Valtakunnallisia kotiseutupäiviä ei järjestetä vielä elokuussa Kokkolassa

23.4.2020 Uutinen
Kokkola, valtakunnalliset kotiseutupäivät, tapahtuma, kulttuuriperintö, aineeton kulttuuriperintö, aineeton perintö
Kokkolan vanhakaupunki Neristan on yksi maamme yhtenäisimpiä ja laajimpia, säilyneitä puukaupunkeja. Kuva: Kokkolan kaupunki.

Myös liiton vuosikokous siirtyy elokuulta myöhemmäs syksyyn. Toukokuun aikana päätetään siirretäänkö kotiseutupäivät myöhempään ajankohtaan tänä vuonna.

Kuluva kevät on osoittanut, että edes huolellinen suunnittelutyö ja ahkera uurastus eivät kykene suojelemaan tapahtumajärjestäjiä kaikilta käänteiltä. Koronapandemia sekä kansalaisten suojaamiseksi annetut kansalliset määräykset ja suositukset ovat johtaneet Kokkolan Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestäjät toteamaan, ettei Valtakunnallisia kotiseutupäiviä voida järjestää Kokkolassa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 13. elokuuta–16. elokuuta 2020.

Tapahtuman järjestäjät, Suomen Kotiseutuliiton hallitus ja Kokkolan kaupunki päättävät ja tiedottavat toukokuun aikana kotiseutupäivien mahdollisesta järjestämisestä myöhempänä ajankohtana tänä vuonna. Uuteen ajankohtaan siirtyvien päivien sisältö ja ohjelma suunnitellaan niin ikään poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi uudelleen.

Jokaiseen jo päiville ilmoittautuneeseen otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä.

Perinne on voimaa – Tradition är styrka

Lisätietoa: kokkola400.fi/kotiseutupaivat

Kokkolan vehreytta. Kuva: Jonina Vaahtolammi.