Merikarjala

Mikä Merikarjala

Käsite Meri-Lappi alkaa olla jo vakiintunut muuhunkin kuin aluesuunnittelun ja matkailun käsitteeksi. Tuo maantieteellinen alue sijoittuu Oulun ja Tornion väliin ja on osa yhtä keinotekoista käsitettä Perämerenkaari. Viime vuosina on alkanut esiintyä uusi maantieteellinen käsite, Merikarjala. Mikä se on ja missä?

Suutari, Pekka (toim.): Merikarjala. Suomenlahden rannikon kulttuurinen kohtauspaikka. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 24. 2022. 374 s.

Joskus 1980-luvulla alkoivat kymenlaaksolaiset poliitikot ja luovutetun Karjalankannaksen entiset asukkaat ideoida maantieteellis-historiallis-kulttuurista käsitettä Merikarjala. Se käsittää Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran uusimman julkaisun mukaan alueen, joka ulottuu idästä Rajajoelta, Terijoen entisestä pitäjästä Viipurin kautta länteen aina Pyhtäälle katketakseen sitten murre- ja kielirajaan entisen Vanhan Suomen rajaan Kymijoen läntiseen haaraan. Aluekäsite sisältää Karjalankannaksen ja nykyisen itäisen Kymenlaakson rantapitäjät sekä Suomenlahden ulkosaaret. Suurelta osin siis entiset suomalaisalueet.

Monta Karjalaa

Kyseinen Merikarjala on vain yksi Karjaloistamme. Tunnemmehan myyttisen Muinais-Karjalan, jonka herättivät henkiin karelianistimme. Kokosihan Lönnrot runojansa Kalevalaa varten Itä- ja Vienan Karjalassa, amerikansuomalaiset rakensivat ihanneosuuskuntaansa Aunuksen Karjalaan.

Viime sodassa menetettyihin alueisiin kuuluu Laatokan Karjala, joensuulaiset tietävät asuvansa Pohjois-Karjalassa ja lappeenrantalaiset Etelä-Karjalassa. Jossain menneisyydessä eletään Kaukokarjalassa ja evakkojen mielessä elää edelleenkin rakas entinen Karjala, usein Karjalankannakselle sijoittuneena. Ja onhan meillä Suomen ja koko Karjalan arkkipiispa ja Karjalan liitto muistuttamassa jostain, jota ei ole ollut eikä ole.

Karjalan ja muun Suomen raja on kovin häilyvä. Läntisimmissä osissa kyseistä Merikarjalaa puhutaan kaakkoishämäläisiä suomen murteita, joissa vaikkapa paikannimissä on voimakkaita muinaisia ruotsalaisia vaikutteita. Rajan taakse jääneissä rantapitäjissä puhuttiin, ja sieltä siirtynyt väestö eri puolilla Suomea, puhui ja puhuu edelleenkin kaakkoissuomalaismurteita.

Kun ulotetaan Merikarjala naapuriin, inkerinsuomalais- ja inkeroisalueelle, kuultiin näissä puhuttavan niin kaakkoissuomalaista kuin inkerinsuomalaista äyrämöismurretta tahi savakkojen savolaispohjaista puheenpartta ja vielä inkeroista, vanhalla käsitteellä suomen kielen inkeroismurretta. Näin ennen Pietarin syntyä ja venäläistä ekspansiota suomalainen kielialue ulottui laajalti Suomenlahden ympäri aina vatjalaisten ja vironkielisten asukkaiden seuduille.

Historian silpoma

Merikarjalan olemusta kuvataan useammassa kirjan artikkelissa. Teksteistä saa sporadisen kuvan siitä, miten kyseinen rannikkoseutu on historian myötä ollut pääasiallisesti kahden valtakunnan, Ruotsin ja Venäjän riita-aluetta. Milloin aluetta on hallinnut Ruotsi, milloin taas Venäjä ja molemmat ovat jättäneet seutukuntaan omat piilevät jälkensä.

Kun sitten syntyi suomalainen Suomi, tapahtui aikamoinen ratkaiseva rajanveto, joka vaikutti Karjalankannaksen rannikkopitäjien elämään. Entisen kaikenlaisen elinkeinotoiminnan nousua hyödyntävän Pietarin tenho hiipui täysin, sinne kohdistuva talonpoikaistuotannon vienti lakkasi ja sieltä Kannakselle suuntautuva hyvinvointipalvelujen kysyntä lakkasi. Samalla valtioiden välisen merirajan synty lopetti tuottoisan kalastuksen ja eteläisen ja pohjoisen välisen seprakaupan, arkipäivän tavaranvaihdon Suomen rannikkopitäjien asukkaiden ja virolaisten, ja myös inkerinmaalaisten välillä.

Hajanaisia kuvia

Venäjän valtion synty Neuvostoliiton raunioille avasi portit evakkoväen ja heidän jälkeläistensä nostalgiamatkoille pakkoluovutetuille entisille kotiseuduille. Kuka osasi mennä Viipuriin etsimään entistä kansainvälistä pientä suurkaupunkia, kuka taas hakeutui rantapitäjien entisiin turistikohteisiin, joista vain tuskin tunnistettavat rauniot muistuttivat entisestä elämästä. Vähemmälle ovat käsitellyssä kirjassa jääneet nykyisen Suomen alueen rannikkopitäjät Virolahdelta Haminan ja Kotkan kautta Pyhtäälle.

Lieneekö syynä ikuinen ajatus siitä, että nykyrajan taakse jääneet alueet ovat tutkimuksen kannalta tärkeämpiä kuin läntiset elämisen muodot? Kirjan artikkelit tarjoavat toki monipuolisen kuvan niin rannikon kuin merenkin suhteista ja vaikutuksesta elämisen muotoihin. Esiin tulee luonnollisesti Pietarin vaikutus elinkeinotoimintaan, jopa asujaimistoon, huviloiden, ”hovien” synty kansainvälisinä niin taiteilijoiden kuin talouselämän vaikuttajien kohtauspaikkoina.

Sisällissodan viimeisiä hetkiä kuvataan Viipurissa kuin myös nyky-Kymenlaakson viimeisillä sekasortoisilla tapahtumapaikoilla, murhat, pakenemiset, ihmiskohtalot ovat täälläkin olleet yhtä samaa kauheutta kuin muuallakin Suomessa, missä tilanteet olivat johtaneet väkivaltaisuksiin.

Lopuksi

Kirjan artikkelit ovat tieteellisesti korrekteja, osittain yhteneväisiä rakenteeltaan, mikä johtunee siitä, että niitä on työstetty professori Pekka Suutarin johtamissa työpajoissa. Kuitenkin kirjan lukijalle jää mieleen kysymys, miksi juuri nämä artikkelit, jotka eivät sinänsä muodosta loogista kokonaisuutta, ovat valikoituneet tähän niteeseen.

Tokihan ne valaisevat kukin omalta osaltaan lähinnä Karjalankannaksen rantapitäjien elämää ja kulttuurisia tapahtumia, mutta jokin selkeä yhteinen juoni, joka antaisi lukijalle käsityksen Merikarjalan erikoislaatuisuudesta ja kulttuurihistoriallisesta yhtenäisyydestä, jää puuttuman.

Kirjaa lukiessa tämän tekstin kirjoittaja, jonka elämäntaival liittyy olennaisesti Merikarjalan nykyisen Suomen puoleiseen elämänmuotoon, jäi miettimään, olisiko ollut syytä laajentaa Merikarjalan käsitettä historiallisesti myös ulottumaan Inkerinmaalle. Sinnehän suuntautui Ruotsin suurvalta-aikana voimakas muuttoliike Savosta (savakot) ja Karjalankannakselta Äyräpään kihlakunnasta (äyrämöiset).

Näin Kymijoelta Nevajoen suiston kautta aina Narvajoelle ulottunut suomalainen, inkerinsuomalainen ja samoilla paikoin asunut ortodoksinen inkeroisväestö muodostivat ennen Pietarin syntyä elävän merikarjalais-inkerinmaalaisen kokonaisuuden. Tämän väestökokonaisuuden historiaa ja keskinäisiä kulttuurisia vaikutteita ei juurikaan ole tutkittu.

Lassi Saressalo