Vuoden kotiseututeokseksi 65 ehdokasta

8.6.2016 Tiedote

Paikallinen historia, kotiseudun tapahtumat ja kehitys sekä paikallisten asukkaiden muistot kiinnostavat. Kotiseututeos – tietokirja, romaani tai vaikka puuhakirja – tarjoaa näitä sopivassa paketissa. Suomen Kotiseutuliitto jakaa Vuoden kotiseututeos -palkinnon, joka kannustaa kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuo näkyvyyttä hyvälle kotiseutukirjallisuudelle. Tänä vuonna Vuoden kotiseututeoksen titteliä tavoittelee peräti 65 julkaisua eri puolilta Suomea.

Suomessa julkaistaan vuosittain lukuisia kotiseutukirjoja, joiden lähtökohtana on tyypillisesti paikkakunta, kaupunginosa tai kylä. Ne esittelevät seudun historiaa ja kulttuuriympäristöä sekä kertovat sukujen tarinoita. Kotiseutukirjallisuudessa on tärkeää luotettavuus, paneutuminen ja informatiivisuus sekä paikallisten näkökulmien mukaan ottaminen. Hyvä kotiseututeos antaa tietoa niin entisille, nykyisille kuin uusille asukkaille.

Suomen Kotiseutuliitto on jakanut vuodesta 2009 Vuoden kotiseututeos -palkinnon. Tänä vuonna kilpailuun tuli määräaikaan 31. toukokuuta mennessä 65 ehdokasta. Kilpailuun voi osallistua kirja, joka on julkaistu palkitsemisvuonna tai sitä edeltävänä vuonna.

Päivi Salonen valitsee voittajateoksen

Kotiseutuliito nimeää vuosittain Vuoden kotiseututeos -raadin, joka valitsee ehdolla olevien teosten joukosta kilpailun finalistit. Lopullisen palkinnonsaajan päättää Kotiseutuliiton nimeämä valitsija.

Tänä vuonna valitsijana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen. Palkintoraatiin kuuluvat tietokirjailija Harri Turunen, kotiseutututkija Jouko Hannu, ministeri Raimo Sailas ja toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, joka toimii myös raadin puheenjohtajana.

Finalistit valikoidaan vertailemalla ehdolla olevien teosten ulkoasua, kuvatarjontaa, taittoa, viimeistelyä, tekstien loogisuutta sekä miten sisältöaines on valittu ja toimitettu. Valintaan vaikuttaa myös tarjotun tiedon yleistettävyys sekä se, miten sisältö sijoitetaan laajempiin kokonaisuuksiin.

Vuoden kotiseututeos julkistetaan Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla 1. lokakuuta. Julkistamistilaisuus pidetään Kuisti-lavalla klo 14.00–14.30.

Viime vuonna Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä valitsi Vuoden kotiseututeokseksi Tytti Isohookana-Asunmaan toimittaman Kello merelle soi – Kellon kylän historiaa -teoksen. Vuonna 2014 valitsijana toimi kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen ja Vuoden kotiseututeos oli Päivi Maggan ja Eija Ojanlatvan toimittama Ealli biras – Elävä ympäristö – Saamelainen kulttuuriympäristöohjelma.

Lisätiedot:
Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, etunimi.sukunimi @ kotiseutuliitto.fi

 

Vuoden kotiseututeos 2016 -ehdokkaat

(aakkosissa tekijän nimen mukaan)

  • Aalto, Petri 2015: Turku vanhoissa postikorteissa.
  • Ahonen, Raija & muu toimituskunta 2015: Valtatien varrelta. Tarinoita ja kuvia Leppävaarasta ja Harakasta.
  • Alhoranta, Jukka: Polttila – kylä ja sen asukkaat.
  • Haapanen, Reija & Hautamäki, Lauri 2015: Yrittävä Kauhajoki – Tervanpoltosta tehtaisiin.
  • Hagelstam, Wenzel & Jussila, Matti 2016: Vakka Suomessa.
  • Hanni, Eero (toim.): Kotosin Kannuksesta – Historiaa, kuvia ja tarinoita.
  • Hohko, Armi 2015: Jaatsin valtiatar – ja muita taitajia, hankkeita ja arkisia havaintoja Tyrväältä.
  • Hytönen, Sinikka 2015: Muistelmia Etu-Ikolasta.
  • Hyytiäinen, Annikki 2016: Torvisoittoa Elias Nuppolan johdolla.
  • Hänninen, Marja-Liisa (toim.): Kaarisilta juurille – Ida ja Juho Niemen elämään Kangasalla.
  • Ikonen, Antti 2015: Vihtasilta – Reittien risteyksessä.
  • Ikonen, Jorma: Kylä joen mutkassa – Möhkö.
  • Junno, Seija 2015 (toim.): Lehonsaaren veräjällä – Väkeä ja väkkäröitä.
  • Junno-Huikari, Karoliina, Koivisto, Andreas & Koivisto, Riina 2015: Kylä risteyksessä – Byn i vägskälet.
  • Jäppinen, Jouni 2016: Ikuiset seprat – Tytärsaarelaisten ja virolaisten suhteet ennen toista maailmansotaa.
  • Jäppinen, Jussi 2015: Hauskanlainen katuperspektiivi – Kaupunkikuvallinen aikamatka Jyväskylässä.
  • Kangas, Raili et al. 2015: Tanhua ennen ja nyt. Tarinoita Luirojoen ja Kiurujärven rannoilta.
  • Karhulähde, Ira & Orrenmaa, Anssi 2015: Hirvijärven hukutettu kylä – Eteläpohjalainen kylä erämaajärven rannalla ennen ja jälkeen tekoaltaiden.
  • Kauhanen, Jouni & Jaukka, Esko 2015: Talolla tavataan – Muhoksen työväenliike 1905–2015.
  • Kekkonen, Leena 2012 (toinen painos 2015?): Omenoita oksat täynnä. Tietoja ja tarinoita Anna Maria Eliaantyttärestä, hänen pojastaan Jussilan Aatamista ja heidän jälkeläisistään.
  • Ketolainen, Päivi & toimituskunta 2016: Yhtä kylää – Arvenmäen – Asemamäen kyläkirja. (Julkaistaan heinäkuussa 2016.)
  • Kivilä, Hannu 2015: Lahtelaisen sanakirja.
  • Knuutinen, Jorma, Karki, Eila & Palokangas, Risto 2015: Konneveden kunniaksi – Kertomus kansallisveden suurjärvestä.
  • Kolin kotiseutuyhdistys ry 2016: Elämää kansallismaisemassa – Koli kautta aikojen.
  • Kulmala, Viktoria, Ahtiainen, Kari & Pilhjerta, Eila 2015: Kotiseutuni Mynämäki.
  • Kuusankoski-Seura 2015: Pilkanmaan kyläkirja.
  • Könönen, Janne 2015: Palokka – Kaskimaista kaupunginosaksi.
  • Lahtinen, Rauno & Otronen, Merja 2015: Turun jugend.
  • Lappeen kotiseutuyhdistys ry 2015: Läpi kuuden vuosisadan – Lappeen seurakunta 1415–2015.
  • Lassila, Mirja, Aho, Aila et al 2014: Sääksjärvi – Hallapuro -kyläkirja. Historiaa, perinnettä ja kotiseututietoa Vimpelin Sääksjärven ja Hallapuron kylistä.
  • Leiviskä, Matti 2015: Pyhännän historia 1: kivikaudelta 1900-luvulle.
  • Leiviskä, Matti 2015: Pyhännän historia 2: itsenäistymisestä vuoteen 1959.
  • Luotola, Hannu 2016: Itsenäinen isänmaa – yhteinen asiamme.
  • Luttinen, Jaana 2015: Ortodoksinen kirkkopolkumme – Kiuruveden ortodoksisen seurakunnan historia 1950–2015.
  • Luvia Seor 2016: Luvia – värityskirja – färgläggningsboken.
  • Mattila, Leena 2016: Luolalasta se alkoi… Naantalin Maa- ja kotitalousnaiset 90 vuotta.
  • Mämmelä, Aarne, Honkakoski Merja, Kaartinen, Anja & Kotila, Erkki 2016: Vihannin kirja II: Vihanti 450 vuotta.
  • Nieminen, Jarmo 2016: Keisarin perintö – Kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta.
  • Niskanen, Riitta 2015: Ihanuuden tähden – lahtelaisten puistoja ja puutarhoja.
  • Nummela, Jouko 2015: Rollaattorilla Runtsalle… retkiä muistojen Raumaan.
  • Nyyssönen, Paavo 2013: Lempyyn historia.
  • Olkanen, Tuula & Qvintus, Tanja 2015: Kettukivellä.
  • Paalu, Ulla-Maija 2015: Hyv’ yötä jää nyt rakkahin – Mailis ja Eino Saaren kirjeitä 1941–1946.
  • Penttilä, Paula 2015: Nisalahti – Kuninkaantien helmi. Rantakylä Säkkijärvellä.
  • Perttula, Marja-Riitta 2015: Liedon paikannimiä ja tarinoita.
  • Pieksämäki-Seura 2015: Tienristiltä torille – Pieksämäen kirjonkylän kyläkirja.
  • Pietiläinen, Rauni 2016: Aune Laaksi – elämästä ja runoista.
  • Ranta, Tapio ja työryhmä 2015: Rajamäell’ korkealla – Rajamäen kyläkirja.
  • Ranta-Maunus, Alpo (toim.) 2016:Piiskoomännyn juurelta – Kuortaneen Salmen kyläkirja.
  • Saario, Tenho 2015: Lehmällä Lappiin – ensimmäinen osa.
  • Salo, Altti A. & Sundelin, Raimo 2015: Vanha Rauma. Old Rauma.
  • Salo, Marja-Leena 2015: Into & Polte. Nuutajärven lasikylän tekijöiden tarinoita.
  • Saunakallion asukasyhdistyksen Aikamatka-työryhmä 2016: Sauna kalliolla – tarinaa Järvenpään Saunakalliosta.
  • Tallavaara, Kari 2016: Tarinoita Kairalasta.
  • Timoharju, Sauli ym. 2015: Söyringin kylän talot ja ihmiset ennen vanhaan.
  • Toimituskunta (Kuusjärvi, Raili, Lind, Tuula, Nybäck, Reijo, Nybäck, Riitta) 2016: Kylä Tuusulanjärven ja rautatien kupeessa – Tuomalan kyläkirja.
  • Tuomaala, Väinö 2015: Kansan kertomaa Alavudelta.
  • Turun seudun sukututkijat ry 2015: Kaht pualt jokke. Turkulaisia vuosisatojen varrelta.
  • Työryhmä 2015: Lappajärvi 1865–2015 – 150.
  • Wasastjerna, Rurik 2015: Kolme tehdasta, yksi kunta – Kuusankosken kaavoitus- ja rakennusperintö 1850–1959. (3-osainen sarja: 1850–1919, 1920–1939, 1940–1959)
  • Vihti-seura & Vihdin seurakunta 2016: Olet Vihdissä.
  • Viitaniemi, Maiju: Hoisko-sarja – 3 kirjaa.
  • Vuori, Timo & toimituskunta 2015: Pohjois-Haaga – Luonnon keskellä kasvava moderni kaupunginosa.
  • Väisänen, Urho ym. (toim.) 2015: Kylä rajan kainalossa – Jonkerin kyläkirja.
  • Vääräniemi, Aini & Horsma, Tuomo (Päätalo-instituutti) 2015: Onnelasta Tippalaan – Taivalkosken Osuuspankin 90 vuotta Iijoen törmällä.