Mestarit ja kisällit -toiminta laajenee nyt ympäristökasvatuksen pariin

30.9.2025 Uutinen

Ylisukupolvisen kotiseututyön palkittu Mestarit ja kisällit -toimintamalli valjastetaan nyt osaksi ympäristökasvatusta ja kestävyystyötä. Talven aikana Kotiseutuliitossa käynnistyy hanke, jossa kulttuuriperinnöstä ammennetaan oppia ja ymmärrystä luontoon, ilmastoon ja ympäristöön liittyvien huolien keskellä.

Ympäristökriisit koskettavat kaikkia, mutta erityisesti lapsia ja nuoria. He joutuvat elämään luontoon, ilmastoon ja ympäristöön liittyvien uhkien keskellä, yhä voimakkaammin muuttuvassa maailmassa. Muutokset vaarantavat luonnon ekosysteemien lisäksi myös monimuotoista kulttuuriperintöämme. Toisaalta kulttuuriperintö voi tarjota ratkaisuja ongelmien hillitsemiseen sekä sopeutumiseen muuttuneessa ympäristössä elämiseen.

Kulttuuriperinnön tarjoamiin ratkaisuihin keskittyy myös talven mittaan käynnistyvä uusi Mestarit ja kisällit -hanke. Hankkeessa lisätään osallistujien ympäristötietoisuutta ja sidotaan kulttuuriperinnön tarjoamat keinot osaksi kestävän elämäntavan ja tulevaisuuden rakentamista. Hanke on saanut rahoitusta ELY-keskuksen ympäristökasvatus- ja valistushankkeiden määrärahoista.

Mestarit ja kisällit -toimintamalli tuo yhteen eri-ikäiset ja eritaustaiset ihmiset oman kotiseudun ja sen kulttuuriperinnön äärelle. Kantavana ajatuksena on, että jokainen on sekä mestari että kisälli: jokaisella on opetettavaa toisille ja opittavaa toisilta.

Mestarit ja kisällit Vantaalla Kuva Riina Koivisto
Mestarit ja kisällit -toimintaa Vantaalla. Kuva: Riina Koivisto.

Pilottiryhmiä ja konkreettisia tekoja

Hankkeeseen toivotaan mukaan eri puolilta Suomea pilottiryhmiä, jotka toteuttavat valitsemallaan tavalla konkreettisia ympäristö-, ilmasto- tai kestävyystekoja omassa lähiympäristössään. Ryhmät koostuvat lapsista ja nuorista sekä ikäihmisistä. Konkreettisia tekoja voivat olla esimerkiksi

  • ympäristönhoitoon liittyvät toimet, kuten vieraslajitorjunta, perinnemaisemien hoito tai purotalkoot,
  • kiertotalouteen liittyvät toimet, kuten korjaamisen ja kunnostamisen opettelu tai kierrätyspisteen järjestäminen,
  • kestävien ja ilmastoviisaiden elämäntapojen opettelu, kuten kasvisruokakurssi, luonnonantimien hyödyntäminen tai energiaa säästävien arjen ratkaisujen pohtiminen ja käyttöönotto.

Hyviä toimintatapoja voivat olla esimerkiksi paikallisten yhdistysten ja päiväkotiryhmän yhteinen toiminta tai hankkeen toteuttaminen paikallismuseossa vierailevan koululuokan kanssa. Mainioita yhteistyökumppaneita hankkeen toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa voivat olla esimerkiksi paikalliset eläkeläisyhdistykset, luonnon-, vesien- tai eläintensuojeluyhdistykset, luontokerhot, 4H-kerhot tai vaikkapa purotalkkarit.

Mestarit ja kisällit mukaan ensi vuoden toimintasuunnitelmaanne?

Hankkeen käynnistymisestä ja pilottiryhmäksi hakeutumisesta tulee tarkempaa tietoa Kotiseutuliiton jäsenille myöhemmin syksyllä. Pilottiryhmiin haetaan mukaan loppuvuodesta, ja varsinaisesti hanke käynnistyy vuoden 2026 alussa. Paikallisten ympäristötoimien toteutusaikaa on vähintään vuoden 2026 loppuun asti. Kannattaa siis huomioida tämä mahdollisuus nyt, kun ensi vuoden toimintaa suunnitellaan!

Pilottitoiminnan lisäksi hankkeessa järjestetään kaikille avoimia webinaareja sekä erityisesti hanketoimijoille suunnattuja etäkahvipausseja. Hankebudjetti mahdollistaa pienen toimintarahan kulujen kattamiseksi mukaan tuleville pilottiryhmille.

Kiinnostuitko? Kysy lisää järjestöpäällikkö Marika Punamäeltä, ks. yhteystiedot