Vuoden kotiseutukirjaksi valittiin asikkalalainen Salon mailla ja vesillä

Lauritsalan linja-autorahastajista kertova Tuo pieni rahastajatyttö voitti muiden kotiseutukirjojen sarjan

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Anneli Mäkelä-Alitalon ja Merja Åkerlindin kirjoittaman Salon mailla ja vesillä – Asikkalan Salon kylän historiaa ja muisteluksia -teoksen Vuoden kotiseutukirjaksi perinteisten kotiseutukirjojen sarjassa.

Kirjan on kustantanut Salon kyläyhdistyksen perinne- ja historiatyöryhmä. Valintaraatia miellytti erityisesti teoksen kerronnallinen tyyli. Kirjan tekstit muodostavat sisältörikkaan kertomuksen päijäthämäläisen kylän elämästä aikojen alusta nykypäivään.

Muiden kotiseutukirjojen sarjan voitti Lauritsala-seuran tuottama ja Seija Savolaisen toimittava teos Tuo pieni rahastajatyttö, tuo tyttö Osulan linjurien. Kirja on ihmislähtöinen kertomus yhdestä jo kadonneesta ammattiryhmästä, linja-autorahastajista, sittemmin autoemännistä.

Erityismaininta Suomen romanien historialle

Erityismaininnan sai SKS:n kustantama ja Panu Pulman toimittama Suomen romanien historia, jota raati piti voimakkaana kannanottona vähemmistön oikeudesta omaan historiaan ja omaan identiteettiin osana kulttuurisesti monimuotoista Suomea.

Kunniamaininnan perinteisten kotiseutukirjojen sarjassa sai Lions Club Kauhajoen julkaisema Kauhajoen kulttuurimaisemien kirja. Jussi Kleemola ja Heikki Taimin toimittama teos on merkittävä puheenvuoro luonnonmaiseman ja kulttuurimaiseman monimuotoisesta suhteesta.

Muiden kotiseutukirjojen sarjassa kunniamaininnan sai Siirtolaisuusinstituutin kustantama Mun Stadi. Helena-Oikarinen-Jabain toimittama kirja kertoo somalitaustaisten suomalaisnuorten ajatuksista.

Vuoden kotiseutukirjat julkistettiin Turun kirjamessuilla lauantaina 5. lokakuuta.

Ensimmäinen sija perinteisten kotiseutukirjojen sarjassa: Salon mailla ja vesillä – Asikkalan Salon kylän historiaa ja muisteluksia

Raadin lausunto
Salon kyläyhdistyksen perinne-ja historiatyöryhmän tuottama ja Anneli Mäkelä-Alitalon ja Merja Åkerlindin toimittama ja kirjoittama teos Salon mailla ja vesillä – Asikkalan Salon kylän historiaa ja muisteluksia muodostaa mieleenpainuvan rauhallisen, kauniin ja sisältörikkaan kertomuksen päijäthämäläisen kylän elämästä aikojen alusta nykypäivään. Lukija ohjataan kylän, tilojen, talojen ja kyläläisten elämään asiantuntevalla historiallisella johdannolla, johon voi yksityiskohtaiseen tekstinosaan syventyessä tarvittaessa palata. Pääosa teksteistä on kyläkirjoille ominaista paikalliskerrontaa, mikrohistoriaa, jonka nyanssit avautuvat usealla eri tavalla, riippuen lukijan suhteesta Salonsaaren arkeen ja juhlaan.

Hienoa teoksessa on sen kerronnallinen tyyli. Leipäteksti kulkee kaksi-, osittain kolmipalstaisena sivu sivulta. Sen sisään on ruskealla sijoitettu elävän kerronnan pätkiä, jotka sointuvat perustekstiin sujuvasti eivätkä katkaise pääasiaa. Marginaaleihin on sijoitettu tarkentavia tietoja, täydennyksiä ja sivuille on sijoitettu kainalotekstejä – jopa kokonaisia tarkennussivuja – antamaan taustatietoja kerrotusta. Osittain nämä kainalot toimivat myös selvinä elävöitysteksteinä tuomalla kertojien laajempia kokonaisuuksia tai suku- ja perhekuvauksia leipätekstin lomaan.

Päivi Liikamaan ja Kati Kelon ulkoasu ja taitto ovat kiittämisen arvoista työtä. Koko teoksesta huokuu päijäthämäläinen rauhallisuus ja taitollinen esteettisyys. Jokainen pääluku saa oman kuvasivunsa, kartat ja detaljikuva tarjoavat paitsi informaatiota myös rauhoittavia tuokioita sujuvan tekstin lomaan.

Teoksen alussa tarjotaan lukijalle sisällön tuottajien, kertojien esittely samoin kuin sen lopussa perinne-ja historiatyöryhmän kuvat. Näin kerronta saa selkeät kasvot, mikä lähentää kertomuksia, kertojia ja lukijoita entisestään. Tämä ja muut nokkelat toimitukselliset yksityiskohdat nostavat teoksen perinteisten kotiseutukirjojen kärkeen.

Ensimmäinen sija muiden kotiseutukirjojen sarjassa: Tuo pieni rahastajatyttö, tuo tyttö Osulan linjurien – Muistoja Saimaan Osuusauton ajoista Lauritsalassa

Raadin lausunto
Lauritsala-seuran tuottama, Seija Savolaisen toimittava teos Tuo pieni rahastajatyttö, tuo tyttö Osulan linjurien – Muistoja Saimaan Osuusauton ajoista Lauritsalassa on ihmislähtöinen kertomus
yhdestä jo kadonneesta ammattiryhmästä, linja-autorahastajista, sittemmin autoemännistä.

Teos rakentuu lyhyille henkilökuville ja tukeutuu pääsiallisesti toimittajan omiin haastatteluihin, joskin mukana on jonkin verran hänelle lähetettyjä muistelukertomuksia. Näiden henkilökohtaisten muistelusten kautta avautuu samalla käytännössä koko sodanjälkeinen linja-autoliikenne Suomessa. Samalla tarjotaan näkymää linja-automatkustajien arkeen ja juhlaan: ostosmatkailuun, lauantai-illan tanssilavatunnelmiin ja arkisen harmaisiin koululaiskyyteihin.

Rahastajatyttöjen työpäivät olivat pitkiä, mutta eteläkarjalaisella huumorilla selvittiin vaikeistakin paikoista. Oman kuvauksensa saavat myös kuljettajat, rahastajatyttöjen lähimmät työkaverit.

Teoksen vaikuttavuutta lisäävät aikalaisvalokuvat, useimmin nauravina poseerauskuvina, jotka tuovat silmiemme eteen rahastajatyttöjen elämänpiirin – työssä ja sen ulkopuolella. Päähenkilöiden kuvaukset on sijoitettu tekstiksi kronologisessa järjestyksessä ja näin samalla tarjoutuu lukijalle mahdollisuus seurata liikennekulttuurin muutosta.

Erityismaininta Vuoden kotiseutukirjakilpailussa: Suomen romanien historia

Raadin lausunto
Osana suomalaista kulttuurikeskustelua Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Panu Pulman toimittaman teoksen Suomen romanien historia. Teos pitää sisällään asiantuntija-artikkeleita niin ammattitutkijoilta kuin romaniaktivisteilta. Ensimmäisen kerran on nyt saatu yhdistettyä nämä voimat, jotka tarjoavat kootusti tietoa Suomen romanikansan historiallisesta taustasta, romanikulttuurin muutoksesta yhteiskunnan yleisen muutoksen myötä, mutta samalla siitä kulttuurisesta itsetietoisuudesta, joka romaneilla omasta kulttuuristaan ja sen ominaispiirteistä on. Huolimatta suuryhteiskunnan assimiloivasta paineesta romanit ovat Suomessa pystyneet vastaamaan kulttuurin muutosten tuomaan haasteeseen, kehittämään omaa elämäntapaansa ja samalla varjelemaan omia identiteettisymboleitaan.

SKS:n teos on voimakas kannanotto vähemmistön oikeudesta omaan historiaan ja omaan identiteettiin osana kulttuurisesti monimuotoista Suomea.

Kunniamaininta: Kauhajoen kulttuurimaisemien kirja

Raadin lausunto
Lions Club Kauhajoki julkaisijana, Jussi Kleemola ja Heikki Taimi toimittajina, ovat saaneet aikaiseksi Kauhajoen kulttuurimaisemien kirjan, joka on merkittävä puheenvuoro luonnonmaiseman ja kulttuurimaiseman monimuotoisesta suhteesta. Tekstissään professori Lauri Hautamäki käsittelee kulttuurimaiseman käsitettä ja hakee siihen otetta tarkastelemalla kulttuurimaiseman ja luonnonympäristön kompleksista suhdetta. Avainsanaksi nousee maisemarakenne, joka antaa reunaehdot ihmiselle luonnonympäristön muokkaamiseksi kulttuuriympäristöksi. Maisemarakenne: maastonmuodot, maa- ja kallioperä, vesistö, pienilmasto, kasvillisuus ja eläimistö ovat tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat ihmisen ja luonnon suhteisiin. Se, missä luonnonmaisema muuttuu kulttuurimaisemaksi, on osittain teoreettinen kysymys

Maisema-arkkitehti Marketta Nummijärvi puolestaan jakaa Kauhajoen kulttuurimaiseman kolmeen osaan. Keskustaajama syntyy kirkonkylän keskusraitista, muuttuu liikekeskukseksi ja lopulta pikkukaupungiksi, jonka reunoille asettuvat niin asutus kuin suurliikkeiden hehtaarihallit. Toinen kokonaisuus syntyy lakeudesta ja jokilaaksoista, jotka esitetään kylittäin pitkin Kyrönjokivartta. Kolmas kokonaisuus on Suomenselän alue, ”larvakylineen” ja luonnonmaisemineen, jossa taaskin kätevänä paikallistamisena toimivat elävät kylät.

Kaikki tämä on elävöitetty harkitulla kuvakerronnalla, josta vastaa pääasiassa paikallinen kameraseura. Graafikko Pentti Kakkorin rauhallinen taitto antaa tilaa kuville ja kerronnalle.

Kunniamaininta muiden kotiseutukirjojen sarjassa: Mun Stadi

Raadin lausunto
Siirtolaisuusinstituutin julkaisema ja Helena-Oikarinen-Jabain toimittama pikkuinen teos Mun Stadi on kokoaan suurempi puheenvuoro minuudesta, meikäläisyydestä, enemmistöstä ja vähemmistöstä. Ennen kaikkea se on puheenvuoro, joka antaa äänen yhdelle vähän tunnetulle, mutta paljon puhutulle etniselle vähemmistölle ja sen nuorille. Se on näkemys Suomesta, sellaisena, kun sen kokevat Suomen somalitaustaiset nuoret. Heillä on samat ilot ja murheet kuin muillakin suomalaisilla nuorilla, mutta kuitenkin he tuntevat olevansa muukalaisia maassa, jonka kansalaisia ovat, jonka kieltä puhuvat ja jossa ovat syntyneet.

”Musta olis hyvä, jos alettas ymmärtää että Suomessa on suomensomaleita, suomenirakilaisia ja niin edespäin, aivan kuten Ruotsissa on ruotsinsuomalaisii: että me ollaa suomalaisia, mutta samanaikaisesti meillä on omat taustamme, ettei aina vaan puhuttas maahanmuutajista.”

Siinä tiivistyy toiseuden tunto.

tai:

”Olin pieni, kun muutettiin Helsinkiin. Mä oon kasvanu täällä ja mulla on paljon ystäviä. Pienenä koin enemmäkseen, että olen yksi muista. Joskus kun leikittiin kuka pelkää mustaa miestä, niin ihmettelin, miksi minut aina valittiin kiinniottajaksi.”

Niin, miksiköhän?