Sirpa Pietikäinen piti puolustuspuheen Hämeen kulttuuriperinnölle

8.8.2014 Tiedote

”Ilman kotiseututyötä ja niitä yhdistyksiä, jotka ovat vuosia tehneet täällä töitä, ei moni vanha kaunis asia olisi säilynyt. Me tarvitsemme ihmisiä, jotka näkevät menneisyydessä arvon – myös uudemmissa rakennuksissa ja koskemattomissa luontopaikoissa, jotta ne olisivat olemassa myös silloin, kun ne ovat satoja vuosia vanhoja ja monta kymmentä kertaa arvokkaampia”, totesi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen Hämeenlinnan kotiseutupäivien avajaisissa perjantaina 8. elokuuta.

”Tälle kotiseututyölle on entistä enemmän tilausta jatkossa. Se ei ole itseensä sulkeutumista ja toisen torjumista. Ei yksi identiteetti toista vie, vaan värittää. Ei oman kotiseudun rakentaminen tarkoita, että sanoo ei toisille paikkakunnille tai vaikka Euroopan unionille. Muualta saaduista vaikutteista voi yhdistella elementtejä omaan kotiseutuunsa”, hän lisäsi.

”Me kaikki rakennamme sen tarinan Hämeenlinnasta, Hämeestä ja Suomesta, jota kerromme ulkopuolelle.”

Pietikäisen puhe oli hauska, jopa ironinen. Sillä, mistä on kotoisin, on väliä. Hämäläisyydessä on Pietikäisen mukaan kysymys tarinasta, hyvin pitkästä tarinasta.

Hämäläinen hötkyilemättömyys tulee siitä, että on perspektiiviä satojen vuosien ajalta.

”Kyllä sitä toriparkkia kannattaa harkita kolmenkymmenennen kerran”, hän totesi.

Hämäläisyys on paitsi harkitsevuutta myös rehevyyttä ja vehmautta. Rantoja on ollut niin paljon, että ei ole tarvinnut miettiä, tarvitsisiko niitä säilyttää ja pitäisikö rannan viereen rakentaa pyörätie.

”Sille tulee sokeaksi, mitä on yllin kyllin. Meitä on täällä hemmoteltu luonnon, historian ja veden rikkauksilla. Huomaamme niiden arvon vasta, kun ne tulevat niukemmiksi”, Pietikäinen muistutti.

Lisätietoja:

Seuraa kotiseutupäiviä netissä ja somessa:
www.kotiseutuliitto.fi
https://www.facebook.com/Kotiseutuliitto