Markku Tanner 1943–2025
Suomen Kotiseutuliiton kunniajäsen, entinen toiminnanjohtaja, järjestöneuvos ja filosofian tohtori h.c. Markku Tanner menehtyi 8. lokakuuta 2025. Tanner oli 81-vuotias, syntynyt Kuopiossa 6. joulukuuta 1943.
Markku Tanner oli Pohjois-Karjalan poika ja vietti varhaislapsuuden sekä ensimmäiset kouluvuodet Ilomantsissa. 12-vuotiaasta lähtien kotipaikka oli Lieksa, jonka yhteislyseosta hän pääsi ylioppilaaksi 1962 ja siirtyi pian Helsingin yliopistoon opiskelemaan historiaa.
Vuonna 1966 akateemikot Eino Jutikkala, Kustaa Vilkuna ja kumppanit tekivät rohkean ratkaisun pyytäessään vain 22-vuotiaan nuorukaisen järjestönsä Kotiseutuliiton (myöh. Suomen Kotiseutuliitto) toiminnanjohtajaksi. Tannerin aktiivinen toiminta muun muassa yliopiston Karjalaisen osakunnan kotiseututyössä oli huomattu.
Kotiseutuliiton hallituksen riskinotto kantoi lopulta hedelmää aina 2000-luvulle asti, sillä Tanner ehti johtaa järjestön käytännön työtä yli 42 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään. Vuosikymmenien mittaan hänestä tuli myös jatkuvasti kasvaneen liiton kasvot – ne tunnettiin hyväntuulisesta karjalaisesta pilkkeestä silmissä ja innokkaasta paneutumisesta niin isojen maakuntien kuin pientenkin kylien ja kotiseutuyhdistysten asioihin.
Tulevaisuutta rakentava valtakunnallinen kansanliike
Tanner vaikutti vahvasti siihen, että varsin matalalla profiililla toimineesta ja pitkälti perinnetyötä tehneestä järjestöstä kehittyi mittava, moderni ja tulevaisuutta rakentava valtakunnallinen kansanliike. Vuosien mittaan Kotiseutuliittoon liittyivät niin valtaosa Suomen kunnista ja kaupungeista kuin maakuntaliitoista ja sadoista paikallisista kotiseutuyhdistyksistä. Kotiseutuaktiivien määrä kasvoi yli 200 000:n.
Tannerin johdolla kotiseututyö ja -tutkimus saivat uusia muotoja. Hänen aikanaan kotiseututyö vietiin myös yhteiskunnan rakennemuutoksen myötä onnistuneesti maalta kaupunkeihin. Tämän ansiosta Suomen suuristakin kaupungeista löytyy nykyään runsaasti kotiseutuyhdistyksiä.
Tannerin panos oli keskeinen kotiseututyön toiminnan monipuolistamisessa ja voimistamisessa niin sanotuksi kokonaisvaltaiseksi kotiseututyöksi. Yhtenä esimerkkinä tästä oli monitahoinen yhteistyö eri yliopistojen kanssa, useiden seminaarien ja tutkimushankkeiden kanssa. Näistä viimeisimpiä olivat vielä 2000-luvulla Oulun yliopiston kanssa yhteistyössä tehty mittava kotiseutuliikkeen historia sekä De Urbea Uloa -seminaari. Yliopisto, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto, Oulun kaupunki ja Kotiseutuliitto ryhtyivät järjestämään tapahtumaa vuonna 2000 Oulun kotiseutupäivillä pidetyn ensimmäisen seminaarin myötä.
Tannerin aikana kotiseututyön vuosittaiseksi voimannäytöksi nousivat jokakesäiset valtakunnalliset kotiseutupäivät, joille sadat aktiivit kokoontuivat. Eri puolilla maata kiertävistä päivistä tuli 1980-luvulle mennessä erittäin kysytty tapahtuma kuntien keskuudessa, ja Kotiseutuliitolta ryhdyttiin anomaan järjestelyoikeuksia jo vuosia etukäteen. Päivien teeman alle sovitettua ohjelmaakin alettiin yleensä valmistella jo useampi vuosi ennen tapahtumaa.
Tannerille Suomi, suomalaisuus ja kansallinen kulttuuri olivat sydämen asia, ja niiden eteen hän teki töitä Kotiseutuliiton lisäksi monissa muissa järjestöissä. Itse hän totesi usein, että: ”Kotiseututyö on parasta arkipäivän isänmaallisuutta.”
Eri järjestöjen hallituksissa hän oli pitkään mukana muun muassa Talonpoikaiskulttuurisäätiössä, Finland Festivals ry:ssä, Kotiteollisuuden keskusliitossa, Suomen Matkailuliitossa, sekä Seurantaloasiain ja Kyläasiain neuvottelukunnissa. Hän toimi aktiivisesti myös Kalevalaseurassa ja Suomalaisuuden Kirjallisuuden Seurassa. Lisäksi Tanner oli perustamassa Itä-Suomen liittoa ja Suomen Kansallispukuneuvostoa, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosina 1979–1992.
Ahkeraa jalkatyötä ja laaja yhteistyöverkosto
Kotiseututyön myötä Tanner kiersi Suomen jokaisen kolkan ja kunnan sekä tunsi valtavasti niiden toimijoita. Hänellä oli laajat suhteet myös niin kansanedustajiin, ministereihin ja presidentteihin kuin moniin keskeisiin virkamiehiinkin. Tanner loi lisäksi pysyvät suhteet Pohjoismaiden, Viron ja Saksan kotiseutujärjestöihin. Hänet tunnettiin erityisesti suurena Viron ystävänä ja maan uudelleen itsenäistymisen vahvana tukijana.
Virossa hän toimi pitkään Suomen Viron instituutin valtuuskunnassa ja myös useita vuosia Viron valtion sotamuseon tieteellisessä neuvostossa. Suhteet muihin Pohjoismaihin pysyivät tiiviinä Pohjoismaisen kotiseututyön liiton toiminnassa, jonka hallitukseen Tanner kuului pitkään.
Ahkerasti kirjoittanut ja puheita pitänyt Tanner muistutti usein ihmisiä omien kotiseutujen tärkeydestä. Hänelle niitä oli useita – toinen Pohjois-Karjalassa ja toinen Lauttasaaressa. Ruohonjuuritason kotiseututyötä hän teki johtaen 15 vuotta Lauttasaari-Seuraa ja sen jälkeen 13 vuotta Lauttasaari-lehteä, sekä toimien vahvasti Lieksan Vuonislahdessa. Täällä järjestettiin muun muassa useina vuosina Pielisen altaan symposiumi, joka keräsi Vuonislahden kylään vaikuttajia ja päättäjiä ympäri maata.
Tuntumaa ruohonjuuritason tekemisen kautta
Lauttasaaren Tanner sekä Kotiseutuliiton järjestösihteeri ja Lauttasaari-Seuran tuolloinen varapuheenjohtaja Juhani Railo ottivat 1980-luvun alussa ”koelaboratoriokseen” monille liiton hankkeille. Näinpä esimerkiksi lauttasaarelaiset koululaiset saivat oppikirjakseen kotiseututietoutta sisältävän Lauttasaari kaupunki kaupungissa -kirjan. Pian kotiseutukirjoja oli käytössä muissakin kouluissa Suomessa.
Lauttasaari-Seuran näkyviin hankkeisiin kuuluivat Tannerin puheenjohtajuuden aikana esimerkiksi Lauttasaaren kartanon alueen pelastaminen rakentamiselta. Samalla kartanon vanha päärakennus Punainen huvila kunnostettiin yhdessä Helsingin kaupungin kanssa ja saatiin saaren kotiseutukeskukseksi.
Hieman myöhemmin seura hankki Lauttasaari-lehden omistukseensa, jotta saaren oman paikallislehden toiminta jatkui. Tuolloin Suomen suurimpien kotiseutuyhdistysten joukkoon noussut Lauttasaari-Seura alkoi myös vaikuttaa voimakkaasti moniin Lauttasaaren viihtyisyyteen vaikuttaviin asioihin, kuten rantojen ja puistojen säästämiseen rakentamiselta sekä liikenne- ja koulukysymyksiin. Seuran toiminnassa näkyikin vahvasti Kotiseutuliiton voimakaksikon – Tannerin ja Railon – näkemys siitä, miten kotiseutuyhdistyksen tehtävä on osallistua aktiivisesti oman asuinympäristönsä suunnitteluun.
Koko Suomen asuttuna pitäminen lähellä sydäntä
Maakuntien asiat olivat myös Tannerin sydäntä lähellä, ja hän piti tärkeänä koko Suomen pysymistä asuttuna. Vielä 2000-luvulla Tanner painotti voimakkaasti sitä, että kaupunkien ja maakuntien vastakkainasettelusta on päästävä eroon. Hänen mukaansa tämä oli mahdollista vain: ”panostamalla maakuntien omaleimaisuuteen ja elävänä pitämiseen.” Kotimaakuntansa etua ajavassa Pohjois-Karjalan valtuuskunnassa Tanner oli mukana 1980-luvun alusta aina 2000-luvun alkupuolelle, vetäen sen työvaliokuntaa 15 vuotta.
Karjalaisuudesta piti Tannerin mielestä olla ylpeä, niin kuin kaikista muistakin kotiseuduista. Usein hän kertoi tarinaa siitä, miten oli ollut yliopiston Karjalaisessa osakunnassa kirjaamassa syksyllä uusia opiskelijoista osakunnan jäseniksi. Tässä kohtaa moni saattoi vähätellen sanoa, että ”mie oon vain Ilomantsista” tai ”mie tuun vain Lieksasta. Tannerille lapsuuden Ilomantsi ”karjalaisen runonlaulun äiti” ja nuoruuden Lieksa ”metsien kauppala” olivat paikkoja, jotka mainittiin ehdottomasti rinta rottingilla.
Korosti kansallisen omanarvontunnon merkitystä
Puheissa ja kirjoituksissa Tanner toi yleensä aina vahvasti esiin kansallisen identiteetin merkityksen. Näin hän kirjoitti esimerkiksi liiton julkaiseman Kotiseutu-lehden pääkirjoituksessa vuonna 1992. Tällöin Neuvostoliitto oli juuri hajonnut ja Eurooppaan syntynyt monta itsenäistä valtiota. Myös Suomen EU-jäsenyydestä keskusteltiin jo kiivaasti, ja Suomi vietti itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuotta.
”Kansakunnan itsenäisyyden perustan muodostavat oma kieli, kulttuuri ja historia. Niiden keskeinen merkitys on ollut viime aikoina hyvin nähtävissä siinä myllerryksessä, joka Eurooppaa on koetellut.”
Ja hieman myöhemmin:
”Ulkomaalaisuuden ihailu ja itsetunnon heikkous ovat kansallispiirteitämme. Ilman vahvaa kansallista omanarvontunnetta ja omien erityispiirteidemme tiedostamista olemme kuitenkin vain äänetön yhtiömies tulevassa Euroopassa.”
Tämä kansallisen identiteetin korostaminen ei tarkoittanut suinkaan hänelle ovien sulkemista muihin maihin – päinvastoin, hän oli Euroopan yhdistymisen suhteen edelläkävijöitä. Hänen pitämissään puheissa ympäri Suomea kuulijan mieleen painuivat usein jo 1980-luvun lopulla painokkaasti lausuttu ”Euroopan integraation merkitys” ja ”kansallisen identiteetin korostuminen”.
Eurooppalaisuus ja maanosan historian tunteminen olivat myös vahvasti esillä Tannerin järjestämillä monilla Kotiseutuliiton kulttuurimatkoilla, joita tehtiin aivan erityisesti Italiaan ja Roomaan, mutta myös esimerkiksi Portugaliin ja Unkariin sekä Albaniaan. Euroopan ulkopuolelle kulttuurimatkoja järjestettiin muun muassa Kiinaan ja Egyptiin.
Markku Tannerille kotiseututyö oli elämäntapa, ja Kotiseutuliiton asiaa hän oli aina valmis edistämään. Usein hänen läheiset saivat todistaa, miten täysin uusi tuttavuuskin saattoi nopeasti saada ystävällisen kutsun saapua mukaan kesän kotiseutupäiville.
Kotiseututyön lisäksi Tannerille olivat tärkeitä, historia, karjalaisuus, kirjallisuus, kulinarismi – erityisesti italialainen keittiö, urheilu ja etenkin oma perhe.
Matti Tanner
Markku Tannerin poika