Kotiseutupäiville voi ilmoittautua vielä tämän viikon ajan

12.8.2024 Uutinen

Osallistujapassien osalta ilmoittautumisaikaa Valtakunnallisille kotiseutupäiville jatkettiin 18. elokuuta asti. Myös yksittäisille retkille voi ilmoittautua aina tämän viikon sunnuntaihin saakka.

Vantaa on iso ja monipuolinen kaupunki. Niinpä Vantaasta riittääkin kerrottavaa esimerkiksi kymmenillä kotiseuturetkillä 30. elokuuta alkavien Valtakunnallisten kotiseutupäivien aikaan. Myös ajankohtaiskeskusteluissa, avajaisseminaarissa ja lukuisissa näyttelyissä, esityksissä ja tilaisuuksissa päästään tutustumaan Vantaan ainutlaatuisuuteen.

Vastakohtien Vantaa. Kuvat: Vantaan kaupunki.

Kotiseutupäivillä juhlitaan sekä Vantaan kaupungin viisikymppisiä että Kotiseutuliiton seiskavitosia. Molempien järjestäjien historiikit julkistetaan tapahtuman aikana. Kotiseutuliiton vuosikokouksessa ja lauantai-illan juhlagaalassa lisäksi palkitaan ansioituneita kotiseututyön tekijöitä ja yhteisöjä.

Ilmoittaudu viimeistään 18. elokuuta

Koko runsas ohjelmatarjonta sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät Kotiseutupäivien verkkosivuilta. Ilmoittautumiset sekä osallistujapassin että retkien osalta viimeistään 18. elokuuta osoitteesta www.kotiseutupaivat.fi.