Kotiseututyön korkein tunnustus seitsemälle henkilölle

10.8.2015 Tiedote

Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt kotiseututyön ansiomitalin seitsemälle henkilölle. Ansiomitalit luovutettiin Espoon Valtakunnallisten kotiseutupäivien gaalassa lauantaina 8. elokuuta.

Ansiomitali on Kotiseutuliiton korkein tunnustuksen osoitus, jota on myönnetty vuodesta 1953 alkaen. Mitalin myöntäminen edellyttää saajalta maakunnallisia tai valtakunnallisia ansioita kotiseututyössä tai erittäin merkittäviä ansioita paikallisessa kotiseututyössä.

Mitalin saivat Toivo Hyyryläinen Oulusta, Seppo Katila Seinäjoelta, Matti Nieminen Keravalta, Teuvo Sadeharju Lappajärveltä, Erkki Salo Kylmäkoskelta, Kaija Santaholma Helsingistä ja Matti Tokkari Helsingistä.

Valtakunnalliset kotiseutupäivät on Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma, joilla käsitellään kotiseututyön ajankohtaisia aiheita ja esitellään järjestäjäaluetta. Päiviä on järjestetty vuodesta 1949 lähtien joka vuosi. Edellisen kerran kotiseutupäiviä vietettiin eloisassa Espoossa vuonna 1989. Vuoden 2016 päivät pidetään Kajaanissa.

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö, jolla on 840 yhteisöjäsentä ja yli 230 kannatusjäsentä. Liitto on paikallisuuden puolestapuhuja, joka kehittää kotiseututyötä ja vaalii kulttuuriperintöä. Kotiseutuliitto edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä sekä palvelee jäseniään kotiseututyön etujärjestönä.

Mitalistien esittelyt

Toivo Hyyryläinen, syntynyt 30.5.1945, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa
Kirkkoherra emeritus Toivo Hyyryläinen on vaikuttanut vuosikymmeniä kotiseutuasioissa niin koko Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa koskevassa yhdistystoiminnassa kuin Yli-Iin kunnan päätöksenteossa. Hyyryläinen on ansioitunut myös kotiseutukirjallisuuden tekijänä ja lukuisten muistomerkkihankkeiden puuhamiehenä. Erityisen merkittävää Hyyryläisen kotiseutu- ja kulttuuritoiminta on ollut Kierikkikeskuksen perustamiseen liittyvissä tehtävissä, ja hän on toiminut Kierikki ry:n puheenjohtajana sen perustamisesta 1999 lähtien. Kierikkikeskus on Kierikin kylässä Iijoen varrella sijaitseva valtakunnallisesti merkittävä arkeologinen esihistoria- ja kulttuurimatkailukeskus.

Seppo Katila, syntynyt 16.6.1941, Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa
Toimitusjohtaja, entinen pankinjohtaja ja kotiseutumies Seppo Katila on tuttu koko Etelä-Pohjanmaan maakunnan kotiseututyön piirissä. Hän on Seinäjoki-Seura ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja ja toiminut myös Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja Museoyhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana. Tällä hetkellä Katila on muun muassa Seinäjoen Törnävä-Seura ry:n puheenjohtaja. Lisäksi Katila on aktiivisena kotiseututoimijana mukana maakunnan lukuisissa muissa yhdistyksissä ja luottamustehtävissä.

Matti Nieminen, syntynyt 1.12.1946, Kerava, Uusimaa
Museolehtori-kotiseutuasiamies Matti Nieminen on toiminut Keravan luottamustoimissa vuodesta 1976 alkaen. Hän on niin työssään kuin vapaa-ajallaan tehnyt lukuisia julkaisuja ja tutkimuksia historiaan ja kotiseututyöhön liittyvistä aiheista. Niemisen innostava ja elävä kotiseutuopetus kouluissa, yhdistyksissä ja kansalaisopiston ja museon järjestämissä tilaisuuksissa on jäänyt monen uusmaalaisen mieliin. Nieminen on maakunnallisesti erittäin ansioitunut kotiseututyössä.

Teuvo Sadeharju, syntynyt 20.11.1940, Lappajärvi, Etelä-Pohjanmaa
Lappajärven kotiseutumuseosäätiön ja Tarvolan kyläyhdistyksen perustaja Teuvo Sadeharju on poikkeuksellisen aktiivinen kotiseutujen puuhamies niin paikallisesti kuin maakuntatasolla. Hän on ollut mukana niin uima- ja nuotiopaikkojen kunnostamisessa ja kylätalon rakentamisessa kuin maakunnan kyläyhdistysten kokoavana voimana perustamassa Eteläpohjalaiset kylät ry:tä ja sen hallituksessa 1990-luvulta lähtien. Sadeharju on vuosikymmeniä kestäneen kotiseutu-uransa aikana ollut aktiivisena mukana myös mm. Järviseutu-Seuran hallituksessa ja maakunnan liiton toiminnassa.

Erkki Salo, syntynyt 6.9.1938, Kylmäkoski, Pirkanmaa
Kylmäkoski-Seuran johtokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana kotiseututyössä tutuksi tullut Erkki Salo on ansioitunut etenkin rakennusperinteen säilyttämisessä – Salo myötävaikutti seuran varainkeruuseen Kylmäkosken arvokkaan kirkon korjaamiseksi, keräyksessä saatiin kokoon yli 61 000 euroa. Kirkon pelastaminen sai myös huomattavasti medianäkyvyyttä ja toimii hienona esimerkkinä yhteisön voimasta. Erkki Salo on myös aktiivinen kotiseutuarkistotyössä ja tunnetaan myös kotiseutukirjojen ja -artikkeleiden kirjoittajana. Lisäksi Salo on maakunnan tasolla mukana Leader-toiminnassa ja alueen sukututkijoissa.

Kaija Santaholma, syntynyt 13.2.1938, Helsinki, Uusimaa
Ympäristöministeriön yliarkkitehtina pitkän uran tehnyt Kaija Santaholma on myös Helsingin Eteläiset kaupunginosa ry:n perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja, sittemmin kunniapuheenjohtaja sekä mm. Pro Eiran aktiivitoimija. Santaholma on julkaissut lukuisia kirjoja rakennusperinnön hoidosta ja suojelusta sekä tehnyt runsaasti aloitteita ja muun muassa näyttelytyötä eri museoille. Hän on luennoinut ja opettanut rakennusperinnön hoitoa ja kulttuuriympäristöasioita valtakunnan tasolla. Santaholman ansiosta Euroopan rakennusperintöpäivät (nykyään Euroopan kulttuuriympäristöpäivät) -ohjelma rantautui myös Suomeen ja juuri Santaholma juurrutti ohjelman osaksi ympäristöministeriön vakituista toimintaa. Santaholman vaikutuksesta hanke siirtyi Kotiseutuliiton hoitoon 2000-luvun alussa, ja se sai pysyvän rahoituksen. Santaholma on saanut mm. Unescon stipendin.

Matti Tokkari, syntynyt 8.4.1949, Helsinki, Uusimaa
Tokkari on Kansantalojen liiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja, joka on vastikään siirtynyt eläkkeelle. Tokkari on ollut keskeinen toimija, kun seurantalojen korjausmäärärahojen taso on varmistettu useina vuosina, useissa valtion budjeteissa. Tokkari oli myös aktiivitoimija Seurantalot.fi-portaalin aikaansaamisessa ja kehitystyössä. Tokkarin pitkäaikainen ja vakuuttava toiminta Seurantaloasiain neuvottelukunnan ja työvaliokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana näkyy seurantalojen korjausavustustoiminnan kehityksessä. Tokkari on tehnyt seurantalojen korjausavustukseen liittyvää neuvontatyötä myös valtakunnallisesti.

Lisätietoja:

Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Suomen Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Liisa Lohtander, puh. 045 1509 109, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Espoon Valtakunnallisten kotiseutupäivien ohjelma on julkaistu osoitteessa http://www.kotiseutuliitto.fi/kotiseutupaivat2015.

Kotiseutupäivien tapahtumia ja uutisia voi seurata liiton nettisivuilla www.kotiseutuliitto.fi sekä sosiaalisessa mediassa:
www.facebook.com/kotiseutupaivat
https://twitter.com/Kotiseutuliitto
https://instagram.com/kotiseutuliitto
www.flickr.com/photos/kotiseutuliitto

Apunanne myös liiton tiedottaja Elina Kuismin, puh. (09) 612 63225, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi.