Vuosikokous: Kaikkien kotiseutu syntyy rohkeasta omaleimaisuudesta ja koordinoidusta yhteistyöstä

16.8.2025 Julkilausuma

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksen 2025 julkilausuma

Julkilausuma laadittiin lauantaina 16. elokuuta Valkeakoskella Valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä järjestetyssä vuosikokouksessa.

”Maassamme alueiden kirjo on laaja. Paikallisyhteisöille on kehittynyt omia vahvoja perinteitä ja paikallispiirteitä, jotka elävät ajassa ja muuttuvat sen mukana. Niitä ei kannata piilottaa, vaan korostaa. Rohkea omaleimaisuus rakentaa yhteisön yhteistä tarinaa luoden samalla pito- ja vetovoimaa.

Suomi on monien kielten ja kulttuurien maa. Maahamme on tullut eri aikoina erilaisia ihmisryhmiä ja kulttuureja, jotka ovat sulautuneet yhteen. Uudet geneettiset ja arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka monimuotoinen suomalaisten alkuperä on. Viime vuosikymmenien uudet maahanmuuttajat ovat edelleen rikastuttaneet monisyntyistä suomalaista yhteiskuntaa.

Samalla tavalla moninaisuus on rikkaus myös yhteisön sisällä. Se edellyttää halua ja keinoja erilaisten ihmisten ja yhteisöjen kohtaamiseen ja ymmärtämiseen. Liiallinen omiin piireihin jämähtäminen saattaa johtaa myös turhiin vastakkainasetteluihin.

Keskinäisen luottamuksen rakentamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi on oleellisen tärkeää, että erilaiset ihmiset ja toimijat löytäisivät toisensa nykyistä paremmin ja voisivat oppia toisiltaan. Erilaisuuden kohtaaminen on aina kaikille eteenpäinvievä voima.

Paikalliset kotiseutu- ja kaupunginosayhdistykset vahvistavat asukkaiden juurtumista ja kotoutumista. Näin rakennetaan yhteishenkeä ja luodaan vaikuttamismahdollisuuksia oman yhteisön asioihin. Paikallinen kotiseututyö on matalan kynnyksen toimintaa, johon jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. Siksi kotiseutu- ja kaupunginosayhdistykset sopivat erinomaisesti eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten ja yhteisöjen kokoajiksi ja paikallisen yhteistyön koordinaattoreiksi.”

Kotiseutupäivien kuva-albumi Kotiseutuliiton Flickrssä

https://www.flickr.com/photos/kotiseutuliitto/albums/72177720328328308