Museovirasto jakoi paikallismuseoiden hankkeille yli puoli miljoonaa euroa avustuksina

21.4.2022 Uutinen

Paikallismuseoiden hankeavustuksilla tuetaan paikallismuseoiden kokoelmien ja rakennusten säilymistä, kokoelmien hyvää hallintaa sekä tiedon välittämistä museoiden kokoelmista ja paikallisesta kulttuuriperinnöstä. Avustusta myönnetään myös paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen. Avustusta myönnettiin 85 hankkeelle. Keskimääräinen myönnetty avustussumma oli 6 049 euroa.

Paikallismuseoiden hankkeita tuetaan vuonna 2022 Museoviraston jakamilla avustuksilla yli puolella miljoonalla eurolla. Avustushakemuksia paikallismuseoiden hankkeisiin saapui 137 ja haettu summa oli yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa. Avustusta sai 85 hanketta, joiden yhteissumma oli 514 200 euroa. Suurin myönnetty avustus oli 11 000 euroa ja pienin 1 500 euroa.

”Paikallismuseot ovat merkittäviä alueellisen kulttuuriperinnön säilyttäjiä ja esittelijöitä. Ne tarjoavat kulttuuripalveluita, tapahtumia ja kiinnostavia sisältöjä, mutta myös osallistumisen mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä. Paikallismuseoiden työllä on myös suuri merkitys paikallisen identiteetin vahvistamisessa”, kertoo erikoisasiantuntija Eeva Teräsvirta Museovirastosta.

Paikallismuseoiden hankeavustusten jaettu kokonaissumma oli noin 13 000 euroa suurempi kuin vuonna 2021, jolloin avustuksia myönnettiin yhteensä 501 050 euroa.

Kokoelmien hoito ja luettelointi painottuivat

Paikallismuseot hoitavat ja esittelevät kokoelmia ja museorakennuksia, jotka ovat alueellisesti ja jopa valtakunnallisesti merkittäviä. Tyypillisiä avustettavia hankkeita vuonna 2022 ovat kokoelmien hoitoon ja luettelointiin liittyvät työt sekä museorakennusten korjaukset. Tänä vuonna myönnetyistä avustuksista 42 prosentilla luetteloidaan paikallismuseoiden kokoelmia ja avataan niiden tietoja eri tavoin.

Alueelliset vastuumuseot ovat tukena paikallismuseoiden työssä ja ne myös ohjaavat ja valvovat avustusten käyttöä toimialueellaan.

”Museoviraston myöntämä avustus on merkittävä tuki hankkeiden aloittamiseksi sekä pitkäjänteiseen museotyöhön. Juuri nyt edistetään kokoelmien digitointia, sillä monet paikallismuseot ovat liittyneet museoiden kokoelmanhallintajärjestelmien käyttäjiksi. Tämä mahdollistaa kokoelmien avaamisen yleisölle käyttöön esimerkiksi Finna.fi-hakupalvelussa”, kertoo amanuenssi Marja-Liisa Rajaniemi Keski-Suomen museosta, joka toimii Keski-Suomen alueellisena vastuumuseona.

Avustuksia paikallismuseoiden hankkeisiin myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa ja jotka eivät kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin. Seuraava haku vuoden 2023 avustuksista avautuu syksyllä 2022.

Lisätietoja avustetuista hankkeista ko. museoista.

Uutinen Museoviraston verkkosivuilla: https://www.museovirasto.fi/fi/ajankohtaista/paikallismuseoiden-avustukset-2022

Myönnetyt avustukset: https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset/paikallismuseot/myonnetyt

Paikallismuseoiden hankeavustukset Museoviraston verkkosivuilla: https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset/paikallismuseot