Satakunta henkeä vapaaehtoistöissä Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä elokuussa

5.7.2018 Uutinen
Pia Haakana, Anne-Maija Laukas, lappeenranta, Etelä-Karjala, kotiseutupäivät, kotiseutu, kotiseuturakkaus
Pia Haakana ja Anne-Maija Laukas Lappeenrannan Satamatorilla, jonne pystytetään talkoovoimin kotiseutumarkkinat perjantaina ja lauantaina 10.–11. elokuuta. Kuva: Anna-Maija Halme.

Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa elokuun 9.–12. järjestettävien Valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestelyissä on ollut mukana poikkeuksellisen laaja ja innokas vapaaehtoisten joukko. 

”Kaikkiaan talkoolaisia on noin satakunta henkeä eri tehtävissä”, Lauritsala-seuran puheenjohtaja Anne-Maija Laukas arvioi.

Talkoolaisia työllistää mm. lukuisat opastukset paikallisoppaina ja tarinankertojina busseissa sekä viittilöinti ja henkilökohtainen neuvonta junalla ja bussilla saapujille. Myös kaupungintalolla keskusteluihin ja vuosikokouksen osallistujien avuntarpeisiin ollaan varauduttu. Ilmoittautuminen hoituu niin ikään vapaaehtoisin voimin. Laukaksen lisäksi kaksi muuta päävastuullista, tapahtumaa koordinoiva Pia Haakana ja rahastonhoitaja Kimmo Kilpiä ovat vapaaehtoisesti mukana. 

Päivien teema ”Kotiseutu – miu mau mukkaa” viittaa kotiseudun tuunaamiseen.

”Osallistumalla voit tehdä olostasi kotoisemman paikassa kuin paikassa”, Laukas selittää. Runsas talkooväki siis toteuttaa jo itsessään päivien teemaa.

Laukas on Suomen Kotiseutuliiton pitkäaikainen valtuuston jäsen, ja ajatus päivien järjestämisestä Etelä-Karjalassa pitkän tauon jälkeen oli alun perin hänen. Edellisistä päivistä Etelä-Karjalassa, tuolloin Imatralla, ehti vierähtää 25 vuotta.

Yhteistyö on Etelä-Karjalan vahvuus

Maakuntajohtaja Matti Viialainen ilahtuu kuullessaan, että Lappeenrannan on vallannut näin suuri innostus kotiseutupäivien järjestämistä kohtaan.

”Etelä-Karjalassa yhdessä toimiminen ja toimeen tarttuminen on yksi vahvuuksista. Menemme etujoukoissa ja edelläkävijöinä niin suuremmissa kuin pienemmissä asioissa, esimerkiksi maakunta- ja soteuudistuksessa. Ehkä ihmisten sosiaalisuus tekee yhteistyöstä helppoa ja jokainen haluaa sitten kantaa oman kortensa kekoon”, Viialainen pohtii.

”Toinen puoli on sitten karjalainen vieraanvaraisuus: vieraalle halutaan aina tarjota ylpeänä parasta mahdollista. Yleisesti ottaen pienen maakunnan vahvuus on se, että mahdollisimman moni on mukana aktiivisena toimijana ja toisaalta, kun toimijoita on vähän, kaikki tuntevat toisensa, mikä taas lisää yhteistyötä”, Viialainen jatkaa.

Viialainen huomauttaa, että yhdessä tekeminen vahvuutena sekä sen tukemisen tärkeys on Etelä-Karjalassa tunnistettu eri strategioissa ja se on vahvasti mukana uuden maakunnan valmistelussa.

”Yhdessä olemme enemmän”, hän kiteyttää.

Pallorockia ja Satamatorin kotiseutumarkkinoita siivittää kotiseutuinnostus

 Torstain yleisölle avoimen seminaarin Kestävä kotiseutu hoitaa pääosin Kotiseutuliitto, mutta esimerkiksi perjantaista lauantaihin kestävien Satamatorin Kotiseutumarkkinoiden markkinapaikan vastaava ja päivystäjät ovat mukana molempina päivinä talkoohengessä.

Vapaaehtoisia käsipareja tarvitaan paljon erityisesti nostalgisen Pallorockin järjestämiseen lauantaina 12. elokuuta. Lappeenrannan elävän musiikin yhdistys huolehtii ilmaiskonsertin järjestelyistä, eivätkä paikalliset esiintyjätkään nosta palkkioita. Talkoilla hoidetaan lisäksi ensiapu ja järjestyksenvalvonta.

Lauantaina 12. elokuuta järjestettävän juhlavan Kotiseutugaalan koristelut ja purkutyöt hoidetaan yhtä lailla vapaaehtoisin voimin. Vapaaehtoisena mukana on toki myös päivien suojelija, Lauritsalasta kotoisin oleva Arvi Lind, joka on kertonut olevansa päivillä mukana alusta loppuun.

Tutustu Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan kotiseutupäiviin ja ohjelmaan osoitteessa bit.ly/kotiseutupäivät2018

Suomen Kotiseutuliitto

Suomen Kotiseutuliitto on valtakunnallinen kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö sekä Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliitto vaalii kulttuurimme monimuotoisuutta ja kulttuuriympäristöjä, nostaa esille paikalliskulttuureita, tukee kotiseututyötä sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun. Kotiseutuliiton jäseninä on 734 paikallisyhdistystä (mm. kotiseutu- ja kaupunginosayhdistyksiä, kyläyhdistyksiä, museoyhdistyksiä sekä kulttuuriseuroja ja -säätiöitä), 100 kuntaa, 18 maakuntien liittoa, 15 aluejärjestöä/alueellista yhdistystä, 12 valtakunnallista järjestöä ja kolme yritystä. Arvioidaan, että liiton toiminnan piirissä on 150 000 henkilöä Suomessa.

 

Valtakunnalliset kotiseutupäivät Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa 9.–12.8.2018

Valtakunnalliset kotiseutupäivät on Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma, jossa käsitellään kotiseututyön ajankohtaisia aiheita ja esitellään järjestäjäaluetta. Päiviä on järjestetty vuodesta 1949 lähtien joka vuosi eri puolilla Suomea vaihtuvin teemoin. Lappeenrannan päivien teemaotsikko on Kotiseutu – miu mau mukkaa. Teemana on siis asukkaan osallistuminen tekemään kotiseudustaan paikan, jossa viihtyy ja jossa on hyvä asua. Päivien ohjelma: bit.ly/kotiseutupäivät2018.

 

Lehdistökuva (5,5 mt)

Lataa tästä https://flic.kr/p/K9HWyH

 

 

Tapahtuman logo

https://flic.kr/p/F6KayP

 

Pallorockin logo

https://flic.kr/p/28NFo9r

 

Lisätietoja:

Lauritsala-seuran puheenjohtaja Anne-Maija Laukas, puh. 040 519 0107, annemaija.laukas@gmail.com