Minun maisemani -valokuvakilpailu tallensi lokakuisia maisemia

9.11.2022 Uutinen

Kansainvälisen maisemapäivän valokuvakilpailuun osallistuneet kuvaajat taltioivat maisemaviikolla 17.–23. lokakuuta 2022 omia maisemiaan, arkisia ja juhlavia, maaseudulla ja kaupungeissa. Kilpailun järjestivät ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Valokuvakilpailuun lähetettiin noin 300 kuvaa, jotka kertovat monipuolisesti, miltä Suomen lokakuiset maisemat eri elementteineen ja väreineen näyttivät. Parhaat valokuvat palkittiin maisemasymposiumissa Säätytalolla 9. marraskuuta.

Kilpailun parhaana kuvana palkittiin Maria Fränden 18.10. ottama kuva Uudenkaarlenpyyn Pensalasta. Kuva esittää pientä kissanulkoiluttajaa aamu-usvaisessa pohjalaisessa peltomaisemassa.

Pohjalainen peltomaisema Pensalassa. Kuva: Maria Frände.

”Voittaneessa kuvassa näkyy ihmisen ja luonnon vuorovaikutus hauskallakin tavalla. Lokakuun usva luo seesteistä tunnelmaa ja kaartuva tie johdattelee katsetta horisonttiin”, kertoo kilpailu tuomariston puheenjohtaja ympäristöneuvos Tapio Heikkilä ympäristöministeriöstä.

Kunniamaininnan valokuvistaan saivat Johanna Jouppila (Helsinki, Vuosaari 21.10.), Riitta-Liisa Pettersson (Parainen, Lenholmen 20.10.), Åke Nygård (Uusikaupunki, 22.10.) ja Juhani Virkanen (Helsinki, Linnanmäki 20.10.).

Maisemakuvakilpailun sadosta koottu valokuvanäyttely on esillä ympäristöministeriön ulkoikkunoissa 14.11.2022–8.1.2023, osoitteessa Aleksanterinkatu 7, Helsinki.

Karjatilojen työ luonnon monimuotoisuuden hyväksi toi Suomen parhaan maisemahankkeen palkinnon

Säätytalon maisemasymposiumissa julkistettiin myös Suomen paras maisemahanke 2022. Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo palkitsi parhaana hankkeena ProAgria Etelä-Suomi ry:n Lumolaidun-verkoston. Verkoston kohteissa arvokkaan maiseman hoito yhdistyy luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon. Lumolaidun-verkostoon kuuluu kahdeksan pirkanmaalaista karjatilaa, joilla on arvokkaaksi määriteltyjä perinnebiotooppeja, joita karja hoitaa laiduntamalla. Perinnebiotoopit ovat uhanalaisia luontotyyppejä.

​​​​​​​”Perinnemaisemilla on tärkeä merkitys sekä luonnon monimuotoisuuden, ihmisten hyvinvoinnin että paikallisidentiteetin kannalta. Lumolaitumet ovat lisänneet hienolla tavalla tietoa luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja tuoneet yhteen tutkijoita, viranomaisia ja maanomistajia edistämään maaseudun kulttuurimaisemien hoitoa”, ministeri Ohisalo sanoo.

Suomen parasta maisemahanketta etsitään joka toinen vuosi ympäristöministeriön järjestämässä kilpailussa. Kilpailu oli avoinna kansalaisjärjestöille sekä paikallisille ja alueellisille viranomaisille, jotka ovat suojelleet, hoitaneet tai suunnitelleet maisemia. Kilpailun tuomaristossa oli edustus ympäristöministeriöstä, Museovirastosta, Suomen Kotiseutuliitosta ja Viherympäristöliitosta.

Euroopan neuvoston maisemapalkinto ja Kansainvälinen maisemapäivä liittyvät Euroopan neuvoston maisemayleissopimukseen, jossa on mukana 40 valtiota. Maisemapalkinto jaetaan joka toinen vuosi. Suomi on saanut siitä jo kaksi kertaa kunniamaininnan. Kansainvälistä maisemapäivää vietetään vuosittain 20. lokakuuta.

Lisätietoja

Annika Uddström
Tutkija
Suomen ympäristökeskus
etunimi.sukunimi @syke.fi
p. 0295 251 715

Tapio Heikkilä
Ympäristöneuvos
ympäristöministeriö
etunimi.sukunimi @gov.fi
p. 0295 250 166

Lumolaidun-verkosto

Laura Puolamäki
Maisema-asiantuntija
Proagria Etelä-Suomi ry / Maa- ja kotitalousnaisten maisemapalvelut
etunimi.sukunimi @proagria.fi
p. 040 544 4899