Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Elävätkö murteet? -webinaari

18.3.2021 klo 16:00 - 18:00

Miten murteet näkyvät ja kuuluvat tänä päivänä? Mitä niiden edistämiseksi tehdään? Webinaarissa kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja ja jakoon laitetaan hyvät käytännöt erilaisten yhdistysten ja yhteisöjen toiminnassa eri puolilla Suomea.  Samalla kuullaan tuloksia tuoreesta kyselystä, jossa kartoitettiin murteiden roolia tämän päivän yhdistysten ja muiden toimijoiden kentässä.

Murteet ovat keskeinen osa tämän päivän suullista perinnettä. Murteet ovat syntyneet aikana, jolloin suuri osa ihmisistä eli ja työskenteli koko ikänsä samassa kylässä tai pitäjässä. Nyky-Suomessa murre-erot ovat tasoittuneet esimerkiksi väestön liikkuvuuden ja tehokkaan tiedonvälityksen vuoksi. Perinteisten murteiden on ennustettu vähitellen katoavan, mutta näin ei ole käynyt. Murteiden arvostus on jopa noussut, ja murteita käytetään monissa tilanteissa identiteetin korostamiseksi. Murteet kiinnostavat ja murteita puhutaan nykyään avoimemmin. Ne ovat tärkeä osa identiteettityötä ja paikkaan kiinnittymistä.

Webinaarin järjestävät Elävän perinnön suullinen rinki, Museovirasto, Kalevalaisten Naisten Liitto ja Suomen Kotiseutuliitto.

Ilmoittautumiset 15.3 mennessä tästä linkistä: https://ssl.eventilla.com/murteet

Lähetämme osallistumislinkin ilmoittautuneille.

Webinaari on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumia.

 

OHJELMA

16.00 Murteet elävät! Leena Marsio, Museovirasto ja Sirpa Huttunen, Kalevalaisten Naisten Liitto

16.15 Kotiseudulta kajahtaa, Anna-Maija Korhonen, Suomen Kotiseutuliitto

16.20 Miten murteiden muutosta voi tutkia? Marjatta Palander, Itä-Suomen yliopisto

16.35 Murreaineistoja Kotuksen verkkopalveluissa, Ulriikka Puura, Kotimaisten kielten keskus

16.40 Ruotsinkieliset aineisto, Yrsa Lindqvist, Svenska Litteratursällskapet i Finland

16.45 Eläviä esimerkkejä eri puolilta Suomea

  • Trossaaminen Etelä-Pohjanmaalta, Anita Malkamäki, Seinäjoen Kalevalaiset Naiset
  • Tälviisii – karjalan murteet somessa, Mervi Piipponen, Karjalan liitto
  • Murteet matkailuelämyksenä, Leena Sälli, auktorisoitu alue- ja paikallisopas, Ikaalinen

17.20 Keskustelua

17.30 Jakautuminen pienryhmiin: Elävätkö murteet? Hyviä työkaluja murretyöhön. Jaa oma onnistumisesi tai mietteesi.

17.50 Yhteenvetoa

18.00 Webinaari päättyy

 

Lisätiedot
Leena Marsio, Museovirasto, leena.marsio@museovirasto.fi
Sirpa Huttunen, Kalevalaisten Naisten Liitto Sirpa.huttunen@kalevalaistennaistenliitto.fi

Elävän perinnön ringit

Tiedot

Päivämäärä:
18.3.2021
Aika:
16:00 - 18:00
Avainsanat:
, , ,

Tapahtumapaikka

Verkkotapahtuma