Rakastettu Kotiseutu takaisin
Suomen Kotiseutuliiton Kotiseutu-aikakauslehti on ilmestynyt viimein lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Uutta Kotiseutua julkaistaan aluksi vuosikirjana. Julkaisu sisältää kaksikymmentä artikkelia, joiden kirjoittajat ovat kulttuuriperintöalan asiantuntijoita, tieteen ja tutkimuksen tekijöitä.
Teksteissä nousevat esille mm. kuntaliitosten vaikutukset paikallisidentiteetteihin, kotiseutukäsitteen nykytrendit ja kulttuuriperinnön merkitys kuntasuunnittelussa. Myös perinteentutkimuksen suurnimet vilahtavat mukana – Paulaharjusta Pälsiin.
Vuonna 1909 perustettu ja vuonna 1994 Hiidenkivi-lehteen sulautettu Kotiseutu-aikakauslehti tunnettiin erityisesti kulttuuriperintöä käsittelevän tutkimuksen popularisoijana. Kun Hiidenkivi lakkautettiin vuoden 2012 lopussa, kulttuuriperinnön ja -tutkimuksen ystävät jäivät tyhjän päälle. Toisaalta tuhkasta sikisi tilaisuus herättää rakastettu Kotiseutu-julkaisu henkiin. Uusi Kotiseutu sekä palaa juurilleen että jatkaa Hiidenkiven työtä.
Ensimmäisen numeron on toimittanut liiton pääsihteeri, dosentti Lassi Saressalo.