Työssä yhdistyksessä – kesätyöpaikka maahanmuuttajanuorelle?

6.3.2020 Uutinen

Tekemisen meininki ja osaaminen käyttöön. Näistä eväistä syntyi antoisa ja voimauttava maahanmuuttajanuorten työkokeilu, joka toteutettiin Latokaski-seuran syystempauksen yhteydessä viime syyskuussa.

Kotiseutuliiton Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hankkeen toteutusta pohdittiin Latokaski-seurassa viime vuonna. Pientalovaltaisen asuinalueen suhteellisen vähälukuista monikulttuurista väkeä ei oikein tahtonut tavoittaa, mutta oli halu edistää kulttuurista moninaisuutta seuran toiminnassa. ”Syntyi ajatus työkokeilun järjestämisestä maahanmuuttajataustaisille nuorille aikuisille”, kertoo seuran puheenjohtaja Tuulia Tikkanen.

Ali Al-Azzawi piirsi tapahtuma-alueen karttoja Latokasken syystempausta varten. Kuva: Tuulia Tikkanen.

Työtä nuorille

Tuumasta toimeen. Seurassa mietittiin, mihin yhteyteen ja millaisin tehtävin työkokeilumahdollisuutta tarjotaan. Espoon Ohjaamon kautta löydettiin kokeilusta kiinnostuneet Asha Ali-Bashi Omar ja Ali Al-Azzawi. Viikon mittainen palkaton työkokeilu sovitettiin seuran järjestämän syystempauksen yhteyteen, sisältäen suunnittelu- ja valmistelutyötä, tapahtuman aikaisen toteutuksen ja jälkityöt.

Latokaski-seura tarjoaa säännöllisesti työmahdollisuuksia nuorille omissa tapahtumissaan Work Pilots -palvelun kautta. Myös tätä kautta tapahtumien järjestelyihin on saatu mukaan kulttuurista moninaisuutta, tekijäjoukon kattaessa monen ikäisiä ja monen näköisiä ihmisiä.

Osaaminen näkyväksi

Tarkemmat työtehtävät suunniteltiin yhdessä työkokeiluun osallistuneiden kanssa. ”Tällä tavalla pystyimme parhaiten hyödyntämään Ashan ja Alin jo olemassa olevia taitoja sekä tarjoamaan heille näytön ja oppimisen paikkoja. Saimme paljon osaamista tapahtumaamme tämän myötä!” Tuulia Tikkanen toteaa.

”Työ oli kivaa ja sellainen tapahtuma oli minulle ihan uusi kokemus. Esimerkiksi piirsin kartat alueesta, se oli helppoa”, kertoo Ali. Asha puolestaan vastasi tapahtuman buffetista ja toimi pääkassanhoitajana alusta loppuun. Ashan mielestä tuntui todella hyvältä päästä tekemään oman alan töitä. Työkokeilun innoittamana hän pohtikin pyrkimistä jatkamaan taloushallinnon opintoja.

Asha Ali-Bashi Omar ja Linda Ylätalo valmistelevat Latokaski-seuran syystempausta. Kuva: Tuulia Tikkanen.

Kesätyöpaikka maahanmuuttajanuorelle?

Onko yhdistyksessäsi tarvetta kesätyöntekijälle? Pohditteko työpaikan tarjoamista maahanmuuttajanuorelle? Pääkaupunkiseudun ja Tampereen alueella on mahdollista tehdä yhteistyötä Plan International Suomen maahanmuuttajanuorten hankkeiden kanssa.

”Etsimme nuorille maahanmuuttajille kahden viikon kesätyöharjoitteluun helppoja tehtäviä, esimerkiksi apukäsiksi arkistoon tai apuohjaajaksi leireille tms. Työluvat, verokortit ja muut ovat kunnossa, ja yhdistyksille korvataan nuoren palkkakulut!”, kertoo Plan International Suomen maahanmuuttajatyön päällikkö Hanna Nurmi.

Jos tällainen mahdollisuus kiinnostaa, ota yhteyttä Hanna Nurmeen 22.3. mennessä (hanna.nurmi @ plan.fi). Työllisyyden ja kotoutumisen edistäminen on moninaista kotiseututyötä parhaimmillaan!

Buffetissa palvelu pelaa! Kuva: Marika Punamäki.