Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu kutsuu lapset ja nuoret tutkimaan kulttuuriperintöä

4.9.2024 Uutinen

Kulttuuriympäristön tekijät, Young European Heritage Makers -kilpailu kutsuu tänäkin vuonna lapset ja nuoret esittelemään heille tärkeää kulttuuriperintöä. Kilpailuun voivat osallistua alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmät.

Kilpailun tämän vuoden teemana on Reitit, verkostot ja yhteydet. Ympäristömme rakentuu eri aikoina syntyneistä reiteistä. Ne kulkevat niin maalla, merellä kuin ilmassa. Vanhat tiet, ikiaikaiset polut ja vesireitit kertovat historiasta, ja ne antavat mahdollisuuden eläytyä aiempiin liikkumistapoihin ja -tarpeisiin.

Reitit ja väylät mahdollistavat ihmisten, tavaroiden, taitojen ja tietojen kulkemisen. Näkymättömiä ja näkyviä risteyspaikkoja löytyy jokaisen väylän varrelta, paikkakuntien ja henkilöiden historiasta sekä liikenteen erilaisista solmukohdista. Yhteisöt ja ryhmät luovat verkostoja esimerkiksi harrastusten parissa ja sosiaalisessa mediassa.

Kilpailuun voi osallistua vuoden loppuun saakka

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailuun voivat osallistua ryhmät opettajan tai ohjaajan johdolla. Kilpailun voi toteuttaa koulussa, oppilaitoksissa, koulujen aamu- ja iltapäivätoiminnassa sekä kerho- ja harrastustoiminnassa.

Kilpailussa on kaksi sarjaa, 6–11-vuotiaat ja 11–17-vuotiaat. Kilpailu jatkuu 31. joulukuuta 2024 saakka.

Ryhmä osallistuu kilpailuun tutkimalla yhdessä heille tärkeää kulttuuriperintöä ja etsimällä vastausta kysymykseen: Mitä on eurooppalainen kulttuuriperintömme? Valittua kulttuuriperinnön muotoa esitellään ryhmätyönä tehtävällä videolla, valokuvin tai muun visuaalisen esityksen avulla sekä sitä täydentävällä tekstillä.

Suomen voittajille rahapalkinto ja paikka Young European Heritage Makers -kilpailussa

Molempien sarjojen paras työ palkitaan 200 euron rahapalkinnolla ja se pääsee osallistumaan Euroopan laajuiseen Young European Heritage Makers -kilpailuun.

Young European Heritage Makers -kilpailun parhaista töistä kootaan näyttely Strasbourgiin. Lisäksi Euroopan parhaiden töiden tekijät 11–17-vuotiaiden sarjassa saavat mahdollisuuden matkustaa Strasbourgiin Euroopan neuvoston vieraiksi.

Lisätietoja: 

Kulttuuriympäristön tekijät -verkkosivu

Young European Heritage Makers | europeanheritagedays.com

Suunnittelija Hanna Hämäläinen, ympäristöministeriö, hanna.p.hamalainen@gov.fi, puh. 0400 143 956