Kulttuurireittikohteet kutsutaan vastaamaan kyselyyn Euroopan kulttuuriympäristöpäivistä
Euroopan neuvoston kulttuurireittien kohteita kutsutaan vastaamaan kyselyyn Euroopan kulttuuriympäristöpäivistä, ideoista kansainväliseen yhteistyöhön sekä hyvistä kokemuksista kulttuurireittien yhteistyöstä. Kyselyyn voi vastata 30.11. asti.
Kulttuuriympäristöpäivät, European Heritage Days, on Euroopan laajin yleisötapahtumien kokonaisuus, johon kaikki ovat tervetulleita järjestämään yleisötapahtumia ja juhlistamaan yhteistä kulttuuriperintöämme. Kulttuuriympäristöpäivät kutsuu Euroopan neuvoston kulttuurireitit yhteistyöhön eurooppalaisen kulttuuriperinnön esittelyssä ja vaalimisessa.
Kulttuuriympäristöpäivien kysely on suunnattu sekä Euroopan neuvoston kulttuurireittikohteille että sellaisiksi aikoville. Suomessa toimivia Euroopan neuvoston kulttuurireittejä ovat esimerkiksi Teollisuusperintöreitti sekä Alvar Aalto -reitti.
Kyselyyn voivat vastata esimerkiksi reittikohteiden ylläpitäjät tai reittien parissa työskentelevät asiantuntijat. Kyselyyn voivat vastata myös muut kulttuuriperintötahot, jotka haluavat jakaa omia hyviä käytäntöjään yleisötapahtumien ja kansainvälisten toimien järjestämisestä.
Kysely on englanninkielinen, mutta suomalaiset kohteet voivat vastata vapaamuotoisiin kysymyksiin halutessaan suomeksi.
Kyselyn vastausten avulla tuotetaan tapahtumaideoiden ja hyvien käytäntöjen tietopaketti Euroopan kulttuuriympäristöpäiville osallistumisesta ja oman kulttuuriperinnön esittelystä. Tietopakettia voivat hyödyntää niin kulttuurireitit kuin muutkin kulttuuriperintötoimijat. Tietopaketti julkaistaan keväällä 2025.
Kyselyn taustalla kansainvälinen kehityshanke
Kysely on osa Suomen Kotiseutuliiton hanketta, jossa etsitään tapahtumaideoita ja hyviä toimintamalleja kulttuurireittikohteiden ja Euroopan kulttuuriympäristöpäivien yhteistyöhön.
Kotiseutuliiton kumppaneita hankkeessa ovat European Heritage Days -ohjelman kansalliset koordinaattorit Norjassa ja Puolassa, Norges kulturvernforbund ja Narodowy Instytut Dziedzictwa. Suomessa hankkeeseen osallistuvat kulttuurireittitoiminnan ja kulttuuriympäristöpäivien kansalliset koordinaattorit Museovirastosta ja ympäristöministeriöstä. Hankkeen rahoitus tulee Euroopan neuvostolta.
- Vastaa kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/98A11DE60AA30D5A
- Tutustu Euroopan kulttuuriympäristöpäiviin: https://kotiseutuliitto.fi/kulttuuriymparistopaivat/
- Lue lisää Euroopan neuvoston kulttuurireiteistä: https://www.museovirasto.fi/fi/tietoa-meista/kansainvalinen-toiminta/euroopan-neuvosto-ja-kulttuuriperinto/euroopan-neuvoston-kulttuurireitti