Kotiseuturakkaus roihuaa – ennätykselliset 370 ehdotusta Suomen parhaaksi kaupunginosaksi

23.5.2018 Tiedote

Kotiseuturakkaus roihuaa maassamme vuosi vuodelta yhä suuremmalla palolla. Suomalaiset tekivät tänäkin vuonna ennätyksen Vuoden kaupunginosa -ehdotusten määrässä. 370 ehdotuksessa Suomen parhaaksi kaupunginosaksi on esitetty yhteensä 113 eri kaupunginosaa 25 eri kaupungista eri puolilta Suomea. Viime vuonna ehdotuksia tuli 171, mikä oli jo tuolloin selvä ennätys edellisvuosiin nähden. Ehdokkaat on listattu tiedotteen lopussa.

Kilpailussa haetaan erityisesti sellaista kaupunginosaa, jossa ihmiset, yhdistykset, yritykset ja kaupunki toimivat aktiivisesti yhteistyössä. Hyvässä kaupunginosassa on monipuolista toimintaa erilaisille ihmisryhmille, mahdollisuus osallistua alueen kehittämiseen, turvallista elää ja hyvä yrittää. Suomen Kotiseutuliitto haluaa palkinnon avulla korostaa, että kaupunginosien asukasaktiivisuus lisää osallisuutta ja hyvinvointia.

Ehdotuksia Vuoden kaupunginosaksi saatiin enimmäkseen suoraan paikallisilta asukkailta. Ehdotuksia tuli myös lapsilta. Ehdotuksista ja niiden perusteluista käy ilmi, että kotiseuturakkaus kukoistaa ympäri Suomen. Ihmiset arvostavat kotikulmiaan ja haluavat tuoda alueen muidenkin tietoisuuteen.

”Ehdotuksissa on hyvin kirjoitettuja, laajoja perusteluja kaupunginosien yhteisöllisyydestä, historiasta, palveluista ja asukastoiminnasta. Perustelut ovat arvokasta materiaalia myös kaikille alueella toimiville tahoille ja päättäjille”, palkintoraadin puheenjohtaja Tuula Salo sanoo.

Vuoden kaupunginosa julkistetaan vuosittain elokuussa Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä, tänä vuonna Lappeenrannassa 10. elokuuta. Vuoden kaupunginosa on valittu vuodesta 2001 lähtien. Ehdotusaika päättyy vuosittain huhtikuun lopussa.

Ehdolla Vuoden kaupunginosaksi 2018 ovat seuraavat 113 kaupunginosaa:

ESPOO:
1. Espoon keskus
2. Kauklahti
3. Leppävaara
4. Suurpelto
5. Tapiola

HELSINKI:
6. Alppila
7. Etelä-Haaga
8. Etu-Töölö
9. Haaga
10. Herttoniemenranta
11. Herttoniemi
12. Jakomäki
13. Kallio
14. Kannelmäki
15. Kumpula
16. Lauttasaari
17. Malmin lentoasema
18. Maunula
19. Meilahti
20. Munkkivuori
21. Myllypuro
22. Paloheinä
23. Pihlajamäki
24. Pikku-Huopalahti
25. Roihuvuori
26. Taka-Töölö
27. Tapanila
28. Töölö
29. Vallila
30. Vuosaari

HÄMEENLINNA
31. Sairio

KAARINA
32. Littoinen

KEMI
33. Sauvosaaren ranta

KOKKOLA
34. Neristan / Vanhakaupunki
35. Ykspihlaja

KOUVOLA
36. Elimäki
37. Jokela
38. Kaunisnurmi
39. Koria
40. Kuusankoski
41. Lehtomäki
42. Myllykoski
43. Tornionmäki
44. Vahtero
45. Valkeala

KUOPIO
46. Neulamäki
47. Saaristokaupunki

LAHTI
48. Ankkuri ja Satama

LAPPEENRANTA
49. Pikisaari

NAANTALI
50. Naantalin vanhakaupunki

OULU
51. Höyhtyä
52. Karjasilta
53. Kastelli
54. Oulunsalo
55. Pellonpää
56. Pikisaari
57. Rajakylä
58. Tuira

PIRKKALA
59. Toivio

PORI
60. Ahlainen
61. Musa
62. Reposaari

RAAHE
63. Alpua
64. Backhus
65. Kirkonkylä Vihanti
66. Kummatti
67. Lasikangas
68. Museonranta
69. Museonseutu
70. Pattijoki
71. Raahen vanha kaupunki (Katinhäntä)
72. Vanha Raahe
73. Varvi

NOKIA
74. Sarkola

SASTAMALA
75. Karkku
76. Kiikoinen
77. Lousaja
78. Stormi
79. Varila

SEINÄJOKI
80. Kasperi
81. Peräseinäjoki

TAIVASSALO
82. Lehtinen

TAMPERE
83. Hatanpää Arboretumeineen
84. Hervanta
85. Kaakinmaa
86. Kaleva
87. Pispala
88. Pispala/Tahmela
89. Vuores

TORNIO
90. Suensaari

TURKU
91. Hannunniittu
92. Hirvensalo
93. Ilpoinen
94. Itäranta
95. Jäkärlä
96. Kasarminalue
97. Kupittaa
98. Martti
99. Paattinen
100. Port Arthur
101. Pääskyvuori
102. Ruissalo
103. Suikkila
104. Varissuo
105. Vasaramäki

VAASA
106. Gerby
107. Ristinummi
108. Saarenpään kylä, Vähäkyrö
109. Suvilahti

VALKEAKOSKI
110. Antinniemi

VANTAA
111. Ilola
112. Kivistö
113. Korso

Lisätiedot:
Vuoden kaupunginosan valitsevan kaupunkityön jaoston puheenjohtaja, Kotiseutuliiton hallituksen jäsen Tuula Salo, puh. 050 543 4194, etunimi.sukunimi @welho.com

Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Liisa Lohtander, puh. 045 1509 109, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi


Taustaa

Aktiivisia kaupunginosia löytyy eri puolilta Suomea

Vuodesta 2001 järjestetyssä kilpailussa on palkittu kaupunginosia eri puolilta Suomea: Porista, Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Vaasasta, Somerolta, Helsingistä, Lahdesta, Kajaanista, Oulusta, Jyväskylästä ja Varkaudesta.

Viime vuonna palkittiin Helsingin yhteisöllinen, aktiivinen ja kulttuurisesti moninainen Vuosaari, ja vuonna 2016 merihenkinen Porin Reposaari, jonka yhteishenki ja rakkaus kotiseutuun nostivat kärkeen. Vuoden kaupunginosa 2015 Vantaan Hakunila on puolestaan kulttuuritoiminnaltaan rikas kaupunginosa, jossa eri ryhmien välisiä ristiriitoja on soviteltu onnistuneesti yhteisin voimin. Vuonna 2014 palkitussa Tampereen Pispalassa on ahkeria kansalaisvaikuttajia eri yhdistyksissä ja osuuskunnissa sekä useita paikkoja yhteiseen tekemiseen.

Palkinto on jaettu vuodesta 2001 lähtien:
2017 Vuosaari, Helsinki
2016 Reposaari, Pori
2015 Hakunila, Vantaa
2014 Pispala, Tampere
2013 Kakskerta, Turku
2012 Asevelikylä, Vaasa
2011 Häntälä, Somero
2010 Roihuvuori, Helsinki
2009 Tapanila, Helsinki
2008 Anttilanmäki, Lahti
2007 Nakertaja-Hetteenmäki, Kajaani
2006 Kontula, Helsinki
2005 Hupisaaret, Oulu
2004 Kypärämäki-Köhniö, Jyväskylä
2003 Kommila, Varkaus
2002 Käpylä, Helsinki
2001 Port Arthur, Turku

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja yksi maamme suurimmista kansalaisjärjestöistä. Liiton keskustoimisto, 15 aluejärjestöä ja noin 750 jäsenyhdistystä ympäri Suomen tarjoavat yli 150 000 paikallistoimijalle näköalapaikan paikalliskulttuuriin sekä vaikuttamisen ja osallistumisen mahdollisuuksia. Liiton jäsenistöön kuuluu myös 100 kuntaa ja kaikki maakuntien liitot, mikä takaa paitsi alueellisen kattavuuden myös joustavan tiedonkulun ja lukuisat yhteistyömahdollisuudet hallinnon ja ruohonjuuritason toimijoiden välillä. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä. Tutustu: www.kotiseutuliitto.fi

Valtakunnalliset kotiseutupäivät on Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma. Se kokoaa yhteen sadat kotiseututoimijat ympäri maan keskustelemaan ajankohtaisista kotiseututyöhön ja paikallisuuteen liittyvistä asioista, verkostoitumaan ja tutustumaan järjestävän kaupungin ja maakunnan vahvuuksiin ja omaleimaisuuteen.