittää, on kysymys, jota…

Museoviraston entistämisavustukset haussa

Uutinen

Museovirasto on julistanut haettaviksi vuoden 2020 avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen, kulkuvälineiden restaurointiin, maailmanperintökohteiden hoitoon ja muinaisjäännösalueiden hoitoon. Avustukset ovat…