Raimo Sailas: ”Kuntauudistus on nyt tärkein kotiseututeema”
Valtiosihteeri Raimo Sailas Espoosta jatkaa Suomen Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtajana. Liiton hallitus päätti Sailaksen valinnasta kokouksessaan tiistaina 24. tammikuuta.
”Tärkein kotiseututyötä koskeva yhteiskunnallinen teema on nyt vireillä oleva kuntauudistus”, Sailas toteaa.
Suomen Kotiseutuliitto on koonnut tutkijaverkoston pohtimaan kuntaliitosten vaikutuksia liitoskuntien asukkaiden identiteetille. Liitto osallistuu lisäksi liitosten suunnitteluun liittyvään lähidemokratiakeskusteluun ja järjestää aiheesta heinäkuussa SuomiAreena-tapahtumassa Porissa julkisen keskustelutilaisuuden, johon myös Sailas osallistuu.
Raimo Sailas on ollut liiton hallituksen jäsen vuodesta 1992 lähtien ja varapuheenjohtaja vuodesta 2001 lähtien.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin joulukuussa Jyväskylän yliopiston hallintojohtaja Kirsi Moisander. Muut jäsenet ovat dosentti Rauno Lahtinen, vararehtori Annukka Alppi, erityisopettaja Marja Lepola, museonjohtaja Henri Nordberg ja tietokirjailija Harri Turunen.
Liiton puheenjohtajana toimii professori Pekka Laaksonen ja varapuheenjohtajina professori Janne Vilkuna sekä aluekehitysasiantuntija Helena Aaltonen.
Suomen Kotiseutuliitto on etenkin paikallista kulttuuriperintöä ja kotiseututoimintaa vaaliva keskusjärjestö, jonka jäseninä on 632 kotiseutu- ja kaupunginosayhdistystä, lukuisia alueellisia kotiseutujärjestöjä, kaikki maakuntien liitot, lähes joka kolmas Suomen kunnista sekä lukuisia valtakunnallisia järjestöjä.
Liitto vaikuttaa lainsäädäntöön ja hallintoon kotiseututoiminnan edellytysten tukemiseksi sekä elinympäristön laadun ja ihmisten viihtyvyyden parantamiseksi. Keskusjärjestönä Kotiseutuliitto huolehtii jäsenyhteisöjensä toimintavalmiuksien kehittämisestä. Liitto palvelee jäseniään mm. antamalla neuvontaa ja koulutusta, harjoittamalla julkaisutoimintaa sekä edistämällä kotiseudun tutkimusta ja tuntemusta.