Kotiseutuliitto etsii Suomen parasta kotiseutukirjaa

25.1.2016 Tiedote

Suomessa julkaistaan vuosittain lukuisia kotiseutukirjoja. Niiden lähtökohtana on tyypillisesti paikkakunta, kaupunginosa tai kylä ja ne esittelevät seudun historiaa ja kulttuuriympäristöä sekä kertovat sukujen tarinoita. Kotiseutukirjallisuutta myös palkitaan vuosittain. Vuoden kotiseututeos -palkinto on Suomen Kotiseutuliiton jakama tunnustus, joka kannustaa kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuo näkyvyyttä hyvälle kotiseutukirjallisuudelle.

Vuoden kotiseututeos -kilpailuun voi osallistua kirja, joka on julkaistu palkitsemisvuonna tai sitä edeltävänä vuonna. Kirja tulee toimittaa ehdotuslomakkeen kanssa Kotiseutuliiton toimistoon aiemmista kilpailuvuosista poiketen jo 31. toukokuuta mennessä. Ehdotuslomakkeen voi tulostaa liiton kotisivuilta osoitteesta www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/palkinnot/vuoden-kotiseututeos.

Vuoden kotiseututeos julkistetaan Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla lokakuun alussa.

Ehdokkaita esitellään ennen Vuoden kotiseututeoksen valintaa Kotiseutuliiton kotisivuilla Kirjamakasiinissa, joka on uusien kotiseutukirjojen esittely- ja arviointisivusto. Mikäli kirjansa haluaa esille Kirjamakasiiniin ennen kilpailun voittajan valintaa, kannattaa ehdotukset toimittaa mahdollisimman pian, ei vasta viime hetkillä ennen määräaikaa.

Päivi Salonen valitsee voittajateoksen

Kotiseutuliito nimeää vuosittain Vuoden kotiseututeos -raadin, joka valitsee ehdolla olevien teosten joukosta kilpailun finalistit. Lopullisen palkinnonsaajan päättää Kotiseutuliiton nimeämä valitsija.

Tänä vuonna valitsijana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen. Palkintoraatiin kuuluvat tietokirjailija Harri Turunen, kotiseutututkija Jouko Hannu, ministeri Raimo Sailas ja toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, joka toimii myös raadin puheenjohtajana.

Finalistit valikoidaan vertailemalla ehdolla olevien teosten ulkoasua, kuvatarjontaa, taittoa, viimeistelyä, tekstien loogisuutta sekä miten sisältöaines on valittu ja toimitettu. Valintaan vaikuttaa myös tarjotun tiedon yleistettävyys sekä se, miten sisältö sijoitetaan laajempiin kokonaisuuksiin.

Kotiseutukirjallisuudessa on tärkeää luotettavuus, paneutuminen ja informatiivisuus sekä paikallisten näkökulmien mukaan ottaminen. Hyvä kotiseututeos antaa tietoa niin entisille, nykyisille kuin uusille asukkaille.

Vuonna 2015 Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä valitsi Vuoden kotiseututeokseksi Tytti Isohookana-Asunmaan toimittaman Kello merelle soi – Kellon kylän historiaa -teoksen. Vuonna 2014 valitsijana toimi kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen ja Vuoden kotiseututeos oli Päivi Maggan ja Eija Ojanlatvan toimittaman Ealli biras – Elävä ympäristö – Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma. Vuoden kotiseututeos on valittu vuodesta 2009.

Lisätiedot:

Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Liisa Lohtander, puh. 045 1509 109, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Vuoden kotiseututeos ja ehdotuslomake

Kirjamakasiini


Suomen Kotiseutuliitto on kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristökentän tunnettu valtakunnallinen toimija. Liitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliitto on aktiivinen paikallisuuden puolestapuhuja, joka kehittää kotiseututyötä ja vaalii kulttuuriperintöä ja -ympäristöä sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun. Kotiseutuliiton jäsenkentässä toimii noin 150 000 aktiivista kansalaista. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä. Tutustu toimintaamme osoitteessa www.kotiseutuliitto.fi.