Kuvaa Suomen upeimmat kulttuuriperintökohteet kesällä

Uutinen

Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu jälleen syyskuussa

Syyskuussa järjestettävä kansainvälinen valokuvauskilpailu Wiki Loves Monuments tuo osallistujamaiden kulttuuriperintöä tunnetuksi ympäri maailmaa. Kansallisen kilpailun kymmenen parasta pääsevät mukaan kansainväliseen loppukilpailuun. Kilpailuun osallistuvat kuvat tulevat Wikipediaan kaikkien avoimesti hyödynnettäviksi ja muokattaviksi.

Kuvattavia kohteita ovat rekisteröidyt ja suojellut kulttuuriperintökohteet eri puolilla Suomea. Mukana ovat jo kaikki RKY-kohteet ja lisäämme tänä vuonna kaikki Rakennusperintörekisterin kohteet.

Tänä vuonna kuvataan myös Finnassa (https://finna.fi) olevia historiallisia valokuvia uudelleen. Ajapaik-kännykkäsovellus näyttää valokuvat, joiden kuvauspaikka on lähiympäristössä. Jälleenvalokuvaamalla vanha kuva saadaan myös alkuperäinen kuva sijoitettua kartalle. Tämän vuoden erityisteema on vuoden 1918 paikat. Ajapaik Androidille tulee koko maan kattavaan käyttöön heinäkuussa.

Kilpailun tuloksena syntyviä avoimia kuva-aineistoja voi käyttää maksutta eri tarkoituksiin ja Wikipediassa käytetyt kuvat saavat hyvin paljon katselukertoja. Kuvauskohteita kuvaava tieto on avointa ja sitä voi myös käyttää vapaasti eri tarkoituksiin.

Kilpailuun osallistutaan tallentamalla kuvat kilpailun nettisivujen kautta 1.–30.9.2018 välisenä aikana. Kuvata voi kuitenkin vaikka heti tai osallistua jo aiemmin otetuilla kuvilla.

Kilpailun järjestävät Suomessa Wikimedia Suomi ry ja Museovirasto.

Kilpailun verkkosivut: http://wlm.wikimedia.fi

Valokuvagalleria: https://fi.wikipedia.org/wiki/Teemasivu:Wiki_Loves_Monuments_-valokuvia