Museoviraston entistämisavustukset haussa

15.10.2019 Uutinen

Museovirasto on julistanut haettaviksi vuoden 2020 avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen, kulkuvälineiden restaurointiin, maailmanperintökohteiden hoitoon ja muinaisjäännösalueiden hoitoon. Avustukset ovat haettavissa 11. marraskuuta saakka.

Rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen. Avustuksen tarkoituksena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä osana kansallista kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Entistämisavustuksia voidaan myöntää kohteen omistajalle rakennusperinnön suojelemisesta annetulla lailla suojeltuihin kohteisiin tai muuten merkittäviin kohteisiin, joiden kunnostus edellyttää erityistä kulttuuri- tai rakennushistoriallista asiantuntemusta ja osaamista.

Avustettavat kohteet voivat olla rakennuksia, rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita, joilla on merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta. Avustettavia kohteita voivat olla siten yksittäisten rakennusten lisäksi esimerkiksi historialliset puutarhat ja puistot rakennelmineen, hautapaikat muistomerkkeineen sekä toisen maailmansodan puolustusvarustukset. Lisätietoja entistamisavustus@museovirasto.fi.

Kulkuvälineiden restaurointiin. Avustusten tavoitteena on varmistaa, että Suomessa säilyy edustava otos maa-, ilma- ja vesiliikenteen kansallisesti arvokkaiksi luokiteltuja kulkuvälineitä käyttökuntoisena. Poikkeustapauksissa avustusta voidaan myöntää myös arvokkaiksi luokiteltujen kulkuvälineiden käytön vaatiman liikenneverkon kunnostukseen ja hoitoon, sekä perinteisen telakan tai veistämön toiminnan kannalta merkittäviksi arvioitujen vanhojen laitteiden kunnostukseen. Etusijalle avustuspäätöksiä tehtäessä asetetaan Suomessa valmistetut kulkuvälineet.

Maailmanperintökohteiden hoitoon. Avustukset on tarkoitettu Suomen maailmanperintökohteiden korjaussuunnitteluun ja entistämiseen. Maailmanperintöavustuksia myönnetään sellaisiin tutkimus-, suunnittelu-, entistämis-, hoito-, kunnostus- ja korjaustoimenpiteisiin, joilla varmistetaan kohteen säilyminen maailmanperintöstatuksensa arvoisena. Avustuksilla tuetaan erityisesti kohteiden uhanalaisten osien säilymistä, joissa omistajan muut käyttöön, käytettävyyteen ja taloudelliseen hyötyyn kohdistuvat tavoitteet ovat vähäiset. Avustusten myöntämisessä otetaan huomioon ne kriteerit, joilla kohde on maailmanperintöluetteloon merkitty.

Avustuksia voivat hakea maailmanperintökohteiden ja niillä sijaitsevien rakennusten omistajat. Lisätietoja mpavustus@museovirasto.fi.

Muinaisjäännösalueiden hoitoon. Muinaisjäännösalueiden hoitoavustuksen edellytyksenä on, että tuettavat toimenpiteet kohdistuvat muinaismuistolailla rauhoitettuun kiinteään muinaisjäännökseen ja ympäristöön. Muinaisjäännösten hoitoavustusten tavoitteena on edistää kiinteiden muinaisjäännösten säilymistä ja tunnistamista tukemalla alueiden maisemanhoitoa ja kohteiden merkitsemistä. Vuonna 2020 avustuksia kohdennetaan ensisijaisesti maisemanhoitoon. Avustusta voi hakea yksityishenkilö tai yhteisö. Lisätietoja mjhoitoavustus@museovirasto.fi.

Avustusta voi hakea yksityishenkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, ei kuitenkaan julkisyhteisö (valtio, kunta, seurakunta) tai museo. Hakijoista etusijalle avustuspäätöksiä tehtäessä asetetaan yleishyödylliset oikeustoimikelpoiset yhteisöt. Lisätietoja lvavustus@museovirasto.fi.

Lisätiedot ja ohjeet: www.museovirasto.fi/fi/avustukset.