Suurtapahtuma kutsuu kotoisalle Vantaalle – moninaisen kulttuurin kaupunkiin

29.8.2024 Tiedote

Valtakunnalliset kotiseutupäivät 30.8.–1.9.2024

Tänä viikonloppuna on mahdollisuus tutustua Vantaan rakkaimpiin aarteisiin ja sielun syviin sopukoihin, kun Valtakunnalliset kotiseutupäivät huipentavat 50 vuotta täyttävän kaupungin juhlavuoden.

Vantaalle saapuu tapahtuman myötä noin 200 kulttuuriperinnön ja moninaisen kotiseututyön asiantuntijaa ja harrastajaa eri puolilta Suomea. Tapahtuman yhteydessä pidetään omaa 75-vuotisjuhlavuottaan viettävän Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous.

Ihmisiä Tikkurilan Vernissan edessä.
Vantaalla on kaunista teollisuusperintöä. Kuva: Riina Koivisto.

Tuhansien vantaalaisten ja lähikuntien asukkaiden odotetaan osallistuvan lisäksi koko perheen Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan Tikkurilassa sekä retkille ja lukuisiin keskustelutilaisuuksiin, joiden aiheena on esimerkiksi kulttuurinen moninaisuus ja kielen merkitys kotoutumisessa. Myös lukuisat vantaalaiset museot järjestävät ohjelmaa, johon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Kaikkiaan yli 40 retkeä ohjelmassa

”Vantaalaisten kotiseutuinnostus ei tullut meille yllätyksenä, mutta silti esimerkiksi retkiohjelma hämmästyttää laajuudellaan ja monipuolisuudellaan. Retkiltä löytyy varmasti uusia näkökulmia vantaalaisillekin”, Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo toteaa.

Retkiä järjestetään kaikkiaan 43, ja osa niistä tehdään julkisilla kulkuvälineillä matkustaen.

Arabialaista musiikkia esittävä Oriental Tunes nähdään lauantaina Mahdollisuuksien torin lavalla. Kuva: Oriental tunes.

Lauantaina puolilta päivin alkava Mahdollisuuksien tori on koko perheelle tarkoitettu kulttuurisesta moninaisuudesta ammentava tapahtuma, jossa on sekä tiukkaa asiaa että karnevaalitunnelmaa, musiikkia, tanssia, työpajoja ja ruokaa maailman eri kolkilta kuuden tunnin ajan. Kaupunginjohtaja Pekka Timonen puhuu tapahtumalavalla kello 14.

Juhlahumusta huolimatta Vantaa pitää kiinni kotoisuudestaan – yhdessä asukkaiden kanssa juhlavuodelle löydetyn Kotona Vantaalla -teeman mukaisesti.

“Vantaa on valmiina vastaanottamaan monipuolisella ohjelmakattauksella vieraita läheltä ja kaukaa juhlistamaan Vantaa 50-juhlavuottaan Valtakunnallisten kotiseutupäivien merkeissä. Tervetuloa, ja olkaa kuin kotonanne Vantaalla,” toivottavat Vantaan kaupungin kotiseutupäivien tuottajat Pia Gerbaulet ja Lea Rahkola-Kauranen.

Nuoria tanssimassa kansallispuvuissa.
Mahdollisuuksien torin lavalla esiintyvät myös nuorisoseura Karjalan Nuoret, jossa harrastetaan kansantanssia ja -musiikkia. Kuva: Mirka Kleemola.

Tapahtuman kuvat ladattavissa jo viikonloppuna

Iso osa kuvista ovat ladattavissa Kotiseutuliiton Flickr-tililtä jo tapahtuman aikana:

www.flickr.com/kotiseutuliitto

Lisää tietoa tapahtumasta ja ohjelma:

www.kotiseutupaivat.fi