Euroopan kulttuuriympäristöpäivät
Kivinen kipinä – Sastamalan esihistoriaa
”Kivinen kipinä – Sastamalan esihistoriaa” kertoo Sastamalan seudun menneisyydestä jääkaudesta aina historiallisen ajan kynnykselle saakka. Näyttely esittelee kaukaista aikaa tuttujen...
Kiskalle – Kioskikulttuuria Sastamalassa ennen ja nyt
Pienoisnäyttely kertoo erilaisista paikkakunnalla toimineista kioskeista. Värikäs näyttely houkuttelee leikkimään ja muistelemaan entisajan kioskikäyntejä. Kävitkö itse kioskilla? Kerro näyttelyssä oma...
Omatoimiretki Porin kansalliseen kaupunkipuistoon
Kaupunkiympäristössä sijaitsevien arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden muodostama laaja kokonaisuus voidaan tunnustaa Kansalliseksi kaupunkipuistoksi. Porin kansallinen kaupunkipuisto kulkee Porin...
Juureva jussipaita -näyttely
Jussipaita on Taito Etelä-Pohjanmaan oman alueensa käsityöperinnön kummikohteeksi valitsema tuote. Valitsemalla jussipaidan käsityöperinnön kummikohteeksi Taito Etelä-Pohjanmaa haluaa vahvistaa paikallisen käsityöperinnön...
Juhlavuosi 2023 -näyttely – Lahden kaupunginteatteri
Satavuotisen teatteritoiminnan kunniaksi avautui lauantaina 11.3. teatterin aulatiloissa näyttely, jossa esitellään teatterin historiaa. Esillä on roolipukuja ja muuta rekvisiittaa eri...
Peräpohjolan markkinat
Peräpohjolan markkinat tarjoavat ihastuttavan aikahypyn 1900-luvun alkupuolen Tornioon. Perinteinen myyntitapahtuma tunnetaan korkeatasoisesta käsityötuotteiden, leivonnaisten ja design-tuotteiden tarjonnastaan. Markkinoiden vanhan ajan...
Kotiseutuneuvos Jouko Hillukan muistoseminaari
Kotiseutuneuvos Jouko Hillukan elämäntyön kunniaksi järjestetään Pirkkalan kirkossa lauantaina 2.9. muistoseminaari. Seminaari kokoaa yhteen kiinnostavia puheenvuoroja mm. Pirkkalan luonnosta ja...
Kulttuuriympäristötalkoot Kangasalan Sarsassa ja Mobiliassa
Alueelliset vastuumuseot Pirkanmaan maakuntamuseo ja Tampereen Luonnontieteellinen museo järjestävät syyskuussa kulttuuriympäristötalkoot Kangasalan Sarsassa ja Mobilian alueella. Leirillä tutustutaan alueen monimuotoiseen...
Leppävaaran Raittikarnevaalit & Suurmarkkinat 2023
Raittikarnevaalit & Suurmarkkinat lauantaina 2.9.2023 klo 10–18 Leppävaarassa Läkkitorilla ja Leppävaaranraitilla. Musiikkia, Raittis-elämyksiä ja iloista markkinahumua. Yhtä juhlaa jo vuodesta...
Lohtajan Kotiseutumarkkinat 2.9.2023
Lohtajan Kotiseutumarkkinoilla Lohtajan Kirkonmäellä esitellään vuosittain sukupolvelta toiselle siirrettävää perinneosaamista. 2.9.2023 perinnetaitajat rakentavat aidasaitaa, lohtajalaisittain "aijasaitaa", separoivat maitoa separaattorilla sekä...
METSÄKULTTUURISTA ASEMAN PUISTOON
Tilaisuus käsittelee Euroopan kulttuuriympäristöpäivien Elävä perintö - vuositeemaa metsäsuhteen kautta. Tilaisuudessa kuullaan metsäsuhteesta elävänä, aineettomana kulttuuriperintönä ja valtakunnallisen metsäkulttuurin vastuumuseo...
Piirun Puutarhabasaari
Kutsumme kaikki Piirun Puutarhabasaariin lauantaina 2.9.2023 klo 12-16 ! Ohjelmaa on niin sisällä kuin ulkona. Luvassa mm. musisointia, runoja, luentoja,...
Kurranlyöntiä Seurasaaressa
2. syyskuuta Seurasaaren Juhlakentällä esitellään Seitsemästä veljeksestä tuttua perinnepeliä, jonka välineinä käytetään havupuisia kiekkokankia ja kurraa eli visakoivuista kiekkoa. Lajia...
Kurranlyöntiä Seurasaaressa
2. syyskuuta Seurasaaren Juhlakentällä esitellään Seitsemästä veljeksestä tuttua perinnepeliä, jonka välineinä käytetään havupuisia kiekkokankia ja kurraa eli visakoivuista kiekkoa. Lajia...