Kansainvälistä maisemapäivää 20.10. juhlistetaan valokuvakilpailulla ja maisemakävelyillä

15.10.2021 Uutinen

Kansainvälistä maisemapäivää vietetään keskiviikkona 20.10.2021. Päivän taustalla oleva Euroopan neuvoston maisemayleissopimus kannustaa kaikkia osallistumaan maisemien tarkasteluun ja niitä koskevaan päätöksentekoon.

Maisemapäivän kunniaksi järjestetäänkin kampanjoita, kilpailuita ja ohjattuja maisemakävelyjä, jotka tarjoavat monia mahdollisuuksia tutustua maisemiin uusista näkökulmista.

Valokuvaa maisemia ja osallistu kilpailuun

Ympäristöministeriö järjestää kansainvälisen maisemapäivän kunniaksi valokuvakilpailun, jonka teemana on ”Maisemapäivä 2021”.

”Valokuvaaminen on erinomainen tapa havainnoida maisemia. Kuvatessa tulee ehkä helpommin katsottua tuttuakin maisemaa uudesta näkökulmasta ja arvostavasti. Tuomaristo haluaa myös kannustaa etsimään luovia ja monipuolisia lähestymistapoja aiheeseen”, kuvakisan tuomariston puheenjohtajana toimiva ympäristöneuvos Tapio Heikkilä kertoo.

Vuosaaren täyttömäeltä Helsingissä avautuu huikeita maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Kuva: Tapio Heikkilä.

Tuomaristo arvioi kuvat ja voittaja palkitaan 500 € lahjakortilla Rajala Pro Shopiin. Ansioituneita kuvia palkitaan kirjapalkinnoin. Valokuvakilpailun kuvasatoa asetetaan näytteille ympäristöministeriön aulan ikkunoihin ja mahdollisesti sen järjestämiin tilaisuuksiin sekä kilpailun verkkosivuille.

Osallistu maisemakävelylle

Kansainvälistä maisemapäivää juhlistetaan myös Maa- ja kotitalousnaisten järjestämin maisemakävelyin. Kävelyjä järjestetään eri puolilla Suomea 16.10. ja 20.10.2021, kävelyjen ohjaajina toimivat Maa- ja kotitalousnaisten maisema-asiantuntijat. Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva kävely järjestetään virtuaalisesti, eli siihen voit osallistua mistäpäin Suomea tahansa, kunhan ilmoittaudut mukaan 18.10. mennessä!

Tarkastele maisemia monipuolisten tehtävien avulla

Uusia näkökulmia ja syvyyttä maisemien tarkasteluun tuomaan on julkaistu opas, josta löytyy tietoa ja monipuolisia tehtäviä. Opas on suunnattu etenkin opettajille oppilaiden kanssa käytettäväksi, mutta eri tasoisten tehtävien joukosta löytyy aikuisillekin sopivia vinkkejä kokeiltavaksi vaikkapa maisemapäivän kunniaksi. Mitäpä jos havainnoisitkin maisemaa näköaistin sijaan kuulo-, haju-, tunto-, tai makuaistin avulla? Tai jos tarkastelisit maisemaa pohtien, millä kaikilla tavoilla ihmisen toiminta näkyy siinä?

Arvioi maisemia

Jos edellä mainittu maisemaan tutustuminen eri aistein kuulosti kiinnostavalta, niin kannattaa tutustua myös m.Envirate.net-palveluun. Mobiililaitteen web-selaimella käytettävän palvelun avulla voit tallentaa aistinvaraisen ympäristökokemuksesi, valokuvan ja sijainnin kartalle paikasta, jossa juuri sillä hetkellä olet.

Palvelussa pääset tarkastelemaan myös muiden käyttäjien kuvia ja arvioita eri paikoista. Aikavälillä 6.9.-20.10.2021 arviointeja tehneistä palkitaan sekä eniten arviointeja tehnyt että kaikkien arvioijien joukosta arvottava henkilö kirjapalkinnoin.

Osallistu valokuvakampanjaan Instagramissa

Kansainväliseen maisemapäivään on valmistauduttu jo etukäteen Instagramissa syyskuussa alkaneella arjen maisemia juhlistavalla #arkimaisema-valokuvakampanjalla. Käy katsomassa kuvia, osallistu myös itse ja innosta muitakin havainnoimaan arjen maisemia. Liity myös seuraamaan kampanjatiliä @arkimaisema.

Maisemapäivän taustalla Euroopan neuvoston maisemayleissopimus

Kansainvälistä maisemapäivää vietetään Euroopan neuvoston aloitteesta vuosittain kaikissa Euroopan neuvoston maisemayleissopimukseen kuuluvissa maissa. Maisemayleissopimuksen tavoitteena on suunnitella, hoitaa ja suojella maisemia. Siihen kuuluvat sekä erityisen arvokkaiksi tunnistetut että arkiset maisemat, niin maaseudulla kuin kaupungeissa.

Kansainvälistä maisemapäivää vietetään tänä vuonna viidettä kertaa. Maisemapäivän järjestävät ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Mukana yhteistyössä ovat Suomen Kotiseutuliitto, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Museovirasto ja Viherympäristöliitto. Maisemapäivä on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa.

Lisätietoja

• Tutkija Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 715, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

• Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö, p. 0295 250 166, etunimi.sukunimi@ym.fi

Kansainvälinen maisemapäivä