Kirjauutuus: Kotiseutu 2017 -vuosikirja päivittää kotiseudun merkityksen
Suomen Kotiseutuliiton tiedote
Kotiseutu on kotiseutuliikkeen ja kotiseutututkimuksen avainkäsite. Käytämme sitä myös arjen kielessä ja liitämme siihen omien kokemuksiemme mukaan erilaisia merkityksiä.
Suomen Kotiseutuliiton juuri ilmestynyt Kotiseutu 2017. Mitä kotiseutu merkitsee? -vuosikirja sisältää 20 artikkelia, jotka kokoavat käsitteen ja kotiseututyön historiaa, erilaisia kotiseutukäsityksiä ja tämän päivän suomalaisten näkemyksiä kotiseudusta ja sen merkityksestä. Kirjaan on myös saatu mukaan sekä tämän päivän kotiseututyötä että tulevaisuuden visioita kotiseuduille.
– Kiinnostus kotiseutuun on ollut viime vuosina kasvussa. Se näkyy sosiaalisessa mediassa, tiedotusvälineissä, kotiseutuyhdistyksissä ja asukkaiden aktiivisena toimintana kaupunginosien ja kylien elinvoimaisuuden ja viihtyisyyden hyväksi. Muuttovirtojen ja vuosikymmenten myötä kotiseutukäsite on ollut murroksessa ja kotiseuduilla on tapahtunut isoja muutoksia, vuosikirjan päätoimittaja, Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo kertoo.
Kirja syntyi osana liiton Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa Rakkaudesta kotiseutuun, jossa yksi pääteemoja oli pohtia kotiseudun merkitystä tämän päivän suomalaisille. Mukaan kutsuttiin tutkijoita, asiantuntijoita ja asiantuntevia kotiseututyön vapaaehtoistoimijoita kirjoittamaan eri näkökulmista. Lisäksi järjestettiin avoimia keskustelutilaisuuksia, joissa pohdittiin niin käsitettä kuin kotiseutusuhdettakin.
– Olen todella iloinen, että saimme mukaan niin hyviä ja monipuolisia asiantuntijoita sekä tutkijoita kirjoittamaan aiheesta. Esimerkiksi tutkijoita on mukana kuudesta eri yliopistosta. Kokonaisuudesta muodostuikin merkittävä kotiseudun käsitteen ja merkityksen päivitys 2010-luvulle, Vanhatalo toteaa tyytyväisenä.
Kotiseutu 2017. Mitä kotiseutu merkitsee? -vuosikirja ilmestyi 24.7.2017. Riitta Vanhatalon päätoimittaman vuosikirjan toimituskuntaan kuuluvat Seppo Knuuttila, Rauno Lahtinen, Liisa Lohtander, Pia Puntanen ja Janne Vilkuna.
Nelivärikuvitetun, kovakantisen julkaisun koko on 168 x 240 mm ja laajuus 208 sivua. ISSN 2323-9271. 104. vuosikerta.
Kansikuva: https://flic.kr/p/WYSsgL
Painetun kirjan hinnat ja tilaukset: >> Sähköinen tilauslomake
tai toimisto@kotiseutuliitto.fi, puh. (09) 612 6320
Kotiseutu 2017 sisällys
Kehyksiä, käsitteitä, käytäntöjä
- Alueiden ja paikkojen historia ja identiteetti, Anssi Paasi
- Kotiseudun käsite ja kotiseutututkimuksen perintö Suomessa, Sulevi Riukulehto
- Kokemuksellinen kotiseutu – tutkimustuloksia Etelä-Pohjanmaalta, Timo Suutari
- Kotiseutukirjallisuudesta, Lassi Saressalo
- Kansanliikkeen synty ja nousu. Kotiseututyötä 1880–2017, Janne Vilkuna
Kotiseutu kokemuksena ja ympäristönä
- Sydämen maisema, Yrjö Sepänmaa
- Kotiseutuna pääkaupunkiseutu, Tuula Salo
- Urbaani kotiseutuni Helsinki ja nopean kasvun näkymä, Tarja Koskela
- Monikasvoinen Vantaa, Andreas Koivisto ja Riina Koivisto
- Urbaania turbulenssia ja tyventä Espoon Leppävaarassa, Raija Ahonen ja Arja Salmi
- Etäisyys ja menneisyys – kotiseutukokemuksen perspektiivejä, Seppo Knuuttila
Kansalaisten erilaiset kotiseudut
- Oon Jämsän karjalainen, Tarja Raninen-Siiskonen
- Kotiseudulta kotiin – romanit kertovat, Susanna Rajala
- Kotiseutuna Sápmi – Saamenmaa, Päivi Magga ja Saara Tervaniemi
- Hembygdsrörelsen i Svenskfinland – liten men naggande god, Tom Sandström
- Poliittiset ja romanttiset kotiseudut. Helsingin ylioppilaiden kotimaakunnat kuviteltuina yhteisöinä 1828–1883, Teppo Ylitalo
Kotiseutu nyt ja sitten kun
- Perinteenkeruuta ja kaupunkiaktivismia – 2000-luvun kotiseututyön kirjo, Liisa Lohtander
- Tulevaisuuden kotiseudut, Katriina Siivonen
- Kotiseutu maailmalla, Päivi Kannisto
- Mitä kotiseutu merkitsee? Pia Puntanen
Lisätiedot:
Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi
www.kotiseutuliitto.fi/julkaisut-ja-tuotteet/kotiseutu-vuosikirja
Arvostelukappaleet:
Kotiseutuliiton tiedottaja Elina Kuismin, puh. 050 440 9411, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi
—
Suomen Kotiseutuliiton julkaisema Kotiseutu-vuosikirja käsittelee monitieteisesti ajankohtaista kotiseutu- ja paikalliskulttuuritutkimusta sekä käy keskustelua kotiseudusta ja kulttuurista. Kotiseutu on ilmestynyt vuodesta 1909 lähtien – vuosikirjana vuodesta 2013 ja tätä ennen aikakauslehtenä nimillä Kotiseutu ja Hiidenkivi.
Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön valtakunnallinen keskusjärjestö ja maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliiton yhdistysjäsenkentässä toimii yli 150 000 aktiivista kansalaista. Kotiseutuliitto on aktiivinen paikallisuuden puolestapuhuja, joka edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta sekä kehittää ja tukee kotiseututyötä. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä. Tutustu: www.kotiseutuliitto.fi