Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hanke mukana tapahtumissa

23.9.2019 Uutinen

Suomen Kotiseutuliiton asukaslähtöisen kotoutumisen hanke Kaikilla on oikeus kotiseutuun näkyy Lähiöfest-viikon tapahtumissa Espoossa syyskuussa. Lähiöfestin aikana kaikille avoin Pop-up -järjestötila kutsuu tutustumaan, osallistumaan ja vaikuttamaan Espoossa toimivien yhdistysten toimintaan.

Keskiviikkona 25.9. järjestötila rakentuu Espoon keskuksen Asemasillalle, monikulttuurisen kohtauspaikan Trapesan liepeille, ja torstaina 26.9. Leppävaaraan, ViaDian tiloihin osoitteeseen Muurarinkuja 1. Kumpanakin päivänä ovet ovat avoinna klo 13-17. Tervetuloa tutustumaan!

Lokakuussa Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hanke on mukana Espoon mahdollisuuksien torilla, joka järjestetään kauppakeskus Isossa Omenassa lauantaina 26.10. klo 12-16.

Mahdollisuuksien torin teemana on ”rauha”. Eri järjestöt ja yhteisöt kokoontuvat yhteen kestävän kehityksen ja monikulttuurisuuden teemojen ympärille. Luvassa on monenlaista musiikkiesitystä, tanssia, taidetta, laulua ja esiintyjiä. Lukuisat yhdistykset, järjestöt ja hankkeet esittäytyvät toiminnallisen tekemisen kautta.  Tervetuloa mahdollisuuksien torille kauppakeskus Isoon Omenaan!

Kaikilla on oikeus kotiseutuun -hankkeessa luodaan kohtaamisia ja vuoropuhelua eri kulttuureista tulevien asukkaiden välille. Hanketta koordinoi Kotiseutuliitto kumppaneinaan EKYL ry, Espoon kaupunki ja Omnia.