Kirjauutuus: Iän ja elämänvaiheiden näkökulmia Kotiseutu 2016 -vuosikirjassa

Tiedote

Suomen Kotiseutuliiton tiedote

Suomen Kotiseutuliiton juuri ilmestynyt Kotiseutu 2016. Kotiseutu iän myötä -vuosikirja avaa näkökulmia kotiseudun kokemiseen eri ikäkausina ja elämänvaiheissa.

Kotiseutu 2016 -vuosikirjaYli satasivuisessa teoksessa on 16 artikkelia, jotka tuovat esille omakohtaisia kokemuksia kotiseudusta, toimintaa kotiseudulla ja kulttuuriperintötyössä sekä kiinnostavaa tietoa kotiseutututkimuksesta. Kirjoittajat ovat kulttuuriperinnön asiantuntijoita, tutkijoita ja harrastajia.

Kirja alkaa kotiseutukokemuksilla eri elämänvaiheissa. Toinen osa koostuu lapsuuden kotiseuduista. Vuosikirjassa on myös useampi artikkeli kotiseutukasvatuksesta, mikä on ollut yksi Kotiseutuliiton painopistealueita viime aikoina. Ikääntyminen ja niin sanottu kolmas ikä voivat tuoda aivan uusia mahdollisuuksia harrastaa kotiseutuasioita. Missä olo on kotoinen, on myös keskeinen kysymys, kun valitaan missä asuu vanhuutensa. Vuosikirjassa käsitellään myös monipaikkaista kotiseutua ja ajassa muuttuvia kotiseutuja.

Vuosikirjan toimituskuntaan kuuluvat Seppo Knuuttila, Rauno Lahtinen, Liisa Lohtander, Pia Puntanen ja Janne Vilkuna. Päätoimittaja on Riitta Vanhatalo.

Nelivärikuvitetun julkaisun koko on 168 x 240 mm ja laajuus 105 sivua. ISSN 2323-9271.

Kirjan sisällysluettelo: www.kotiseutuliitto.fi/julkaisut-ja-tuotteet/kotiseutu-vuosikirja

Kansikuva: https://flic.kr/p/LwsqVS

Painetun kirjan hinnat ja tilaukset: >> Sähköinen tilauslomake
tai toimisto@kotiseutuliitto.fi, puh. (09) 612 6320

Lisätiedot:
Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Arvostelukappaleet:
Kotiseutuliiton tiedottaja Elina Kuismin, puh. 050 440 9411, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi


Suomen Kotiseutuliiton julkaisema Kotiseutu-vuosikirja käsittelee monitieteisesti ajankohtaista kotiseutu- ja paikalliskulttuuritutkimusta ja käy keskustelua kotiseudusta ja kulttuurista. Kotiseutu on ilmestynyt vuodesta 1909 lähtien – vuosikirjana vuodesta 2013 ja tätä ennen aikakauslehtenä nimillä Kotiseutu ja Hiidenkivi.

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön valtakunnallinen keskusjärjestö ja maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliiton yhdistysjäsenkentässä toimii noin 150 000 aktiivista kansalaista. Kotiseutuliitto on aktiivinen paikallisuuden puolestapuhuja, joka edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä sekä palvelee jäseniään kotiseututyön etujärjestönä. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä.