Paikallismuseonhoitajien koulutus suuntaa Lappiin

18.9.2018 Tiedote
Koulutuksessa kuullaan muun muassa Rovaniemen kotiseutumuseon kehittämisestä. Kuva: Rainer Hiuspää.

Suomen sadat paikallismuseot muodostavat koko maan kattavan, matalan kynnyksen kulttuuripalveluiden verkoston, jonka tapahtumista, näyttelyistä ja muusta toiminnasta nauttii valtava määrä ihmisiä. Monissa paikallismuseoissa toivotaan kuitenkin koulutusta tukemaan paikallisen kulttuuriperinnön säilyttämistä ja esille tuomista.

Suomen Kotiseutuliiton suunnittelema koulutus paikallismuseotoimijoille vastaa tähän kysyntään. Koulutus tarjoaa eväitä paikallismuseon hoitamiseen, keinoja oman museon kehittämiseen sekä vertaistukea muilta paikallismuseotoimijoilta. Marraskuussa kolmepäiväinen koulutus järjestetään Lapissa, osin Rovaniemellä ja osin Torniossa.

Kotiseutuliitto järjestää koulutuksen yhdessä Lapin ja Tornionlaakson maakuntamuseoiden kanssa. Koulutus on osa kymmenen koulutuksen kierrosta, joka alkoi syksyllä 2018 ja kestää vuoden 2019 loppuun. Koulutusta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Museotyön perusteita ja oman museon kehittämistä

Koulutus vahvistaa ja jakaa olemassa olevaa osaamista ja paikallismuseokentän onnistumisia, innostaa jatkamaan vapaaehtoistyötä oman paikallismuseon parissa ja auttaa löytämään museon ja sen kokoelmien profiilin. Koulutukseen kuuluu esimerkiksi oman museon kehittämiseen keskittyvä työpaja sekä muuta yhdessä oppimista.

Tärkeää on myös tarjota koulutusta paikallismuseonhoidon perusteista. Kotiseutuliiton vuonna 2015 toteuttaman kyselyn perusteella koulutusta kaivataan paikallismuseoissa erityisesti kokoelmanhoidosta ja viestinnästä. Myös paikallismuseoiden merkitystä ja roolia pohditaan koulutuksessa.

Kotiseutuliiton valtuuston puheenjohtaja, paikallismuseoiden tunnettu puolestapuhuja Janne Vilkuna on yksi koulutuksen luennoitsijoista. Lisäksi tietämystään jakavat maakuntamuseoiden asiantunteva väki, vierailevat luennoitsijat sekä koulutuksen koordinaattori, Suomen Kotiseutuliiton suunnittelija Jonina Vaahtolammi.

Koulutuksessa kuullaan esimerkiksi Rovaniemen kotiseutumuseon kehittämisestä, josta Suomen Kotiseutuliitto myönsi Vuoden kotiseutuyhdistys -palkinnon Rovaniemen Totto ry:lle tämän vuoden elokuussa.

Ilmoittautuminen koulutukseen Rovaniemellä ja Torniossa on juuri alkanut. Koulutuskierros jatkuu keväällä muun muassa Oulussa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä.

Lapin koulutus paikallismuseonhoitajille:

• Rovaniemi ja Tornio: 16.–17.11. ja 30.11., ilmoittautuminen ja lisätiedot täällä.

Lue lisää koulutuksesta: https://kotiseutuliitto.fi/toiminta/hankkeet/paikallismuseonhoitajan-koulutus/

Lisätietoja: Suunnittelija Jonina Vaahtolammi, Suomen Kotiseutuliitto, jonina.vaahtolammi@kotiseutuliitto.fi, puh. 09-612 63229

 

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja yksi maamme suurimmista kansalaisjärjestöistä. Liiton keskustoimisto, 15 aluejärjestöä ja noin 750 jäsenyhdistystä ympäri Suomen tarjoavat yli 150 000 paikallistoimijalle näköalapaikan paikalliskulttuuriin sekä vaikuttamisen ja osallistumisen mahdollisuuksia. Liiton jäsenistöön kuuluu myös 100 kuntaa ja kaikki maakuntien liitot, mikä takaa paitsi alueellisen kattavuuden myös joustavan tiedonkulun ja lukuisat yhteistyömahdollisuudet hallinnon ja ruohonjuuritason toimijoiden välillä. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä.