Vuoden kotiseututeko -palkinto rantasalmelaiselle Markus Heiskaselle matkailukeskus Järvisydämen kehittämisestä kotiseudun hyväksi

11.8.2017 Tiedote

Suomen Kotiseutuliiton tiedote

Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt Vuoden kotiseututeko -palkinnon rantasalmelaiselle yrittäjä Markus Heiskaselle Hotel & Spa Resort Järvisydämen rohkeasta ja visionäärisestä uudistustyöstä ja uskosta kotiseudun menestykseen matkailun alalla.

Järvisydän

Markus Heiskanen on perheineen luonut Rantasalmen Porosalmelle keskiaikaisuudesta ponnistavan matkailukonseptin jo parikymmentä vuotta sitten, kehittänyt kohdetta paikallisuudesta käsin, ja viimeisimpänä innovaationa on kallioon louhittu Järvikylpylä.

Luonnosta ammentavan matkailukohteen toiminta jatkuu jo 11:ttä sukupolvea: ensin kestikievarista matkailutoimintaan ja nyt täysin uudenlaisella, Saimaan vettä hyödyntävällä kylpyläkonseptilla.

Matkailualaan kasvanut

Markus HeiskanenMarkus Heiskanen on kasvanut matkailualaan. Järvisydämen perusti aikoinaan hänen isänsä Jari Heiskanen.

Matkailu Rantasalmen Porosalmella alkoi kuitenkin jo vuonna 1658, kun Venäjän tsaari lahjoitti Heiskasen suvun päämiehelle 600 hehtaarin niemekkeen Porosalmelta kiitokseksi hyvästä sotilaspalveluksesta. Lahjoituksen vastineena oli velvoite kestikievarin rakentamisesta ja ylläpidosta.

Kestikievarin pyörittäjänä Markus Heiskanen edustaa suvun yhdettätoista sukupolvea. Hänelle sukutausta on voimavara.

– Kotiseutu, oma kotitila on rakkain paikka, enkä haluaisi olla missään muualla. Omaa Järvisydäntä on ollut mukava tehdä, etenkin kun mukana on ollut isä ja oma perhe.

Ruokalistasta lähtien paikallista

Hotel & Spa Resort Järvisydämen kylpylä ja elämyshotelli tarjoavat ainutlaatuiset puitteet virkistäytymiseen luonnon keskellä. Järvisydämen naapurissa sijaitsee Linnansaaren kansallispuisto, jossa asuvat niin saimaannorppa ja kuin kalasääskikin. Seutu tarjoaa monia mahdollisuuksia luontomatkailuun, muun muassa norpparetkiä, patikointia, melontaa, kalastusta ja retkiluistelua.

– Alueen elinvoima syntyy ennen kaikkea Saimaasta ja Linnasaaren kansallispuistosta, ainutlaatuisesta järviympäristöstä.

Luontoelämys on tuotu myös Järvikylpylään: kallioseinää, luonnonkiveä, satoja vuosia vanhaa uppopuuta. Vanhat materiaalit kertovat paikan ja yrityksen historiasta ja luovat kestikievaritunnelmaa, josta ammentaa myös hotellin ruokatarjonta.

Paikallisuuskin on suuressa roolissa Järvisydämen toiminnassa.

– Teemme mahdollisimman paljon paikallisin voimin ja raaka-ainein, ruokalistasta lähtien. Tarjolla on perinteisiä makuja ja savolaista lähiruokaa.

Vahva tahto kotiseudun kehittämiseen

Matkailukeskus Järvisydämen uudistamiseen käytettiin 10 miljoonaa euroa ja kolme vuotta. Kallioon louhittu Järvikylpylä on uudistustyön viimeinen vaihe, joka lisää kohteen ympärivuotisuutta sekä täydentää ison alueen matkailupalveluita.

Uudistamisessa ovat olleet mukana niin Rantasalmen kunta, paikalliset pankit ja yritykset kuin Etelä- ja Pohjois-Savon ELY-keskuksetkin. Rakentamisvaihe tarjosi töitä paikallisille yrityksille ja ihmisille, ja työtä on tarjolla jatkossakin.

Järvisydän kuuluu vuonna 2000 syntyneeseen SaimaaHoliday-yritysverkostoon, jossa on mukana kahdeksan Rantasalmella ja Oravissa toimivaa luontomatkailu- ja majoitusyritystä. Verkosto hyödyntää Linnansaaren kansallispuiston ja sitä ympäröivien järvialueiden luontomatkailulle tarjoamia mahdollisuuksia. Verkoston toimijoita yhdistää vahva tahto lisätä kotiseudun ja lähiympäristön tunnettuutta sekä kehittää alueen matkailua.

Rakkaudesta kotiseutuun

Vuoden kotiseututeko julkistettiin Jyväskylän Valtakunnallisten kotiseutupäivien avajaisissa perjantaina 11. elokuuta.

Suomen Kotiseutuliitto haluaa edistää hyvin toteutettua kotiseututyötä. Vuoden kotiseututeko -palkinnon voi saada hanke, henkilö tai vaikka hyvä tapahtumakonsepti. Valintaan vaikuttavat erityisesti asukkaiden ja yhteisöjen omatoimisuus, aloitteellisuus sekä uudet toiminta-ajatukset ja hyvät ideat. Kotiseutuliitto on valinnut Vuoden kotiseututeon vuodesta 2005 lähtien.

 

Lehdistökuvia:

www.flickr.com/gp/kotiseutuliitto/68HL1X
www.flickr.com/gp/kotiseutuliitto/6yMN31
www.flickr.com/gp/kotiseutuliitto/cp90yp

Lisätietoja:

Suomen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtaja Kirsi Moisander, puh. 040 805 4455, etunimi.sukunimi@saunalahti.fi, etunimi.sukunimi@jyu.fi

Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, etunimi.sukunimi@kotiseutuliitto.fi

Markus Heiskanen, puh. 050 518 0800, etunimi.sukunimi@saimaaholiday.net

www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/palkinnot/vuoden-kotiseututeko

 


Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön valtakunnallinen keskusjärjestö ja Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliiton jäsenkentässä toimii noin 150 000 aktiivista kansalaista. Kotiseutuliitto on aktiivinen paikallisuuden puolestapuhuja, joka kehittää kotiseututyötä sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä.

Valtakunnalliset kotiseutupäivät on Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma, joilla käsitellään kotiseututyön ajankohtaisia aiheita ja esitellään järjestäjäaluetta. Päiviä on järjestetty vuodesta 1949 lähtien joka vuosi eri puolilla Suomea vaihtelevin teemoin.

Kotiseututyötä ja ennen kaikkea sen tekijöitä juhlistavat Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä 10.–13.8. teemalla Kotiseutu liikkeessä – on the move! Vuoden 2018 päivät pidetään Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa.

Jyväskylän Valtakunnallisten kotiseutupäivien ohjelma on julkaistu osoitteessa www.jyvaskyla.fi/kotiseutupaivat.

Kotiseutupäivien tapahtumia ja uutisia voi seurata liiton nettisivuilla www.kotiseutuliitto.fi sekä sosiaalisessa mediassa:
www.facebook.com/kotiseutupaivat

https://instagram.com/kotiseutuliitto
www.flickr.com/photos/kotiseutuliitto