Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voitto tamperelaiselle esikouluryhmälle

5.12.2016 Tiedote

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tiedote

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien järjestämä kilpailu kannusti lapsia ja nuoria esittelemään tärkeän paikan omasta lähiympäristöstä koko Euroopalle

Tamperelaisen Kalkunvuoren päiväkodin esikouluryhmä Nestorit voitti Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun työllään Meidän paikka: Juoksuhaudat.

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun tarkoituksena on kannustaa lapsia ja nuoria havainnoimaan, tutkimaan ja arvioimaan lähiympäristöään. Kilpailun avulla halutaan myös rohkaista osallistumaan ja vaikuttamaan oman ympäristönsä kehittämiseen ja kulttuurin uudistamiseen.

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietettiin vuonna 2016 teemalla Porukan paikat, yhteiset ympäristöt. Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun tehtävä mukaili vuositeemaa ja se toteutettiin otsikolla Meidän paikka. Lapsia ja nuoria pyydettiin esittelemään heidän porukkansa oma paikka koko Euroopalle. Kilpailuun osallistuttiin julkisella koko Euroopan laajuisella www.europeanheritagedays.com-sivustolla.

Esikoululaiset tarttuivat vaikeaan aiheeseen

Esikouluryhmä esitteli koulunsa lähellä sijaitsevien juoksuhautojen tarinan monipuolisesti ja paikan monet merkitykset tulivat esiin lasten kertomana. Juoksuhaudoista on tullut tärkeä osa ryhmän oppimisympäristöä ja kilpailutyötä tehdessä esikoululaiset oppivat paikallishistoriaa, ryhmän kanssa toimimista ja medialaitteiden käyttöä.

Ryhmä pohtii kilpailutyössä paikan menneisyyttä: miksi sota tuli ja mihin paikkaa on käytetty sen jälkeen? He ovat rakentaneet hiekkalaatikolle pienoismalleja juoksuhaudoista, ja tehneet niihin liittyviä omia satukirjoja piirtämällä, valokuvaamalla ja kirjoittamalla. Ryhmä on myös adoptoinut osan juoksuhautoja yhdessä muiden Kalkunvuoren koululaisten ja päiväkotilaisten kanssa Adoptoi monumentti -toiminnan kautta.

Katso koko työ täällä: Juoksuhaudat

Erityiskiitoksia jaettiin Meidän paikoille Pöytyälle, Porvooseen, Iihin ja Raumalle

Kilpailuraati jakoi lisäksi erityiskiitoksia eri tavoin ansioituneille ryhmille.

Pöytyän nuorisovaltuuston työ Nuorten arki kartalla toi esiin kaikkien nuorten tärkeät paikat. Raati kiittää nuorisovaltuustoa hyvästä ryhmätyöskentelystä ja oivaltavasta toteutustavasta. Kaupunkisuunnittelussa voitaisiin hyödyntää ideaa ja kerätä nuorten ja muiden asukkaiden tekemiä karttoja.
Katso työ täällä: Nuorten arki kartalla

Porvoolaisen Lyceiparkens skolan seitsemäsluokkalaiset ovat perustaneet omille paikoilleen Instagram-tilit. Ryhmät esittelevät kotikaupunkiaan valokuvin ja niistä kertovin haiku-runoin, jotka on kirjoitettu hashtagien muotoon. Toteutustapa on raikas, visuaalisesti kaunis ja raati kiittää erityisesti viestintäkanavan valinnasta – työ on heti kaikkien Instagramin käyttäjien katsottavissa.
Katso työt täällä:
Borgå å
Gamlastan i Borgå

Ojakylän koulun luokka Iistä esitteli työssään asuntovaunuilua, joka on luokkaa yhdistävä kulttuurikokemus. He ovat tehneet taitavasti videon, jonka draaman kaari on onnistunut. Erityispisteitä ryhmälle ropisee huumorista.
Katso työ täällä: Caravan

Raumalaiset kolmasluokkalaiset esittelivät videollaan Seminaarin puutarhan. Ryhmä saa kiitokset aidon oppimisympäristön hyödyntämisestä ja pitkäjänteisestä työstä, jossa näkyy myös vuoden kierto.
Katso työ täällä: Our garden


Kulttuuriympäristön tekijät

  • Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu järjestetään vuosittain ja siihen voivat osallistua kaikki alle 18 -vuotiaat. Kilpailutyön voi toteuttaa vapaasti eri ilmaiskukeinoja yhdistellen, esimerkiksi videon, valokuvien, tekstien, piirrosten, maalausten, animaation, verkkosivun tai blogin avulla. Kilpailuraatina toimii Euroopan kulttuuriympäristöpäivien työryhmä, joka palkitsee kilpailun voittaneen ryhmän 500 eurolla.
  • Kilpailu tukee lasten ja nuorten kulttuuri-identiteetin ja ympäristösuhteen muodostumista. Se edistää lasten ja nuorten paikallisen kulttuuriympäristön tuntemusta, arvostusta ja arviointitaitoja. Kilpailuun osallistuminen vahvistaa lasten ja nuorten osallistumista, vaikuttamista ja kansalaistoimintaa lähiympäristössä sekä laajemmin yhteiskunnassa. Kilpailu tukee päiväkotien, koulujen, oppilaitosten, järjestöjen ja muiden toimijoiden kulttuuri-, ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatusta.
  • Kilpailu on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa Suomessa. Kulttuuriympäristöpäiviä vietetään syksyisin ympäri Eurooppaa ja kaikkiaan 50 maassa noin 20 miljoonaa ihmistä osallistuu kymmeniin tuhansiin tapahtumiin.