Kotiseutuoppia pelaamalla

Uutinen

Noppa, nappulat ja pelilauta valmiiksi – kierros paikallishistorian ja -tuntemuksen parissa voi alkaa!

Kempele-seura yhdessä laajan tekijäjoukon kanssa on saanut aikaan hienon näytteen kotiseututyön monista muodoista. Kempeleen helmi -lautapeli esittelee Kempeleen paikkoja, tapahtumia, henkilöitä ja historiaa kaiken ikäisille sopivalla tavalla. Peliä pelaamalla opitaan ydinasiat paikkakunnasta. Kiinnostavimpiin tarinoihin voi syventyä vielä tarkemmin pelin mukana tulevan vihkosen avulla.

Pelin julkistustilaisuudessa pelatun kierroksen voittajaksi selviytyi Veera.

Peliä testailtiin jo kehitysvaiheessa Kempeleen kouluissa. Se julkaistiin marraskuun lopulla, ja kukaties se päätyy myös erinäisiin joulupaketteihin! Pelintekoprojekti on ollut kotiseutuyhdistyksen sekä kunnan, seurakunnan, muiden yhdistysten ja toimijoiden kumppanuustoimintaa parhaimmillaan: kaikkien panosta on tarvittu innostavan ja toimivan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Kempeleen helmi -lautapeli julkaistiin 28.11.2019 Kempeleen kirjastolla. Kuva julkistustilaisuudesta.

Kempeleen kunnassa arvostetaan kotiseututyötä ja ymmärretään sen merkitys uusien asukkaiden juurruttamisessa paikkakunnalle. Tässäkin tehtävässä Kempeleen helmi -lautapeli toimii oivallisena työkaluna. Samalla se on mainio esimerkki kotiseututyön lukuisista mahdollisuuksista toimia paikallisuuden puolestapuhujana.

 

Linkkejä:

Pelistä tietoja Kempele-Seuran sivuilla

Uutinen pelistä Kempeleen kunnan sivuilla

Rantalakeus-lehden sivuilla nähtävissä videotallenne julkistustilaisuudesta. Videon kohdassa 28:30 Kempeleen kunnanjohtajan puheenvuoro kumppanuuksista ja kotiseututyöstä. (Äänitys heikkolaatuinen.)

Kuvat: Minna Lehtomaa / Kempele-Seura