Pienten museoiden aarteet digitaaliseen maailmaan

Suomen ja Viron museot oppivat yhdessä ja toisiltaan sekä verkostoituvat Central Baltic -rahoitetussa hankkeessa
Miten pienen paikallismuseon kokoelmat saadaan yhä useampien ulottuville? Entä miten digitaaliset aineistot säilyvät myös tuleville sukupolville? Näitä kysymyksiä pohdittiin tällä viikolla neljän päivän ajan Kotiseutuliiton toimistossa Helsingissä, johon suomalaiset ja virolaiset museot kokoontuivat EU:n Central Baltic -ohjelman rahoittaman Comand-hankkeen ensimmäisellä yhteisellä koulutusjaksolla ja opintomatkalla.
Suomen ja Viron yhteisessä Comand-hankkeessa kehitetään pienten museoiden digitointiosaamista ja etsitään uusia tapoja esitellä paikallista kulttuuriperintöä. Mukana on neljä suomalaista ja kuusi virolaista museota.
Helsingissä museoiden työntekijät ja vapaaehtoiset perehtyivät kokoelmien digitointiin, digitaaliseen tarinankerrontaan ja näyttelyiden suunnitteluun.

Kaikkea ei tarvitse digitoida – tärkeintä on valita oikeat kohteet
Museoesineen digitointi voi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa valokuvaamista. Parhaimmillaan esineestä tai kokonaisesta rakennuksesta voidaan luoda kolmiulotteinen digitaalinen malli, jota voi tarkastella eri suunnista tai hyödyntää esimerkiksi peleissä.
Maalauksen digitointi saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tarkasteltavissa on digitoinnin myötä maalauksen työvaiheiden eri kerrokset, joita päältä päin tarkasteltuna olisi mahdotonta havaita. Käsin kirjoitettujen tekstien koneellinen tunnistaminen tuo ne sekä nettiin kaikkien käsille että ylipäänsä luettavaan muotoon.
Xamkin tutkimuspäällikkö Anssi Jääskeläinen korosti koulutuksessa, että digitoinnin suunnittelu kannattaa aloittaa itse kohteesta ja sen käyttötarkoituksesta, ei laitteiden hankinnasta.
Digitointikohteita valittaessa kannattaa huomioida niiden kulttuurinen ja historiallinen arvo sekä kysyä myös museokävijöiltä, mikä heitä kiinnostaa. Digitaalisten aineistojen käyttöä voidaan myöhemmin seurata esimerkiksi katselumäärien avulla.
Digitaalisen materiaali säilymiseen paneuduttava huolellisesti
Digitointi ei yksin riitä turvaamaan kulttuuriperinnön säilymistä. Yhtä tärkeää on huolehtia siitä, että digitaaliset aineistot ovat käytettävissä vielä vuosikymmenten kuluttua.
Jääskeläinen painotti digitaalisen aineiston varmuuskopioinnin ja pitkäaikaissäilytyksen suunnittelua. Tärkeistä aineistoista tulisi olla kopiot vähintään kahdessa maantieteellisesti erillisessä paikassa, jotta esimerkiksi tekninen vika tai muu häiriö ei tuhoaisi kokoelmia.
Museoiden on myös ratkaistava, kuka vastaa aineistojen säilyttämisestä, miten muutoksia hallitaan ja kuinka varmistetaan tiedostomuotojen käytettävyys tulevaisuudessa.
Tarinat herättävät museoesineet eloon

Digitoinnin rinnalla koulutuksessa pohdittiin, miten museoiden kokoelmat saadaan kiinnostamaan erilaisia yleisöjä.
Xamkin Kati Viljakaisen, Enni Jaatisen ja Miikka-Petteri Lesosen vetämissä työpajoissa käsiteltiin digitaalisten näyttelyiden suunnittelua, tarinankerrontaa, sosiaalisen median postausten arkkityyppejä ja pelillistämistä.
Hyvä tarina herättää tunteita, auttaa ymmärtämään monimutkaisia asioita ja luo yhteyden ihmisten omiin kokemuksiin. Museoesineestä tulee aiempaa kiinnostavampi, kun sen ympärille rakentuu kertomus ihmisistä, tapahtumista ja elämästä.
Työpajoissa tutustuttiin myös sosiaalisen median mahdollisuuksiin. Lyhyet videot, kuvat museoiden arjesta ja esineisiin liittyvät tarinat voivat tavoittaa uusia kävijöitä. Olennaista on tunnistaa kenelle sisältöä tehdään ja valita viestintäkanavat sen mukaan.
Tärkeintä on verkosto
Helsingin opintomatkan ohjelmaan kuului myös tutustumista museoihin ja digitaalisiin palveluihin sekä kokemusten vaihtoa suomalaisten ja virolaisten osallistujien kesken.
Osanottajat kertoivat saaneensa koulutuksesta paljon uutta tietoa arkistoinnista ja luettelointimenetelmistä.
”Koulutus on ollut antoisa, ja erityisen merkityksellistä on ollut saada verkostoitua hankkeessa mukana olevien muiden museoiden kanssa”, totesi Minna Koskinen, Virtain kaupungin hyvinvointijohtaja.
Tuula Aitto-oja Weteraanimoottorikerho Wanha Woima ry:sta Oulaisista oli Koskisen kanssa samaa mieltä vertaisoppimisen merkityksestä.
”Yhteistyöverkostojen luominen ja sitä kautta tapahtuva ympärivuotisen toiminnan kehittäminen ja uudet ideat on ollut yksi tärkeä asia kuluneiden päivien aikana”, hän totesi.
Koulutuksesta vastasivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin asiantuntijat.
Yhteinen digitaalinen alusta tuo museoiden tarinat yhteen
Comand-hankkeen tavoitteena on kehittää suomalaisten ja virolaisten museoiden yhteinen digitaalinen alusta, jonka kautta yleisö voi tutustua eri alueiden kulttuuriperintöön myös etänä.
”Comand-hankkeen yhteistä digitaalista kokonaisuutta kehitetään parhaillaan. Suomen ja Viron museot etsivät yhdessä laajempia teemoja, joita ne haluaisivat nostaa esiin yhteisellä digitaalisella alustalla”, kertoo Bluerayn perustajiin kuuluva Egle Rääsk.
Virolainen Blueray on Tarton yliopiston pohjalta syntynyt yritys, joka on erikoistunut tutkimustietoon perustuviin immersiivisiin eli elämyksellisiin digitaalisiin toteutuksiin museoille, koulutukseen ja kulttuuriperinnön esittelyyn.
Yhteistyö jatkuu Tallinnassa marraskuussa järjestettävällä opintomatkalla, jossa syvennytään digitaaliseen tarinankerrontaan, virtuaalinäyttelyihin ja digitaalisten työkalujen käyttöön.
Suomesta hankkeeseen osallistuvat Askolan museo, Virtain museo, Pernajan museo ja Wanha Woima -museo. Virolaiset osallistujat ovat Peipsimaa Muuseum, Kalevipoja Koda, Juhan Liivi Muuseum, Iisaku Kihelkonna Muuseum, Kolkja vanausuliste muuseum ja Kodavere Pärimuskeskus.
Comand-hankkeen päätoteuttaja on virolainen Peipsi Koostöö Keskus kumppaninaan Kotiseutuliitto. Hanketta rahoittaa Euroopan unionin Interreg Central Baltic 2021–2027 -ohjelma.
