Kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön päivää vietetään 17. lokakuuta
Unescon yleiskokouksen julistaman päivän tavoitteena on esitellä elävän perinnön monimuotoisuutta ja rikkautta sekä lisätä tietoisuutta sen suojelun merkityksestä. Päivän teema Suomessa on Vaalimisen arvoiset, joka nostaa kiinnostavia elävän perinnön ilmiöitä ja perinteen harjoittajia. Teema on yhteinen tämän vuoden Euroopan kulttuuriympäristöpäivien kanssa.
Kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön päivää vietetään vuosittain 17. lokakuuta Unescon yleiskokouksen päätöksellä. Mukana ovat kaikki sopimuksen 185 jäsenmaata. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 2013. Sopimus on nostanut esiin elävän kulttuuriperinnön merkitystä kaikkialla maailmassa ja tehnyt sitä näkyväksi kansallisten ja kansainvälisten luetteloiden avulla.
Luetteloinnilla näkyvyyttä ja tunnettuutta
Osana sopimusta kaikissa sen jäsenmaissa laaditaan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloita. Keskeistä on, että erilaiset yhteisöt ja perinteen harjoittajat ovat luettelointityön ytimessä. Suomessa kartutetaan Elävän perinnön wikiluetteloa, josta löytyy jo 280 kohdetta yli 480 taholta. Artikkeleita luettelosta löytyy seitsemällä eri kielellä. Elävän perinnön kansalliseen luetteloon on opetus- ja kulttuuriministeriö nimennyt 108 kohdetta. Luettelo sisältää runsaasti myös monenlaisia kotiseututyöhön liittyviä kohteita.
Suojelutyö ja perinteen tekijät sopimuksen ytimessä
Aineeton kulttuuriperintö on läsnä jokaisen arjessa ja juhlassa muun muassa ruokien ja erilaisten harrastusten kautta, käsitöissä, murteissa sekä suhteessa luontoon ja ympäristöön. Tuhannet erilaiset kansalaisjärjestöt, niiden paikalliset yhdistykset ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat mukana aineettoman kulttuuriperinnön harjoittamisessa, suojelemisessa ja edistämisessä. Perinteen siirtämistä ja dokumentointia varmistaa myös laaja museoiden, oppilaitosten, arkistojen ja muiden laitosten verkosto.
Tutustu lisää:
www.aineetonkulttuuriperinto.fi
Linkki Unescon aineettoman juhlapäivän sivuille
Lisätietoja: Museovirastossa erikoisasiantuntija Leena Marsio, leena.marsio @ museovirasto.fi +358 29533 6017