Vuoden kotiseutukirjaksi valittiin ratsutilan historiasta kertova teos
Vuoden kotiseutukirjaksi valittiin Erkki Alhopuron ratsutilan historiasta kertova teos. Kunniamaininnan saivat Juha Laaksosen Utö – Syksy ja kevät ulkosaaressa ja Hannu Syväojan Kulttuuripyöräilyä Hämeessä ja vähän ulkopuolellakin
Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Vuoden kotiseutukirjaksi maanviljelijä Erkki Alhopuron teoksen 450 vuotta Äijälän ratsutilan historiaa (Lomahiisi 2010). Valintaraatiin teki vaikutuksen harrastajahistorioitsijan kyky kertoa yksittäisten talonpoikien henkilöhistorioista 14 sukupolven ajalta taustoittaen heidän tarinansa onnistuneesti Ruotsin ja Suomen historiallisiin vaiheisiin sekä yhteiskunnan, sivistyksen ja tekniikan kehitykseen.
Kertonee kirjan erinomaisuudesta, että Suomen Sukututkimusseura päätti samoihin aikoihin toisaalla valitan saman kirjan vuoden parhaaksi sukututkimuskirjaksi. Valinnat julkistettiin Turun kansainvälisten kirjamessujen yhteydessä järjestetyillä Suku- ja kotiseutumessuilla lauantaina 1. lokakuuta.
”Alhopuro on itse koonnut laajan ja perusteellisen aineistonsa, hahmottanut kokonaisuudet ja sisällyttänyt tekstiinsä mielenkiintoisen kuvituksen. Kun onnistunut taittokin on Alhopuron käsialaa, ei lopputulosta voi kuin kiitellä”, toteaa Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri ja ahkera kotiseutukirjallisuuden kriitikko Lassi Saressalo.
Äijälän ratsutila sijaitsee Lohjalla Hiidenveden rannalla. Muut kirjassa esitellyt tilat sijaitsevat Nummella, Pusulassa, Inkoossa ja Karjalohjalla.
Kunniamaininnat luonto- ja kulttuuriympäristöaiheisille teoksille
Kunniamaininnan sai radion ja television luonto-ohjelmista tutun Juha Laaksosen laadukas kuvateos Utö – Syksy ja kevät ulkosaaressa (Maahenki 2011), joka kertoo ulkosaaren luonnosta ja elämisestä sen helmassa pienten lasten kanssa.
Toisen kunniamaininnan sai Hannu Syväojan teos Kulttuuripyöräilyä Hämeessä ja vähän ulkopuolellakin (Mediapinta 2010). Syväoja kohtaa retkiensä aikana niin luonnon kuin kulttuurimaiseman, tapaa mielikuvituksessaan entisiä vaikuttajia, taiteilijoita, metsämiehiä ja korvenraatajia. Kirjassa kerrotaan myös retkien varrella olleista kulttuurimuistomerkeistä, kirkoista, kartanoista, taloista ja tölleistä.
Valintaraadissa olivat Lassi Saressalon lisäksi amanuenssi Synnöve Bergholm Porvoosta, FM Mikko Europaeus Parikkalasta ja FM Harri Turunen Oulaisista.
Ehdotukset Vuoden kotiseutukirjaksi sekä kymmeniä muitakin viime vuosina julkaistua kotiseutukirjaa on esitelty Kotiseutuliiton Kirjamakasiinissa.