Kokkolalaisesta Sampo Purontauksesta Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtaja

21.1.2019 Uutinen
Kotiseutuliiton hallitus vuonna 2019. Vasemmalta: Jorma Hämäläinen, Sampo Purontaus, Kristiina Syrjäsuo, Sampo Suihko, Teppo Ylitalo, Tuula Salo ja Kirsti Kovanen.

Kokkolalainen kulttuuritoimenjohtaja, filosofian tohtori Sampo Purontaus on valittu Suomen Kotiseutuliiton hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Purontaus on ollut Kotiseutuliiton hallituksessa vuodesta 2013 lähtien ja sitä ennen valtuustossa Keski-Pohjanmaan edustajana vuodesta 2009 lähtien. Purontaus tuo Kotiseutuliiton toimintaan muun muassa kunta- ja kansalaisosallistumisen osaamista. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2008 kuntalaisosallisuudesta kunnan kulttuuripolitiikassa.

Kotiseutuliiton hallitusta johdetaan nyt kokonaan uudella kokoonpanolla. Hallituksen puheenjohtajana aloitti vuoden alusta espoolainen kulttuuriaktiivi ja järjestöjohtaja Sampo Suihko. Hallituksen jäsenenä aloitti vuoden alusta uutena jäsenenä arkkitehti Kirsi Kovanen, joka on myös valtion Arkkitehtuurin ja muotoilu -toimikunnan puheenjohtaja sekä kulttuuriympäristöjen vaalimisen maailmanlaajuisen asiantuntijajärjestö Icomoksen entinen pääsihteeri.

Kotiseutuliiton puheenjohtajana toimii museologian professori Janne Vilkuna Lahdesta sekä varapuheenjohtajina käsityöläinen Anne-Maija Laukas Lappeenrannasta ja rehtori Irja-Kaisa Lakkala Sodankylästä.

 

Juhlavuosi näkyy toiminnassa

Suomen Kotiseutuliitto täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuonna Kotiseutuliitto tarkastelee toimintaansa osana kansalaisyhteiskuntaa. Aiheesta on tulossa kirja ja seminaari. Keskeinen keskustelunaihe on myös, miten kulttuuri liikuttaa ihmisiä. Tämä on elokuussa Tuusulassa vietettävien Valtakunnallisten kotiseutupäivien teema, ja aihetta tarkastellaan monista eri näkökulmista: niin  muuttoliikkeen, kulttuurimatkailun, tunteiden kuin liikunnan kannalta. Juhlavuoden suurhankkeessa nuoret ja vanhemmat ikäpolvet tutkivat yhdessä paikalliskulttuuria.

Suomen Kotiseutuliitto on valtakunnallinen kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö ja maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Jäseninä on 750 kotiseutu- ja kaupunginosayhdistystä, valtakunnallisia ja alueellisia järjestöjä, 100 kuntaa ja kaupunkia sekä kaikki maakuntien liitot.