Seurantalojen korjauksiin 1,7 miljoonaa euroa

17.3.2017 Tiedote

Suomen Kotiseutuliiton tiedote

Seurantalojen korjauksiin jaetaan tänä vuonna valtionavustuksia 1,7 miljoonaa euroa. Korjausavustusten tarkoitus on säilyttää seurantalojen arvokasta rakennusperintöä sekä mahdollistaa talojen käytettävyyttä parantavat korjaukset. Puolet avustusta saavista taloista on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi.

Vuonna 2017 seurantalojen korjausavustuksia jaetaan 168 yhdistykselle. Hakijoiden määrä pysyi samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Eniten avustuksia haettiin Pohjanmaalta ja Uudeltamaalta. Suurimmista avustuksista merkittävä osa myönnetään vesikaton korjauksiin. Suurimpia avustuksia saaneista taloista valtaosa on rakennettu ennen vuotta 1939.

Suurin yksittäinen avustus on 41 200 euroa ja se myönnetään Pohjois-Pohjanmaalle Tyrnävän Vasemmisto ry:lle työväentalon korjauksiin. Toiseksi suurin avustus 39 000 euroa myönnetään Kanta-Hämeeseen Janakkalan Janan urheiluseurantalon vesikaton korjaamiseen. Keskimääräinen avustussumma on noin 10 218 euroa seurantaloa kohti. Avustusta saa tänä vuonna 65 % hakijoista.

Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Korjausavustusten tarkoituksena on ylläpitää seurantalojen rakennusperintöä, edistää niiden korjauksia sekä parantaa talojen toimivuutta. Avustusta voivat saada yhdistykset ja yhteisöt, jotka omistavat vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon.

Seurantaloasiain neuvottelukunta tekee avustusten jaosta esityksen, joka käsitellään Suomen Kotiseutuliiton hallituksessa. Neuvottelukunnassa edustettuina ovat seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, Museovirasto ja Kuntaliitto. Seurantalojen korjausavustus jaetaan veikkausvoittovaroista.

INFO: Seurantalot

Seurantalo on yhteisnimitys erilaisten aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakentamista taloista. Vanhimmat talot on rakennettu 1880-luvulla. Kaikkiaan erilaisia seurantaloja on Suomessa nykyisin noin 2 500. Niiden korjaustyö on kansallisesti merkittävä haaste, josta vastaavat usein paikalliset yhdistykset talkootyönä. Suomen Kotiseutuliitto vastaa seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä.

Luettelo avustusta saaneista yhdistyksistä (maakunnittain)

 

Lisätietoja:

Sanna Käyhkö, tiedottaja-hankesihteeri, Suomen Kotiseutuliitto
puh. (09) 612 63223, sanna.kayhko@kotiseutuliitto.fi