Suomen parhaaksi kaupunginosaksi ennätykselliset 171 ehdotusta

19.5.2017 Tiedote

Suomen Kotiseutuliiton tiedote

Suomen Kotiseutuliitto sai vaikuttavan määrän esityksiä Vuoden kaupunginosaksi. Ennätyksellisessä 171 ehdotuksessa Suomen parhaaksi kaupunginosaksi on esitetty yhteensä 90 eri kaupunginosaa, kaikkialta Suomesta.

Valitsemalla Vuoden kaupunginosan Kotiseutuliitto haluaa korostaa, että kaupunginosien asukasaktiivisuus lisää kotoisuutta ja hyvinvointia. Kilpailussa haetaan erityisesti sellaista kaupunginosaa, jossa ihmiset, yhdistykset, yritykset ja kaupunki toimivat aktiivisesti yhteistyössä. Hyvässä kaupunginosassa on monipuolista toimintaa erilaisille ihmisryhmille, mahdollisuus osallistua alueen kehittämiseen, turvallista elää ja hyvä yrittää.

Ehdotuksia Vuoden kaupunginosaksi saatiin enimmäkseen suoraan paikallisilta asukkailta. Vastauksista ja perusteluista käy ilmi, että kotiseuturakkaus kukoistaa ympäri Suomen. Ihmiset arvostavat kotikulmiaan ja haluavat tuoda alueen muidenkin tietoisuuteen. Vastauksissa on hyvin kirjoitettuja, laajoja perusteluja kaupunginosien yhteisöllisyydestä, historiasta, palveluista ja asukastoiminnasta. Perustelut ovat arvokasta materiaalia myös kaikille alueella toimiville tahoille ja päättäjille.

Vuoden kaupunginosa julkistetaan vuosittain elokuussa Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä, tänä vuonna Jyväskylässä. Vuoden kaupunginosa on valittu vuodesta 2001 lähtien. Ehdotusaika päättyy vuosittain huhtikuun lopussa.

Urbaani kotiseutu

 

Ehdolla Vuoden kaupunginosaksi ovat seuraavat 90 kaupunginosaa:

ESPOO:
1. Kauklahti
2. Lillhemt
3. Suvela4. FORSSAHAMINA
5. SaviniemiHELSINKI
6. Arabia, Vanhakaupunki ja Toukola / ARTOVA
7. Aurinkolahti
8. Etelä-Haaga
9. Etu-Töölö
10. Herttoniemi
11. Jakomäki
12. Kallio
13. Kamppi
14. Kontula
15. Kruununhaka
16. Kumpula
17. Käpylä
18. Laajasalo
19. Malmi
20. Malmin lentoasema ympäristöineen
21. Malminkartano
22. Maunula
23. Oulunkylä
24. Paloheinä
25. Pihlajamäki
26. Punavuori / Rödberg
27. Puu-Vallila
28. Suomenlinna
29. Tammisalo
30. Torkkelinmäki
31. Vallila
32. Vanhankaupunginkoski (Viikinranta)
33. Vuosaari
34. Yliskylä

HYVINKÄÄ
35. Paavola
36. Parantola

JOENSUU
37. Rantakylä

JÄRVENPÄÄ
38. Mikonkorpi

KAARINA
39. Hadvala

KOUVOLA
40. Kuusankoski
41. Valkeala

KUOPIO
42. Neulamäki
43. Nilsiä
44. Väinölänniemi

LAHTI
45. Anttilanmäki

LOVIISA
46. Loviisan vanhakaupunki

 

MIKKELI
47. EmolaNURMES
48. Puu-NurmesOULU
49. Toppilansaari
50. TuiraPIEKSÄMÄKI
51. Jäppilä
52. Naarajärvi

PORI
53. Uniluoto/Mäntyluoto

PORVOO
54. Vanha Porvoo

SEINÄJOKI
55. Kapernaum

TAMPERE
56. Epilä
57. Finlayson
58. Haihara
59. Hatanpää
60. Hervanta
61. Hyhky
62. Härmälä
63. Kaleva
64. Lappi-Käpylä
65. Lentävänniemi
66. Lielahti
67. Linnainmaa
68. Pispala
69. Rantaperkiö
70. Tammela
71. Takahuhti
72. Tesoma
73. Vehmainen
74. Vuores
75. Ylöjärvi

TURKU
76. 1. Kaupunginosa, ”Piispankatualue”
77. Hirvensalo
78. Keskusta
79. Kupittaa
80. Martti
81. Port Arthur
82. Pääskyvuori
83. Raunistula

TUUSULA
84. Jokela

VAASA
85. Palosaari

VANTAA
86. Askisto
87. Korso
88. Myyrmäki

VARKAUS
89. Könönpelto

VIRRAT
90. Nallela

 

Aktiivisia kaupunginosia löytyy eri puolilta Suomea

Vuodesta 2001 järjestetyssä kilpailussa on palkittu kaupunginosia eri puolilta Suomea: Porista, Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Vaasasta, Somerolta, Helsingistä, Lahdesta, Kajaanista, Oulusta, Jyväskylästä ja Varkaudesta.

Viime vuonna palkittiin merihenkinen Porin Reposaari, jonka yhteishenki ja rakkaus kotiseutuun nostivat kaupunginosien kärkeen. Vuoden kaupunginosa 2015 Vantaan Hakunila on yhteisöllinen ja kulttuuritoiminnaltaan rikas kaupunginosa, jossa eri ryhmien välisiä ristiriitoja on soviteltu onnistuneesti yhteisin voimin. Vuonna 2014 palkitussa Tampereen Pispalassa on ahkeria kansalaisvaikuttajia eri yhdistyksissä ja osuuskunnissa sekä useita paikkoja yhteiseen tekemiseen.

Palkinto on jaettu vuodesta 2001 lähtien:

2016 Reposaari, Pori
2015 Hakunila, Vantaa
2014 Pispala, Tampere
2013 Kakskerta, Turku
2012 Asevelikylä, Vaasa
2011 Häntälä, Somero
2010 Roihuvuori, Helsinki
2009 Tapanila, Helsinki
2008 Anttilanmäki, Lahti
2007 Nakertaja-Hetteenmäki, Kajaani
2006 Kontula, Helsinki
2005 Hupisaaret, Oulu
2004 Kypärämäki-Köhniö, Jyväskylä
2003 Kommila, Varkaus
2002 Käpylä, Helsinki
2001 Port Arthur, Turku

Lisätiedot:

Kotiseutuliiton hallituksen jäsen ja kaupunkityön jaoston puheenjohtaja Tuula Salo
puh. 050 543 4194, etunimi.sukunimi @welho.com

Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Liisa Lohtander
puh. 045 1509 109, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi
—-

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön valtakunnallinen keskusjärjestö ja maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliiton yhdistysjäsenkentässä toimii yli 150 000 aktiivista kansalaista. Kotiseutuliitto on aktiivinen paikallisuuden puolestapuhuja, joka edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta sekä kehittää ja tukee kotiseututyötä. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä.

Jyväskylän Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään 10.–13.8.2017 teemalla Kotiseutu liikkeessä – on the move. www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/valtakunnalliset-kotiseutupaivat