Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Etelä-Karjalan kulttuuriympäristöpäivät

17.9. - 26.9.

Free
Eteläkarjalaisia kulttuuriympäristöjä Valokuvaaja Lappeenrannan museot

Lappeenrannan museot järjestävät yhteistyössä alueen muiden kulttuuritoimijoiden kanssa ensimmäiset Etelä-Karjalan kulttuuriympäristöpäivät syyskuun kahdella viimeisellä viikolla.

Etelä- Karjalan kulttuuriympäristöpäivät ovat osa Kotiseutuliiton järjestämiä Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä, joiden tarkoituksena on kasvattaa kulttuuriperinnön tunnettuutta ja säilymistä sekä luoda mahdollisuuksia yhteisölliselle toiminnalle ja hyvinvoinnille.

Kulttuuriympäristöpäivien aikana järjestetään kahdeksan teemaan liittyvää tapahtumaa, joiden tavoitteena on nostaa esiin eteläkarjalaista kulttuuriympäristöä eri näkökulmista. Tapahtumat esittelevät reittejä niin taiteen, kulttuuriympäristön kuin paikallishistoriankin äärelle. Kaikki tapahtumat ovat ainakin joiltain osin avoimia ja maksuttomia. Tapahtumat järjestetään säävarauksella.

Etelä-Karjalan kulttuuriympäristöpäivien ohjelma:

Ti 17.9. klo 17 Saimaan kanavan kulttuuriympäristöpyöräily

Rauhallisesti etenevällä pyöräilykierroksella tutustutaan Saimaan kanavan kulttuuriympäristöihin Lauritsalan, Mustolan, Mälkiän ja Kanavansuun alueilla. Kanava tarjoilee niin liikenteen, teollistumisen ja matkailun historiaa, puistoja, puutarhoja ja luontoa kuin eri ikäistä rakennusperintöä kartanoista, työväenasuntoihin ja moderniin 60-luvun arkkitehtuuriin. Kierros alkaa Lauritsalan uimahallin edustalta (Luukkaankatu 51). Oppaana toimii Lappeenrannan museoiden intendentti Miikka Kurri.

Ke 18.9. klo 18 Lappeenrannan keskustan taidekävely

Taide on oleellinen osa jokapäiväistä kulttuuriympäristöämme ja parhaimmillaan taiteen luo on mahdollista kulkea jalan! Millaista julkista taidetta löytyy Lappeenrannan keskustan alueelta? Julkiseen taiteeseen kurkistava taidekävely alkaa Pusupuiston rakuunapatsaalta ja sen oppaana toimii Lappeenrannan taidemuseon amanuenssi Mikko Pirinen.

To 19.9. klo 17 Kuivaketveleen linnavuoren kulttuuriympäristökävely ja äänimaljarentoutus Taipalsaarella

Lappeenrannan museot ja RetkiSaimaa järjestävät osana Etelä-Karjalan kulttuuriympäristöpäiviä torstaina 19.9. klo 17-19 kulttuuriympäristökävelyn ja riippumattorentoutuksen Taipalsaarella Kuivaketveleen linnavuorella. Linnavuoren näköalatasanteelta lähtevä kulttuuriympäristökävely on kaikille avoin ja maksuton. Kulttuuriympäristökävelyn vetää Lappeenrannan museoiden amanuenssi Marianna Karttunen. RetkiSaimaan järjestämä riippumattorentoutus on maksullinen ja siihen on ennakkoilmoittautuminen. Lue lisää ja ilmoittaudu riippumattorentoutukseen Lappeenrannan museoiden verkkosivujen kautta!

La 22.9. klo 12 Opastettu kierros Ruokolahden kotiseutumuseon Eukkojen polulla

Ruokolahden Eukkojen polku tutustuttaa paikallishistoriaan monesta eri näkökulmasta. Kotiseutumuseon riihen ja kärrikuurin välistä metsään puikahtavalla polulla pääset tutustumaan muun muassa piiskuupetäjään, kuuluisaan kirkonmäkeen, sekä paikalliseen laivaliikenteeseen. Ruokolahti-seuran järjestämä opastettu kierros on maksuton. Kotiseututalolla on avoinna kahvio, josta voi ostaa kahvia, teetä ja kahvileipää.

Ma 23.9. klo 17 Mukulakiviä ja maisemia -kävelykierros Lappeenrannan linnoituksessa

Linnoituksen kulttuuriympäristöön ja sen eriaikaisiin kerroksiin perehdyttävä kävelykierros kulkee linnoituksen mukulakivillä, poluilla ja valleilla. Kierroksen kuluessa etsitään merkkejä kaupungin kadonneesta elämästä: tutkitaan kulttuurikasveja, eläydytään 1500-luvun markkinatunnelmaan ja tunnustellaan miltä katukiveys tuntuu jalkojen alla. Kierrokselle lähdetään Katariinantorilta. Oppaana toimii Lappeenrannan museoiden amanuenssi Sonja Kinnunen.

Ti 24.9. klo 17 Teams-museoklubi: Etelä-Karjalan monumenttien jäljillä

Millaiset tapahtumat, henkilöt tai aiheet ovat Etelä-Karjalassa saaneet muistokseen julkisen taideteoksen tai muistomerkin? Teamsissa toteutettavalla museoklubilla Lappeenrannan museoiden tutkija Päivi Makkonen kertoo Lappeenrannan museoiden monumenttien kartoitusprojektista. Vuonna 2023 kartoitettiin Lappeenrannan alueella sijaitsevat muistomerkit, paadet, patsaat ja reliefit: 2024 kartoitustyötä on jatkettu muihin Etelä-Karjalan kuntiin. Kartoitushankkeen tavoitteena on paitsi tarkastaa monumenttien kunto ja sijainti, myös dokumentoida monumentit valokuvaamalla ja tallentaa monumenttien tiedot museoiden kokoelmiin. Liity mukaan Teams-museoklubille Lappeenrannan museoiden verkkosivujen kautta!

Ke 25.9. klo 17 Kauppakatu päästä päähän – Valokuvakävely linnoituksesta Rautatieasemalle

Millaisia muistumia Lappeenrannan kaupungin vaiheista Kauppakadun varrelta on löydettävissä? Sykkiikö kaupungin vanha valtasuoni yhä elämää? Maksuttomalla valokuvakävelyllä tutustutaan kaupunkikuvan muutoksiin ja erilaisiin kerroksiin, sekä dokumentoidaan valokuvaten nykykaupunkia. Kierroksen järjestävät yhteistyössä Saimaan kameraseura ja Lappeenrannan museot. Kierros käynnistyy Etelä-Karjalan museon edustalta. Oppaana toimii Lappeenrannan museoiden intendentti Miikka Kurri.

To 26.9. klo 17 Julkista taidetta Joutsenossa -kävelykierros

Julkista taidetta löytyy myös keskusta-alueen ulkopuolelta! Millaisia julkisen taiteen teoksia on sijoitettu Joutsenoon? Joutsenon taidekävelyn oppaana toimii Lappeenrannan taidemuseon amanuenssi Sinikka Myyrä.

Tapahtumapaikka

Useita tapahtumapaikkoja, katso lisätiedot tapahtuman kuvauksesta
-